Jordan Peelen Nope on yllättävä ja erilainen elokuvaelämys, mutta ei kanna aivan loppuun saakka

Daniel Kaluuya on OJ Heywood, hevosten kouluttaja. Kuva: Universal Studios

Kerrankin voi olla markkinointitekstien kanssa yhdestä asiasta samaa mieltä: Jordan Peelen uusin elokuva Nope on todellakin ”odotettu”. Elokuvaa ovat malttamattomasti odottaneet ainakin ne katsojat, jotka ovat nähneet kaksi hänen edellistä elokuvaansa.

Peelen esikoisohjaus Get Out (2017) oli yleisö- ja arvostelumenestys ja toi Peelelle aivan ansaitusti parhaan alkuperäiskäsikirjoituksen Oscar-palkinnon. Hänen toinen elokuvansa, Us (2019), ei aivan yltänyt esikoisen tasolle, mutta myös siitä näkyi Peelen omaperäinen ajattelu ja kunnianhimoisuus elokuvantekijänä.

Peeleä on useissakin teksteissä mainittu ”kauhuelokuvan uudistajaksi”. Tästä voi olla samaa mieltä – sillä pienellä korjauksella, että Peelen elokuvat eivät ole vain kauhugenreä, vaan genrehybrideitä, tieteiskauhuelokuvaa. Tämä genre-niuhotus saattaa kuulostaa aivan turhanaikaiselta pilkunviilaukselta, mutta väitän, että Peelen elokuvat ovat mielenkiintoisia juuri siksi, että ne ovat myös tieteiselokuvia.

Peelen kaksi ensimmäistä elokuvaa edustivat spekulatiivista fiktiota, jossa tartuttiin myös yhteiskunnallisiin, ajankohtaisiin kysymyksiin. Get Out -elokuva käsitteli rasismia ironisesti, analyyttisesti, ehkä älykkäämmin kuin mikään elokuva sitä ennen. Us-elokuvan kuvaama ”meidän” ja ”toisten” peilimaailma puolestaan näytti katsojille vaihtoehtoisen todellisuuden, joka saattaa olla pelottavan lähellä omaa todellisuuttamme.

Vaikka molemmissa elokuvissa käytettiin kauhuelokuvan keinoja, niissä oli myös parhaimmille tieteiselokuville ominaista yhteiskuntakriittisyyttä ja filosofista syvyyttä.

Siksi myös kolmannen elokuvan kohdalla odotukset ovat olleet varsin korkealla.

* *

Peelen uusimman elokuvan kohdalla genrestä ei ole juurikaan epäselvyyttä, sillä Nope on melko helposti määriteltävissä tieteiselokuvaksi jo pelkkien mainostrailereiden lyhyiden vilahdusten perusteella: jotakin uhkaavaa leijuu ilmassa, ”jotakin isoa”. Onko se ufo? Vai mikä?

Elokuvasta ei voi paljastaa kovinkaan paljon pilaamatta katsomiskokemusta. Sen verran kuitenkin voi alkutilanteesta kertoa, että päähenkilöinä nähdään kaksi sisarusta, OJ ja Emerald Haywood (Daniel Kaluuya ja Keke Palmer). He pitävät hevostilaa autiomaassa lähellä Hollywoodia ja kouluttavat hevosia esiintymään elokuvissa ja televisiosarjoissa.

Tämän enempää ei elokuvasta voi ennakkoon kertoa, sillä Nopen vahvuus elokuvana on juuri siinä, että se pystyy yllättämään. Katsoja ei yhtään voi arvata, mitä seuraavaksi tapahtuu tai jää tapahtumatta. Peele leikittelee katsojan odotuksilla, ja huijaakin katsojaa.

Kaikesta näkee, että Peele on viettänyt aikaansa tieteis- ja kauhuelokuvien parissa, ei vain viihtyäkseen, vaan tutkiakseen. Peelelle scifi ja kauhu eivät selvästikään ole mitään hämärää alakulttuuria, vaan älyllistä pääomaa, sivistystä. Hän hallitsee näiden lajityyppien perinteen ja keinot, kliseetkin, ja käyttää niitä hyväkseen.

Get Out oli aivan erinomainen esimerkki Peelen genre-osaamisesta. Elokuva lainasi vahvasti ideoita Ira Levinin kirjaan perustuvasta 1970-luvun Stepfordin naiset -elokuvasta (Stepford Wives, 1974), mutta oli silti kokonaisuutena omintakeinen.

Myös Nopen kohdalla Peelen genre-tuntemus näkyy, ehkäpä kaikkein vahvimmin elokuvan miljöössä.

Daniel Kaluuya, Keke Palmer ja Brandon Perez ovat elokuvan pääosakolmikko. Kuva: Universal Studios

Kun sanoo sanan ”tieteiselokuva”, tulee monille ensimmäiseksi mieleen starwarsmaisia avaruusnäkymiä tai futuristisia kaupunkimaisemia. Kuitenkin Nope-elokuvan miljöö on autiomaa, kuiva, kivinen ja hiekkainen erämaa, jossa on vain niukasti kasvillisuutta – juuri sellainen maisema, joka on kuulunut tieteiselokuvien peruskuvastoon 1950-luvulta lähtien.

