Loistava musiikki ja arkistomateriaali pelastavat jähmeän dokumentin – arviossa Becoming Led Zeppelin

Kuva: Cinema Mondo

Led Zeppelin, tuo suurista sauruksista ehkäpä se massiivisin ja jyräävin, on saanut ikioman rokumenttinsa – ja onhan jo aikakin! ”Zepukoiden” taiteellista merkitystä on turha käydä läpi, sillä yhtyeen maine on säilynyt vahvana ja mystisenä, muistona aikakaudesta, jolloin moppitukat kasvoivat hulmuaviksi kiharoiksi ja volumetasot nousivat infernaalisiin korkeuksiin. Led Zeppelin pisti länsimaisen rockin uusiksi.

Becoming Led Zeppelin nostaa tämän merkityksen keskiöön. Jäsenet puhuvat yhtyeestä rakastavasti ja lämpimästi. He tiesivät itsekin, että käsillä oli jotain aivan poikkeuksellista. Kenelläkään ei ole minkäänlaista pahaa sanottavaa.

Rumpali John Bonham osallistuu arkistoista käsin ennen julkaisemattomalla haastattelulla. Onkin hellyyttävää katsella Robert Plantin, John Paul Jonesin ja Jimmy Pagen kostuvia silmiä vanhan bändikaverin juttuja kuunnellessa. Led Zeppelin lopetti toimintansa John Bonhamin kuoltua vuonna 1980. Tämän jälkeen maailma ei ole nähnyt kuin yhden varsinaisen konserttimittaisen comebackin vuonna 2007. Tuolloin rumpalina oli isin poika Jason Bonham.

On suorastaan sääli, että Becoming Led Zeppelin jää loistavasta musiikista ja riemastuttavasta arkistomateriaalista huolimatta kovin latteaksi ja kaavamaiseksi pullapitkoksi. Luokattoman mauttomat kirjasinvalinnat eivät ole tyylikkään retroja, vaan suoraan halvasta 1990-luvun tv-dokumentista. Led Zeppelinin levynkannet ja visuaalinen maailma ovat ikonista kuvastoa, josta olisi riittänyt ammennettavaa. Miksi tämä kortti on jätetty käyttämättä?

Elokuva alkaa erinomaisesti ja arkistomateriaali tukee tarinaa viehättävästi. Loppua kohti pakka hajoaa ja elokuva muuttuu möhkälemäiseksi päällekkäisten kuvien jatkumoksi. Pyöriviä pääsylippuja ja julisteita vilisee pitkäveteisessä sekasotkussa.

Dokumenttielokuva hukkaa oudosti myös kliimaksinsa. Lyijyilmalaiva nousee upeasti ilmaan ja tarina saavuttaa huippunsa, mutta sitten pullea laiva jää vaappumaan taivaalle ilman suuntaa. Lopulta pistoke tempaistaan irti ja karsean näköiset lopputekstit vyöryvät eetteriin. Ensimmäinen ajatus on, että miksei tätä ole voitu tehdä kunnolla. Toisena ajatuksena on kuitenkin, että pakko kuunnella koko Zeppelin-tuotanto läpi ja hämmästellä miten hieno biisi Ramble On onkaan.

Kuva: Cinema Mondo

Becoming Led Zeppelin edustaa ohjaaja Bernard MacMahonin ja käsikirjoittaja Allison McGourtyn näkemystä ja elokuva on toteutettu yhteistyössä bändin jäsenten kanssa ilman suurten yhtiöiden huohotusta niskassa. Siksi onkin outoa, että leffaan ei ole saatu mukaan taiteellisempaa ja rohkeampaa näkemystä. Jotenkin olisi toivonut myös, että Robertista, Jimmysta ja John Paulista olisi saatu puristettua enemmän irti. Sen verran herttaisesti tyylikkäästi harmaantuneet herrat aiheesta hykertelevät.

Parasta elokuvassa on kuitenkin se, että se todella keskittyy musiikkiin ja onnistuu kertomaan ainutlaatuisen bändin syntyhistorian vilpittömästi ja rakkaudella.

Jani Tuovinen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua