Anya Taylor-Joy näyttelee silmillään. Kuva: Warner Bros
ELOKUVA | George Millerin ohjaama Furiosa on kauttaaltaan sekava, henkilöhahmot on huonosti kirjoitettu, eivätkä toimintakohtauksetkaan säväytä.
”Elokuva tuntuu ylipitkältä hölmöläistarinalta, josta vitsikin puuttuu.”
ARVOSTELU
Furiosa: A Mad Max Saga
- Ohjaus: George Miller
- Pääosissa: Anya Taylor-Joy, Chris Hemsworth, Alyla Browne, Lachy Hulme, Tom Burke
- Ensi-ilta: 24.5.2024
George Millerin ohjaama ensi-iltaelokuva Furiosa: A Mad Max Saga kytkeytyy nimellään osaksi menestyneiden Mad Max -elokuvien sarjaa ja niissä nähtyä maailmanlopun maisemaa. Itse sarjan nimihenkilöä, Max Rockatanskya, elokuvassa ei kuitenkaan nähdä kuin vilaukselta.
Viimeisin oikea Mad Max -elokuva oli Oscar-ehdokkuuksia haalinut ja niistä kuusi voittanutkin Mad Max: Fury Road (2015), jossa Furiosa oli yksi keskeisistä henkilöistä. Nyt ensi-iltansa saanut Furiosa-elokuva on Mad Max -sarjan spin-off ja Fury Roadin prequel, elokuva, joka kertoo nuoren Furiosan (Anya Taylor-Joy) tarinan ennen Fury Roadin tapahtumia.
Furiosa-elokuva lähtee liikkeelle paratiisimaisista olosuhteista, jossa ei kuitenkaan kauan viivytellä. Moottoripyöräjengiläiset ryöstävät Furiosa-tytön (lapsiroolissa Alyla Browne), joka näin päätyy tutumpiin madmax-maisemiin, karuun autiomaahan keskenään taistelevien barbaariporukoiden keskelle.
Vastakkain ovat Dementuksen (Chris Hemsworth) johtamat moottoripyöräjengiläiset ja Fury Roadista tutun Immortan Joen (Lachy Hulme) joukkiot warboys-sotureineen. Sotaa käydään autiomaan vähistä resursseista ja bensasta tietenkin. Mitään sääntöjä tai sopimuksia ei noudateta, ja omiakin ollaan valmiita uhraamaan. Ihmishenki on arvoton, paitsi jos sattuu olemaan synnytysikäinen terve nainen.
* *
Furiosa-elokuvassa on niin paljon pielessä, että on vaikea päättää mistä aloittaa.
Jos ajattelee Furiosaa puhtaasti toimintaelokuvana, joutuu väkisinkin pettymään. Selvästikin takaa-ajokohtauksissa on yritetty jatkaa Mad Max -elokuvien perinnettä, mutta toiminnan intensiteetissä ja jännittävyydessä ei päästä lähellekään Asfalttisoturi-klassikon (Mad Max 2, 1981) tasoa, eikä elokuvaan ole saatu samanlaista vauhtia kuin Fury Roadissa.
Furiosassa ei ole jännittävää toimintaa, vaan väsynyttä toistoa. Tämä johtuu siitä, että elokuvaan ei ole kirjoitettu riittävän hyviä toimintakohtauksia ja henkilöhahmoja, joiden puuhastelusta voisi edes hivenen välittää. Ehdin monta kertaa elokuvan aikana unohtaa, minne ja miksi nyt taas ajaa kaahotetaan – koska sillä ei ollut elokuvan kannalta loppujen lopuksi mitään väliä.
Ja vaikka pikkurahalla tehty George Millerin ensimmäinen Mad Max (1979) oli kömpelö harjoitustyö, elokuva on noin tuhat kertaa jännittävämpi kuin Furiosa. Alkuperäisessä Mad Max -elokuvassa on henkilöitä, joilla on merkitystä, ja väkimäärältään vähäisemmissä kaahauskohtauksissa on aitoa yritystä.
* *
Furiosaan on yritetty tuoda lisää jännitystä väkivaltakohtauksilla. Sinänsä väkivalta ei ole Mad Max -elokuvissa uusi asia, sillä tulevaisuuden väkivaltainen maailma, jossa yhteiskuntajärjestys on romahtanut, on olennainen osa koko sarjan tematiikkaa.