Vaikka ei olisi koskaan mielessään pohdiskellut, mitä autiomaa oikein ”tarkoittaa” scifi-elokuvissa, maiseman voi jokainen automaattisesti kytkeä mielessään aikaan ennen ihmislajin syntymää, tai toisaalta siihen mahdollisuuteen, että ihmiset jotenkin apokalyptisesti onnistuvat pyyhkäisemään itsensä tältä planeetalta. Autiomaa on ollut meitä ennen, ja se on myös meidän jälkeemme.

Autiomaamaisemissa ollaan siis aikojen alun ja lopun maisemissa. Ja on aivan ilmeistä, että myös Jordan Peele tietää tämän. Yhtä ilmeistä on, että Peele on katsonut 1950-luvun autiomaa-scifin mestarin, Jack Arnoldin, ohjaamia elokuvia.

Mutta koska Peele on Peele, elokuva ei suinkaan ole mikään 1950-luvun scifi-pastissi, vaan Peele on noukkinut elokuvaansa vaikutteita ja lainoja useilta eri tekijöiltä, eri genreistä, eri vuosikymmeniltä – ja onnistuu jälleen kerran tekemään sekä genre-traditioita kunnioittavan että niitä uudistavan elokuvan.

Onnistuu erittäin hyvin, melkein koko mitallaan. Mutta ihan maaliin asti elokuva ei yllä.

Steven Yeun on sivuosahenkilö, jolla on järkyttävä historia. Kuva: Universal Studios

* *

Olen tässä nyt kehunut ja ylistänyt Jordan Peelen genre-osaamista, omaperäisyyttä ja filosofista näkemystä. Kieltämättä tämä kaikki Get Out ja Us -elokuvissa ilmennyt taituruus on nähtävissä myös Nopessa. Mutta Nopessa on myös ongelmansa, jotka osittain ovat samoja kuin Us-elokuvassa.

Get Out oli pieni, napakasti koossa pysyvä, pienehkön budjetin elokuva, mutta sekä Us että Nope ovat ison tuotannon elokuvia. Ehkä juuri tämä kokoluokka on saanut Peelen ahnehtimaan liikaa: elokuvien kesto on turhan pitkä, ideat epämääräisempiä – ja mikä pahinta: kenties toiveet suuresta yleisöstä ovat pakottaneet elokuvaa tavanomaiseen suuntaan.

Us-elokuva sortui zombie-elokuvista tuttuun väkivaltaiseen mättöön, joka alkoi elokuvassa aivan liian aikaisin ja tuntui kestävän aivan liian pitkään. Liian tavanomaista, kun ajattelee Peelen kykyä originelleihin ideoihin.

En paljasta tarkemmin Nope-elokuvan ideoita, mutta keskeinen teema elokuvassa on ihmisen suhde eläimiin. Tämä teema kulkee mukana läpi koko elokuvan, mutta loppujen lopuksi jää varsin epäselväksi, mitä Peele tällä yrittää sanoa. Asiaa voi toki tutkailla jokainen katsoja omassa päässään, mutta itse olisin kaivannut myös Peeleltä tämän teeman terävöittämistä. Nyt teema todellakin jää ilmaan leijumaan.

Harmittavinta elokuvassa on kuitenkin sen viimeinen neljännes. Kolme neljäsosaa Nopesta on täynnä yllättäviä, omituisia käänteitä, arvoituksia ja salaisuuksia, eli parasta mahdollista tieteiskauhuelokuvaa.

Elokuvan loppupuolella annetaan kuitenkin periksi spektaakkelin vaatimuksille. Ja tämä ei valitettavasti ole kovin kiinnostavaa eikä jännittävää, vaikka kuinka jättimäiseltä valkokankaalta katselisi.

Myös dramaturgisesti kokonaisuus kääriytyy lopulta kovin tavanomaiseen pakettiin. Vaikka lopussa on erikoisuuksiakin, draamana loppuratkaisu noudattaa liiankin hyvin traditionaalisia ratkaisumalleja. Kieltämättä itse odotin Peeleltä parempaa. Nyt closure on melkeinpä antikliimaksi.

Vaikka Nope ei aivan lunasta lupauksiaan, ehdottomasti se on katsomisen arvoinen, yllättää ja ilahduttaakin. Peele ei toistele genre-konventioita vain niitä toistellakseen, vaan ravistelee niistä tehot irti, ja onnistuu luomaan erikoislaatuisen elokuvaelämyksen.

Ja luonnollisesti Peelen elokuvia kannattaa seurata jatkossakin. Jopa niiden, jotka eivät ole yhtään kiinnostuneita kauhusta tai scifistä.

Kaarina Lehtisalo

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua