Kuva: Cinema Mondo
ELOKUVA | Maryam Moghadamin ja Behtash Sanaeehan ohjaama ensi-iltadraama on viehättävä tarina rakkaudesta ja elämänilosta.
”Elokuva on traaginen, romanttinen, hauska ja lämmin, kaikkea yhtä aikaa.”
ARVOSTELU

Pieni pala kakkua
- Ohjaus: Maryam Moghadam, Behtash Sanaeeha
- Näyttelijät: Esmail Mehrabi, Lily Farhadpour
- Ensi-ilta: 6.12.2024
Jo kauan sitten 70-vuotias Mahin (Lily Farhadpour) on jäänyt leskeksi, ja lapset ovat muuttaneet Ruotsiin. Hän asuu yksin Teheranissa ja tapaa silloin tällöin kaltaisiaan naisia, joiden kanssa voi pitää lystiä ja rupatella aroistakin asioista.
Naiset ovat sitä sukupolvea, joka sai elää melko vapaasti ennen vuoden 1979 vallankumousta, jonka seurauksena Iran muuttui itsevaltaisesta, länteen myötämielisesti suhtautuvasta, šaahin hallitsemasta monarkiasta islamilaiseksi pappisvallaksi, jota hallitsi ajatollah Khomeini. Niinpä vapauden ajan kokeneet naiset uskaltavat käsitellä aiheita, jotka ovat nykyään kiellettyjä.
Tällä kertaa kokoontuminen sattuu Mahinin syntymäpäivälle. Hän tarjoaa ystävättärilleen päivällisen ja saa lahjaksi verenpainemittarin. Kuinka ollakaan, verenpaine saattaa ollakin koholla samalla kun elämä itsessään kaipaa menoa ja meininkiä. Mahin miettiikin, uskaltaisiko ottaa uuden suunnan ja etsiä herraseuraa. Hänet valtaa outo rohkeus, kun hän kohtaa eläkeläisten kahvilassa ikätoverin, taksikuski Faramarzin (Esmail Mehrabi). Mahin kutsuu päivän päätteeksi tämän ventovieraan miehen kotiinsa. Siitäkös lysti alkaa.
Mahin järjestää uudelle ystävälleen todellisen juhlan, joka huokuu lämpöä ja läheisyyttä. He nauttivat viiniä ja keskustelevat aroista asioista, jotka ovat kiellettyjä tämän päivän Iranissa. Ilta on iloinen ja vauhdikas, jonka tuoksinassa he intoutuvat jopa tanssimaan. Molemmat kokevat onnen huuman ja nauttivat sekä herkuista että toistensa seurasta. Se on tavatonta tiukan kontrollin valtiossa. Illasta tulee unohtumaton, eikä vähiten tapahtumien käänteiden takia.
Pieni pala kakkua on ilahduttavan suloinen elokuva kahdesta ikäihmisestä, jotka kohtaavat elämän ehtoopuolella positiivisissa merkeissä. Elokuva on traaginen, romanttinen, hauska ja lämmin, kaikkea yhtä aikaa. Ohjaaja-käsikirjoittaja-kaksikko Maryam Moghadam ja Behtash Sanaeeha on oivaltanut, miten luodaan tiivistunnelmainen, inhimillinen tarina pienin ja yksinkertaisin keinoin ja valovoimaisen näyttelijäparin avulla, eikä isoja rahoja tarvita.
Sekä Esmail Mehrabi että Lily Farhadpour ovat satumaisen ihania rooleissaan. Kohtaukset ovat täysin heidän näyttelijätyönsä varassa. He ovat rakastettavia ihmisiä omassa pienessä piirissään. Yhteiskunnallisesti elokuva on tärkeä; jokaisella repliikillä on merkitystä. Päähenkilöt uhmaavat oman yhteiskuntansa lakeja maassa, jossa naisten oikeuksia valvotaan ja rajoitetaan uskomattoman paljon.

Kuva: Cinema Mondo
Eräässä kohtauksessa Mahin lähestyy poliisia, joka on pidättämässä nuorta naista. Huivi on kiedottu päähän hieman huolimattomasti. Suuttunut poliisi joutuu leppymään vanhan, kasvonsa paljastaneen naisen tiukan puhuttelun aikana ja päästää nuoren naisen vapaaksi. Naiset huokaavat helpotuksesta. Kohtaus osoittaa, miten moraalipoliisi vaikuttaa iranilaisten jokapäiväiseen elämään.
Elokuva tuntuu ylipäätään olevan uhka Iranin hallitukselle, sillä se käsittelee useita kiellettyjä aiheita. Siinä määrin elokuva on herättänyt Iranin viranomaiset, että Maryam Moghadam ja Behtash Sanaeeha ovat matkustuskiellossa eivätkä ole päässeet juhlimaan elokuvansa kansainvälistä menestystä, jota se niitti helmikuussa muun muassa Berliinin elokuvafestivaalilla, jossa se voitti kansainvälisen kriitikkojärjestön Fiprescin sekä ekumeenisen tuomariston palkinnon. He eivät päässeet myöskään osatuottajamaahan Ruotsiin elokuvan ensi-iltaan.
Marita Nyrhinen
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Karnevaalihuumaa ja kadonneita raajoja Cannes-palkitussa brassielokuvassa – arviossa The Secret Agent
ELOKUVA | Kleber Mendonça Filhon verkkaiseen tahtiin etenevä elokuva sijoittuu Brasilian karnevaaliviikolle.
Huimista toimintarooleistaan tunnettu Michelle Yeoh sai Berliinin elokuvajuhlien elämäntyöpalkinnon
ELOKUVA | ”Vielä jokin aika sitten kukaan ei olisi uskonut, että elokuva jossa on pelkkiä aasialaistaustaisia näyttelijöitä vetäisi lippuluukuilla.”
Palkintoja kahmiva Hind Rajabin ääni on sydäntäsärkevä elokuva, joka aivan jokaisen pitäisi katsoa
ELOKUVA | Keskellä Gazan kriisiä sijoittuva Hind Rajabin ääni vangitsee katsojansa ensi hetkistä lähtien ja ote pitää loppuun asti. Aidot hätäpuhelut ovat elokuvassa keskeisessä osassa.
Ollaan yhdessä onnettomia – arviossa ensi-iltaelokuva Is This Thing On?
ELOKUVA | Yhdysvaltalaisohjaaja Bradley Cooperin uusin elokuva on tragikomedia pariskunnasta, joka elää asumuserossa.