Furiosassa väkivaltakohtaukset tuntuvat kuitenkin erityisen vastenmielisiltä ja itsetarkoituksellisen sadistisilta. Vielä ikävämmäksi asian tekee, että elokuvassa väkivallan uhka kohdistuu myös lapseen. Vaikea sanoa, onko kohtausten tarkoitus järkyttää vai viihdyttää, lopputuloksena on kuitenkin yksinomaan ällötys. Jos tämä oli tavoitteena, onnistuttiin.
Kun Dementus erään kidutusjakson päätteeksi toteaa: ”Alkaa tympiä”, katsoja ei voi muuta kuin nyökytellä olevansa samaa mieltä.
Kaiken kukkuraksi elokuva näyttää karsealta. Ison osan ajasta tunsin katsovani animaatioelokuvaa, ja vieläpä kehnoa sellaista. Lavastuksesta tuskin voi puhua, mutta sanottakoon nyt, että elokuvan digitaalinen maisemointi oli mielestäni epäonnistunut.
Joissakin kohtauksissa henkilöt ja maisema eivät edes näyttäneet sopivan yhteen, sillä valo henkilöiden kasvoilla poikkesi kovin paljon ympäröivän maiseman valaistusolosuhteista. Jos tämä oli harkittu tyyliratkaisu, niin eipä ollut kovin hyvin harkittu.
Ehkä elokuvaan oli tavoiteltu fantasiaelokuvan tunnelmaa, painajaissatua, mutta itse kieltämättä kaipasin tosimaailman lavasteita. Väkisinkin tuli ikävä viime vuosituhannen puolella tehtyjä Mad Max -elokuvia, joissa lopunajan maailma oli konkreettisesti jouduttu etsimään tai rakentamaan.
Furiosassa on myös käytetty tietokoneanimaatiota toimintakohtausten paikkaamiseen, sillä liian moni suoritus näyttää elokuvassa liian helpolta. Tämä on osoitus ajan puutteesta ja/tai laiskuudesta, kohtauksia ja stunt-temppuja ei selvästikään ole suunniteltu kunnolla. On voitu luottaa siihen, että CGI-kikkailulla ja editoinnilla kaikki voidaan jälkikäteen korjata.
* *
Ehkä pahin virhe on, että Furiosa-elokuvalta puuttuu konsepti, idea – uskallanko sanoa: filosofia.
Joku voisi tietysti kysyä, että mitä ihmeen filosofiaa aiemmissakaan Mad Max -elokuvissa on ollut. Mutta totta kai on, sillä eihän Mad Max 2 muuten olisikaan klassikko.
Mad Max 2 kertoi postapokalyptisen maailman ihmisistä, jotka olivat menettäneet ihmisyytensä ja ajoivat ympäri autiomaata saadakseen lisää bensaa, jotta voisivat ajaa ympäri autiomaata saadakseen lisää bensaa. Elokuvan nähneet muistavat, miten tavoitellun polttoainelastin kanssa lopulta kävi: kaikki oli lopulta turhaa.
Mad Max 2 -elokuvan oivallus on myyttisiin mittoihin kohoava tarina ja liiankin osuvasti ihmiskunnan lopunaikojen menoa kommentoiva filosofia.
Fury Road toimi suoraviivaisemmin, ja pääosassa on ennen kaikkea hurja vauhti. Elokuvassa on myös kiinnostavia ideoita, kuten Immortan Joen ympärille rakentuva itsetuhoisten warboys-nuorten kultti ja erikoinen ”synnytyslaitos”. Ja kukaan tuskin voi unohtaa sotajoukkojen soittokuntaa, jonka tähtenä riehui hillitön kitaristi. Elokuva oli kuin hullu sotaisa sirkus, ja sellaisena kohtuullisen onnistunut.
Näistä aiemmista elokuvista on Furiosaan otettu aineksia, mutta mitään uusia ideoita elokuvasta on turha etsiä.
* *
Herääkin kysymys, miksi ihmeessä Furiosa on ylipäänsä tehty, jos mitään rahastusta suurempaa ideaa taustalla ei ole. Onko feminismin nosteessa haluttu tarjota naisille oma toimintasankari? Siinä(kin) tapauksessa pieleen menee.
