Loppukesän odotettu toimintaspektaakkeli Tenet vie katsojaa edestakaisin ajassa

Mitä sanoa elokuvasta, jonka harteille on pandemian vuonna 2020 asetettu koko elokuvateollisuuden tulevaisuus?

Christopher Nolan on erikoistunut tekemään suuren yleisön elokuvia, joissa esitellään mieltä vavahduttavia ja jopa eksistentiaalisesti kauhistuttavia ideoita. The Prestige (2006) pelasi muun muassa ajatuksella oman itsen monistamisesta ja sen myötä oman kaksoiskappaleen murhaamisesta. Inception (2010) sai miettimään, miltä tuntuisi jäädä vangiksi uniin, jopa vuosikausiksi. Interstellarissa (2014) puolestaan matkustettiin niin lähellä valon nopeutta, että sukupolvien ikääntyminen käy eri tahtiin.

Varsinaisilla visuaalisilla hirveyksillä Nolan ei kuitenkaan pelaa. Kahdentoista ikävuoden raja elokuvateatterin lippukassalla on ohjaajalle rintamalinja, jota hän ei ilmeisen mieluusti ylitä. Nolan liikuttaa katsojaa vihjauksilla, esittämällä reaktioita ennemmin kuin itse asioita.

Pitkään odotettu Tenet on siinäkin suhteessa samaa maata ohjaajan aikaisempien teosten kanssa. James Bond -elokuvien suurena ystävänä tunnettu Nolan on lähtenyt tällä kertaa tekemään vielä aiempaa toimintapainotteisempaa spektaakkelia. Kylmäävimmät hetket ovat silti ne, joina elokuvan ajallisesti erikoinen maailma aukeaa katsojalle.

Nolania, joka on myös kirjoittanut Tenetin, on syytetty usein mekanistiseksi elokuvantekijäksi, jolle hahmot ovat tarinan pelinappuloita – eivät kolmiulotteisia, todellisen tuntuisia henkilöitä.

Itse olen kokenut monet hänen elokuvistaan suorastaan sentimentaalisina. Huippuunsa viritetyn visuaalisen ja auditiivisen koneiston sisällä on lähes aina kertomus tarpeesta löytää joku rakas, saada takaisin joku rakas, ja niin on myös nyt. Valitettavasti inhimillinen puoli jää Tenetissä pahasti suuren idean hammaspyörien väliin.

Pyörryttävän monimutkaista elokuvaa kannattelee John David Washington, jonka esittämä päähenkilö on sopivan paradoksaalisesti sekä korostetun nimetön toimija että karismaattinen, samastuttava sankari.

Robert Pattinson on oivallinen Neil-nimisenä seikkailukumppanina, jonka persoonallisuteen olisi voinut kieltämättä lisätä vielä tirauksen enemmän vanhan liiton paheellista vakooja-charmia. Elizabeth Debickin osuvasti esittämä Kat on monella tapaa tarinan olennaisin henkilö, jolle olisin toivonut enemmän muita hetkiä kuin niitä kliseisimpiä, joissa naista ollaan pelastamassa.

Valtavirran kesäleffaksi Tenet on uskomattoman monisyinen ja loppumetreillä jopa ajankohtaisella tavalla filosofinen elokuva. Se on varmasti myös helppo lukea teokseksi, jonka kanssa Nolan on mennyt liian pitkälle ja laittanut monimutkaisen, sisäisesti ristiriitaisen oloisen tarinankerrontamekanismin lopullisesti kaiken inhimillisen edelle.

Tenetin tuo voiton puolelle se, että Nolan hallitsee itse kehittämänsä lajin edelleen täydellisesti. Hoyte van Hoyteman eeppinen kuvaustyyli – elokuva on kuvattu 70-milliselle filmille ja IMAXille – ja Ludwig Göranssonin huima, pauhaava musiikki tukevat Nolanin yletöntä käsitystä tämän vuosituhannen vakoojaelokuvasta niin upeasti, ettei katsojana voi kuin antautua, heittäytyä ja antaa elokuvan viskoa mukanaan ajassa edestakaisin.

Ylistettyä Batman-trilogiaa lukuunottamatta jatko-osista kieltäytynyt ohjaaja väläyttelee tällä kertaa jonkinlaista mahdollisuutta tarinan jatkumiselle. Toivon, että se on vain katsojan kiusaamista, sillä jo yksi Tenet on melkein liikaa.

Ville Aalto

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua