Kuva: Universal
ELOKUVA | Ohjaaja Alexander Paynen ja näyttelijä Paul Giamattin yhteistyö antaa paljon ja voisi olla uusi jouluklassikko.
”Elokuvassa on surua, vihaa, huumoria ja hauskanpitoa. Kaikki luontevassa paketissa.”
ARVOSTELU

The Holdovers
- Ohjaus: Alexander Payne
- Käsikirjoitus: David Hemingson
- Pääosissa: Paul Giamatti, Dominic Sessa, Da’Vine Joy Randolph
- Ensi-ilta: 4.1.2024
Paul Giamatti pääroolissa on takuu mielenkiintoisesta, hyvin sanoitetusta ja tunnelmista kertovasta elokuvasta. Tämä pätee myös The Holdoversin kohdalla, joka esittää aitoa elämää vauhdilla, kovilla sanoilla ja totuuksilla.
Alexander Payne ohjasi myös Giamattia tunnetuksi tehneen elokuvan Sideways (2004), jossa oltiin eri syistä viinien maistelun maailmassa, ja siitäkin tarinasta Giamatti teki omanlaisensa. The Descendants (2011) oli sekin samanlainen ”aikuisen kasvutarina”, sillä kertaa pääroolissa nähtiin George Clooney. Payne osaa tehdä näyttelijöidensä kautta aidolta tuntuvien ihmisen muotokuvia.
The Holdovers kertoo joulunvietosta sisäoppilaitoksessa. ”Barton Boys” on sisäoppilaitos rikkaiden perheiden pojille, eletään vuosia 1970–1971.
Joulu sisäoppilaitoksessa on kolmen yksinäisen raivoa ja totuuteen törmäilemistä. Lähtökohdat ovat kaukana toisistaan, konkreetisestikin.
Paul Hunham (Paul Giamatti) on konservatiisilla arvoilla ja piruilulla opettava konkari. Usein hän vastaa kysymyksiin sananparsilla ja klassisilla latinan nokkeluksilla. Pahin mahdollinen opettaja yksinäisten aikuistuvien poikien seuraan, siis. Hänelle rangaistukset ovat osa opetusta, mikä näyttää olevan koko koulun tyyli. Rehtori on jumalasta seuraava, ylöspäin, ja kertoo miten minkäkin tuloluokan poikia pitää kohdella.
Hunhamin kanssa joulunviettoon joutuu Angus Tully (Dominic Sessa), jonka äiti jättää jouluksi kouluun päästäkseen viettämään myöhästynyttä häämatkaa uuden miehensä kanssa. Angus on tottunut tappelemaan tässä osa-aikahelvetissä selvitäkseen muiden poikien kanssa.
Kolmas joulun viettäjä on Mary Lamb (Da’Vine Joy Randolph), keittiön vastaava, joka on menettänyt poikansa Vietnamin sodassa. Ajankuvana on ristiriita sotaa vapaaehtoisesti käyvien poikien kohdalla. Heillä ole varaa opiskella yliopistossa ennen kuin ovat sotineet turhaa sotaa jossain vieraassa maassa. Sen jälkeen valtio maksaa opiskelun.

Dominic Sessa ja Paul Giamatti. Kuva: Universal
Joulunvietto alkaa viiden oppilaan kanssa, mutta yhden pojan isä noutaa luvan saaneet lomailemaan muualle ja jälkeen jää vain Angus, jonka äitiä ei tavoiteta puhelimitse luvan antamiseen.
Hunhamin näkee yksinäisenä miehenä, joka ei osaa ottaa vastaan tai antaa tunteiden viedä. Viina auttaa olemaan hauska, enimmäkseen.
Räväkkänä opettajana olemista kritisoi Anguksen elämässä parhaiten keittäjä Mary. Hän on vakaa ja käytännöllinen nainen, joka antaa palaa ja jonka elämänohjeet toimivat usein hetkien pysäyttäjänä. Hänkin helpottaa elämäänsä viinalla.
Tapahtumat osin yllättävät tarinan edetessä, merkityksellinen kolmen ihmisen matka on täynnä merkityksellisiä kohtaamisia ja siitäkin syystä antoisa alusta loppuun saakka.
The Holdoversia on esitetty ”uudeksi jouluelokuvaksi” jopa Saiturin tilalle. Ei huono valinta. sopii paremmin ajan haasteisiin. Elokuvassa on surua, vihaa, huumoria ja hauskanpitoa. Kaikki luontevassa paketissa. Näyttelijöitä voi kiittää kaikesta ja kumartaa päälle.
Paul Giamatti osaa antaa tilaa nuorelle Dominic Sessalle, joka näyttelee liioittelematta, puhuu selkeästi ja jonka tunnelmat näkee herkistä kasvoista. Herkkyys on olemassa, mutta usein vasta pienen väännön jälkeen.
Da’Vine Joy Randolph on konkari, jolle rooli on täydellinen – ja joka on välillä se elokuvan ainoa aikuinen.
Maija Kääntä
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Every Note You Play tallensi musiikkia, joka muuten olisi hävinnyt – arviossa Mika Kaurismäen dokumenttielokuva
ELOKUVA | Mika Kaurismäki tallensi kolmen päivän aikana soittoa ja muusikoiden mietteitä Monheim Triennalen improvisaatiofestivaalilla.
Scarlet Johanssonin esikoisohjaus on sympaattinen tarina 94-vuotiaasta naisesta – arviossa Eleanor the Great
ELOKUVA | Ikääntynyt leskirouva liittyy juutalaiskeskuksen tukiryhmään ja huomaa kohta omineensa holokaustista selvinneen ystävänsä elämäntarinan.
Jännäridraama taitavan varkaan pakomatkasta saa unohtamaan ajankulun – arviossa Roofman
ELOKUVA | Kun viranomaiset ovat perässä, on keksittävä ovelin mahdollinen piilopaikka. Mutta riittääkö se silloin, kun rakkaus vaatii vapautta ja läsnäoloa?
Kuolleet kohtaavat läheisiään ja saavat pohtia mennyttä ja tulevaa uudestaan – arviossa Eternity
ELOKUVA | Kuolemanjälkeisestä elämästä on tehty suuria ja pieniä elokuvia. Eternityssä tarjolla on rantamaailmaa, vuoristomaisemia, Pariisia ja 1930-luvun Saksaa.




