Kaksi paavia ja katumuksen alkeet – Anthony Hopkins ja Jonathan Pryce hassuttelevat maallistuvina kirkonisinä

Elokuva-arvostelu: Fernando Meirellesin Netflix-tuotanto kertoo fiktiivisen tarinan viimeisimpien paavien yhteisestä oppikokemuksesta. Komedia on lämmin ja viihdyttävä mutta pullollaan turhia sivujuonia, kirjoittaa Valtteri Mörttinen.

Fernando Meirelles sukeltaa katolilaisuuden ytimeen ja kaivaa sieltä esille maanläheistä komediaa. Kaksi paavia on lähtökohtansa puolesta varsin piristävä tarina, jossa Anthony Hopkinsin tulkitsema Joseph Ratzinger ja Jonathan Prycen esittämä Jorge Bergoglio tapaavat toisensa paavien vallanvaihdon alla.

Anthony McCartenin rakentamassa käsikirjoituksessa on yhdistelty molempien kirkonisien tosielämän puheita ja haastattelulausuntoja dialogiksi, jossa heidän toisistaan varsin vahvasti poikkeavat maailmankuvansa asetetaan kilpasille. Taideteos ottaa toimivalla tavalla leikkisän näkökulman sekulaarisen nykymaailman suhtautumiseen varsin dogmaattiseen uskontoon.

Meirellesin tyyli ohjaajana on tunnistettava. Hänen kuvakielensä on jatkuvaa staattisen ja kaoottisen ilmaisun ristitulta. Laajat yleiskuvat otetaan jalustalta, kun taas lähikuvissa heilutetaan kameraa tahallaan vielä vähän luonnollistakin enemmän. Tyyli ei itsessään tunnu ilmentävän mitään. Se on vain tekijänsä puumerkki.

Elokuva nojaa ylipäätään huomattavasti ohjausta enemmän tekstiin, mikä tekee siitä totta kai helpomman sovittaa television ruudulle. Kyseessä on Netflix-tuotanto, joka pyörii vain valikoiduissa teattereissa hetkellisesti ja sen jälkeen jatkaa elämäänsä suoratoistossa. Vielä tällä hetkellä tällainen ominaisuus tuntuu tarpeelliselta kirjoittaa auki kritiikkeihin – kenties pian se on jo normi.

”Meirellesin tyyli ohjaajana on tunnistettava. Hänen kuvakielensä on jatkuvaa staattisen ja kaoottisen ilmaisun ristitulta.”

Elokuvan ainoa ongelma – joskin varsin merkittävä sellainen – on se, että kokonaisuus on levällään. Hahmojen väliseen dialogiin nojaavat kohtaukset olisivat voineet olla selkeämmin elokuvan keskiössä ja olisivat siten avanneet teoksen sanomaa paremmin. Sen sijaan Meirelles on päättänyt tehdä elokuvaan pitkiä takaumia ja miljöönvaihtoja ikään kuin lisätäkseen näennäisesti sen elokuvallisuutta.

Henkilöhahmotkin itse asiassa aukeaisivat tunnelmallisemmin ja syvemmin, jos ohjaaja olisi suosiolla antanut heidän keskustella. Näyttelijöistä molemmat ovat teatterissa koulittuja ja osoittaneet ennenkin, että heillä on voimaa kannatella suljetummassakin tilassa tapahtuvaa kerrontaa. Kun ohjaaja valitsee kerronnalleen jonkin näkyvän tyylillisen sapluunan, ratkaisulle kannattaa pysyä loppuun asti uskollisena. Kahdessa paavissa näin ei ole toimittu.

Jos paavien traagiset muistot ja syvät oman minuutensa epäilykset tuotaisiin ilmi ilman aikahyppyjä, se loisi parempaa kontrastia kevyempiin hetkiin nähden. Katsojan olisi heti helpompaa pitää paljon hauskempana sitä, kun kaksi paavia juo Fantaa ja katsoo jalkapalloa.

Valtteri Mörttinen

Kaksi paavia

(The Two Popes)

Ohjaus: Fernando Meirelles
Käsikirjoitus: Anthony McCarten
Pääosissa: Anthony Hopkins ja Jonathan Pryce
Kesto: 2 h 5 min
Ikäraja: S
Ensi-ilta: 13.12.2019 elokuvateattereissa, 20.12.2019 Netflixissä.

Tampereella elokuva on katsottavissa Arthouse Cinema Niagarassa.

Pin It on Pinterest

Share This