Hassisen Koneen juhla tallentui Mika Kaurismäen kameraan – dokumentti herättää tunteita ja muistoja

27.04.2023
levoton tuhkimo by hanna maria gronlund kulttuuritoimitus INSTA

Kuva: Kari Lahtinen

ELOKUVA | Ratinan comeback-juhla palauttaa mieleen Hassisen Koneen joensuulaisista juurista kumpuavan synnyn, menestyksen saavuttamisen ja poikien varttumisen aikuisiksi.

Hassisen Kone 40 vuotta myöhemmin (Suomi 2023). Ohjaus: Mika Kaurismäki.

Hassisen Kone oli lyhytikäinen ilmestys Suomen rock-kartalla. Se teki musiikkia ja keikkaili vain parisen vuotta. Lyhyen olemassaolonsa aikana (1979–1982) bändi ehti tehdä menestyneet albumit Täältä tullaan Venäjä, Rumat sävelet ja Harsoinen teräs. Ne ovat rockin historiaa, jollaista harvoin tapahtuu. Monet yhtyeen kappaleet, kuten Rappiolla ja Levottomat jalat, jäivät elämään.

Joensuulaisten nuorukaisten vuonna 1979 perustama Hassisen Kone voitti Oulussa järjestetyn rockin SM-kisan uuden aallon sarjan maaliskuussa 1980. Voittonsa ansiosta se pääsi levyttämään, ja siitä alkoi bändin lyhyt mutta sitäkin intensiivisempi ura.

Kun Hassisen Koneen synnystä oli kulunut 40 vuotta, bändin alkuperäisjäsenet Ismo Alanko, veljekset Harri ja Jussi Kinnunen sekä Reijo Heiskanen päättivät järjestää juhlakonsertin. Korona sotki aikataulua, mutta konsertti saatiin lopulta järjestettyä parin vuoden viiveellä kesällä 2022. Tämän spektaakkelin estradiksi valikoitui Tampereen Ratinan stadion, jonka loppuunmyytyyn konserttiin 30 000 kuulijan voimin kokoontui sekä aikanaan uskollinen fanijoukko että bändin maineen tunteva nuorempi väki. Paikalla oli myös Mika Kaurismäki kuvausryhmineen dokumentoimassa historiallisen musiikkitapahtuman.

* *

Kun Mika ja Aki Kaurismäki tekivät ensimmäisestä Tuuliajolla-kiertueesta elokuvan Saimaa-ilmiö (1981), se oli veljesten ensimmäinen pitkä elokuva – ja ilmiö!

Jollain tavalla se viitoitti veljesten tietä elokuvantekijöinä. Suomalainen musiikki, ja musiikki ylipäätään, on ollut Kaurismäkien elokuvissa tärkeä elementti. Mika on ohjannut fiktioiden rinnalla useita muusikkodokumenttielokuvia niin kansainvälisistä kuin kotimaisista artisteista. Akin elokuvissa soi kaihoisa iskelmämusiikki.

Hassisen Koneen konsertin myötä Mika Kaurismäki palasi ikään kuin juurilleen. Hassisen Kone oli mukana vuoden 1981 Tuuliajolla-kiertueella seuranaan Eppu Normaali ja Juice Leskinen Slam. Silloin oltiin nuoria, villejä ja vapaita.

Saimaa-ilmiö onkin elokuva nuorista muusikoista, joilla ei ollut aavistustakaan, missä he olisivat 40 vuoden päästä. Hassisen Koneen keulahahmo oli ja on Ismo Alanko, jonka ura on noista nuoruuden päivistä polveillut ja kehittynyt, ja hän on saavuttanut vakiintuneen aseman suomalaisen populaarimusiikin keulilla.

Hassisen Kone 2022

Kuva: Kari Lahtinen

* *

Maaliskuussa ensi-iltansa saanut Hassisen Kone 40 vuotta myöhemmin (2023) rakentuu sekä arkistojen aarteista että tuoreesta materiaalista. Elokuva palauttaa mieleen Hassisen Koneen joensuulaisista juurista kumpuavan synnyn, menestyksen saavuttamisen ja poikien varttumisen aikuisiksi.