Päähenkilö Furiosa ei ole järin kiinnostava, hän on kuin sivuosassa omassa elokuvassaan. Anya Taylor-Joyn päätehtävä on olla suurisilmäinen, eikä näyttelijätyölle ole annettu minkään vertaa tilaa.
Nuoren Furiosa-tytön kasvutarinaan on yritetty punoa myyttisiä aineksia, mutta kunnollista henkilötarinaa ei ole osattu rakentaa – ei edes sen vertaa kuin Fury Roadissa. Itse asiassa Furiosa-elokuva oikeastaan pilaa Fury Road -elokuvan Furiosa-hahmon salaperäisyyden.
Toinen keskeinen henkilö elokuvassa on moottoripyöräarmeijaa johtava Dementus. Chris Hemsworth näyttelee roolin kieli poskessa, kun ei muuta voi. Hahmolle on tehty oma nyyhkyhistoria, ja mukana kulkee pehmonalle. Vitsi on laimea, ja osoitus siitä, että tekijät eivät itsekään ole tienneet, ovatko he tekemässä camp-elokuvaa vai jotakin muuta.
Ehkä Furiosasta oli tarkoitus rakentaa kieroutunut grimmiläinen satu. Mutta kun 2,5 tuntia oli katsonut elokuvaa, jossa toinen toistaan tollommat tyypit tappelivat, elokuva tuntui yksinkertaisesti ylipitkältä hölmöläistarinalta, josta vitsikin puuttuu.
* *
Ja jos vielä saan valittaa: elokuvan käsikirjoitus vaikuttaa kokonaisuutena melkoiselta sotkulta. On vaikea käsittää, miten yhteen elokuvaan on saatu tungettua tällainen määrä typeriä juonenkäänteitä. Kerronta katkeilee, pysähtelee, ja tarinassa on loogisia umpikujia ja selittämättömyyksiä.
En tiedä mitä on tapahtunut, mutta veikkaan, että todellisuudessa elokuva on ollut ehkä paljon pitempi. Elokuvateattereihin on kenties ollut pakko toimittaa versio, josta on saksittu ”tylsät” kohdat pois.
En silti toivo näkeväni Furiosasta koskaan ohjaajan versiota tai televisiosarjaa. Ihan tämä yksi kerta riittää.
* *
Furiosa on yksiselitteisesti huono elokuva. Ja se on uusin todiste mammuttimaiseen ähkyyn paisuneiden isojen toimintaelokuvien tilanteesta. Menestyneiden elokuvasarjojen jatko- ja esiosia tehdään hyvin ohuen konseptin varassa. Toisinaan tuloksena on ihan kaamea kökkäre, kuten Furiosa.
Pelkästä ison produktion valmiiksi saattamisesta ja toimintakohtauksista selviytymisestä pitäisi ehkä arvostelussa kiittää kahdella tähdellä, mutta koska kerta kaikkiaan inhosin Furiosaa, elokuva saa vain yhden tähden.
Mitään hyvää sanottavaa en elokuvasta keksi; paras kohta elokuvassa on lopputekstit, jolloin nähdään katkelmia Fury Roadista.
Kaarina Lehtisalo
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Väärinymmärretyn näyttelijän elämä oli työtä, arvoja ja asenteita – arviossa Annelin aika
ELOKUVA | Saara Cantellin dokumentti Anneli Saulista on uskottava. Annelin aika on täynnä aitoa puhetta ja railakasta naurua.
Tärkeimmät puheenaiheet Pedro Almodóvarin elokuvassa The Room Next Door ovat elämän loppu ja rakkaus
ELOKUVA | Pedro Almodóvarin ensimmäinen englanninkielinen pitkä elokuva saa ihailemaan Tilda Swintonia ja Julianne Moorea jos mahdollista entistäkin enemmän.
Elokuva naisesta, joka ei halunnut näkyä – Your Fat Friend on sievä paketti läskiaktivismista
ELOKUVA | Aubrey Gordonin hersyvä persoona kannattelee dokumenttia, joka on tarpeellinen, mutta hukkaa elokuvalliset mahdollisuutensa.
Rakkaustarina uusilla ihmisillä ja vanhoilla ideoilla – arviossa We Live in Time
ELOKUVA | We Live in Time -elokuvassa eletään suurta rakkaustarinaa, sitä ikuista ja kaiken kestävää. John Crowleyn ohjaama sentimentaalinen melodraama ei nappaa.