Tärkeän osan muodostavat kaikkien mukana olleiden muusikoiden tuoreet haastattelut. Muusikot paljastavat myös ne kipeät vaiheet, kun osa jäsenistä jätti bändin ja kuinka lopulta lähdettiin omille teille. Uusia soittajia, kuten esimerkiksi kitaristi Jukka Orma, kosketinsoittaja Safka Pekkonen ja saksofonisti Antti Seppo, tuli mukaan bändiin, ja musiikki terästyi.

Tuttu musiikki soi haastattelujen välissä, ja ajoittain palataan myös Tuuliajolla-kiertueen konsertteihin ja haastattelupätkiin, kunnes taas ollaan viime kesän juhlakonsertissa.

Ennen kaikkea kuullaan niitä tuttuja kappaleita, joista tuli ikivihreitä, mutta myös niitä, jotka jäivät alitajuntaan odottamaan uutta kuuntelua. Moniakaan lauluja kuulla ei kuulla kokonaan, mutta konsertti on tallennettu kokonaan ja ilmestynee omana elokuvanaan myöhemmin.

Hassisen Kone 2022

Kuva: Kari Lahtinen

* *

Hassisen Kone 40 vuotta myöhemmin herättää tunteita ja muistoja. Samalla elokuva osoittaa Alangon, tuon suomirockin ikonin, jo nuorukaisena esille tulleen kypsyyden kirjoittaa laululyriikkaa. Juhlakonsertti paljastaa, kuinka yhtye on yhä kuuma: jättiyleisö tanssii ja laulaa mukana ja saa katsojankin innostumaan.

Hassisen Kone 40 vuotta myöhemmin -elokuvaa levittää tamperelainen Pirkanmaan elokuvakeskus, joka tuo valkokankaille vuosittain 4–8 elokuvaa, pääosin dokumenttielokuvia.

Marita Nyrhinen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua

Evästeinfo
Kulttuuritoimitus

Eväste on pieni tekstitiedosto, jonka internet-selain tallentaa käyttäjän laitteelle tämän tekemän sivustovierailun yhteydessä. Evästeitä tallennetaan ainoastaan niiltä sivustoilta, joita olet käynyt katsomassa. Evästeisiin ei sisälly henkilökohtaisia tietoja ja ne ovat sivustojen kävijöille vaarattomia: ne eivät vahingoita käyttäjän päätelaitetta tai tiedostoja, eikä niitä voi käyttää haittaohjelmien levittämiseen. Käyttäjän henkilötietoja ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Evästeet vaikuttavat positiivisesti mm. käyttäjäystävällisyyteen, sillä niiden avulla valitsemasi sivusto avautuu jatkossa nopeammin vrt. ensimmäinen vierailukerta.

Evästeet voidaan ryhmitellä pakollisiin sekä ns. toiminnallisiin evästeisiin, jotka liittyvät esim. tuotekehitykseen, kävijämäärien seurantaan, mainonnan kohdentamiseen ja raportointiin.

PAKOLLISET EVÄSTEET

Pakollisia evästeitä ei voi estää, sillä ne liittyvät tietoturvaan ja sivuston teknisen toiminnan mahdollistamiseen. Esim. tällä sivustolla käytössä olevat sosiaalisen median jakonapit ovat oleellinen ja itsestäänselvä osa nykypäivän modernin sivuston teknistä rakennetta - siksi sosiaalisen median laajennuksia ei voi erikseen aktivoida tai deaktivoida. Käyttämällä kyseisiä jakolinkkejä hyväksyt sen, että somepalvelujen ylläpitäjät saavat tapahtumasta tiedon, jota ne voivat yhdistää muihin toisaalta kerättyihin tietoihin.

TOIMINNALLISET EVÄSTEET

Tällä sivustolla on käytössä ainoastaan yksi erikseen lisätty toiminnallinen eväste Google Analytics, joka on mahdollista sulkea pois päältä.

Pakolliset

Ilman näitä sivuston tekniseen toimintaan voi tulla ongelmia.

Google Analytics

Sivustoon on liitetty Google Analyticsin tuottama eväste, jolla seuraamme verkkosivuston vierailumääriä ja sivuston yleistä käyttöä.