Fast & Furious 9 ei hämmästytä toimintakohtauksillaan, vaan käsikirjoituksen kehnoudella

Kuva: Universal

Hurjapäät (The Fast and the Furious, 2001) oli kuuma kesäelokuva kaksikymmentä vuotta sitten. Laittomia katukisoja Los Angelesin laitamilla, ilokaasulla terästettyjä räikeänvärisiä autoja, karskeja äijiä hihattomissa paidoissa, hehkeitä mimmejä niukoissa pukineissa.

Vaikka autoilla kaahailu kaupunkialueilla on maailman suurimpien typeryyksien listalla todella korkealla, alkuperäisen Hurjapäät-elokuvan visuaalisia ansioita ei käy kiistäminen. Rob Cohenin ohjaus ja Ericson Coren kuvaus ammensivat dynamiikkansa ja estetiikkansa musiikkivideoista, mainoksista ja toimintaelokuvista – ja lopputulos oli häkellyttävän onnistunut: Hurjapäät-elokuvaa katsoessaan todellakin tiesi katsovansa elokuvaa eikä mitään kamarinäytelmää.

Kineettinen vetovoima oli niin vahva, että oli jokseenkin samantekevää, että Hurjapäät-elokuvan tarina rikollisjoukkioon soluttautuvasta poliisista oli jo muutamankin kerran nähty. Elokuvan dialogi oli enimmäkseen turhanpäiväistä, paikoitellen jopa nolostuttavan huonoa macho-läppää. Henkilöhahmot eivät nekään tehneet vaikutusta syvyydellään, mutta oleellista oli, että pääosamiehet pelasivat hyvin yhteen: rosvojengiä johtavaa Dominic Torettoa näytteli tuore tähti, Vin Diesel, joka oli juuri lyönyt itsensä läpi onnistuneessa tieteiselokuvassa Pimeän uhka (Pitch Black, 2000). Jengiin soluttautuvana poliisina, Brian O’Connerin roolissa, nähtiin Paul Walker.

Ensimmäisen nappiosuman jälkeen Fast & Furious -elokuvasarja on kahden vuosikymmenensä aikana käynyt läpi erilaisia vaiheita. Kaksi ensimmäistä jatko-osaa, 2 Fast 2 Furious (2003) ja Hurjapäät: Tokio Drift (The Fast and the Furious: Tokyo Drift, 2006) yrittivät pärjätä ilman Vin Dieseliä pääroolissa, ja jälkimmäinen elokuva myös ilman Paul Walkeria. Neljäs osa, Fast & Furious (2009), korjasi tätä erehdystä, ja yhdisti kaksikon uudelleen. Neljäs elokuva onkin jatko-osista paras, ja tavoittaa hetkittäin ensimmäisen elokuvan vauhtia ja intensiteettiä.

Tämän jälkeen elokuvasarjan henkilökaartia on paisuteltu elokuva elokuvalta, ja väkeä on viuhunut eestaas kuin pyöröovesta: elokuvasarjassa on nähty mm. Gal Gadot, Dwayne Johnson, Jason Statham, Kurt Russell, Helen Mirren ja Charlize Theron.

Tosielämä kuitenkin teki sarjaan kaikkein traagisimman muutoksen: toinen Fast & Furious -sarjan päätähti Paul Walker menehtyi auto-onnettomuudessa vuonna 2013. Sarjan seitsemäs osa jouduttiin kirjoittamaan uudelleen, sillä onnettomuus tapahtui kuvausten vielä ollessa kesken.

Runsastunut ja vaihtuva henkilökaarti ei ole kuitenkaan mitään verrattuna siihen, mitä Fast & Furious -sarjan tarinalle on tapahtunut. Viimeistään viidennen elokuvan jälkeen kävi ilmeiseksi, että elokuvasarjan konseptin kehittelijöillä on lähtenyt mopo ja muutama muukin kulkuneuvo käsistä.

Elokuvasarja on siirtynyt todella kauas alkulähteiltä, Los Angelesin laitamilta jamesbondmaisiin globaaleihin mittasuhteisiin. Toretto porukoineen ei ole enää aikoihin tehtaillut rikoksia, vaan ajaa hyvisten puolella talla pohjassa maailmanpelastushommissa eri puolilla maapalloa. Realismi on hylätty turhana rasitteena, ja Fast & Furious -elokuvat ovat suorastaan brutaalia kökköscifiä mestaririkollisineen ja näiden tuhoisine keksintöineen.

Fast & Furious -elokuvissa voikin nykyisin tapahtua suunnilleen mitä tahansa, sillä vain taivas on rajana. Ja yhdeksännessä elokuvassa ei enää sekään.

Vin Diesel ja Michelle Rodrigues. Kuva: Universal

* *

Justin Linin ohjaama sarjan tuorein elokuva Fast & Furious 9 alkaa takautumalla, jolla Dominic Toretton taustaa valotetaan ja henkilöhahmoa yritetään syventää. Nähdään onnettomuus menneisyydestä, murheen päivä kilparadalla, joka murtaa kaksi veljestä.

Kahdeksan elokuvan jälkeen käykin nyt ykskaks ilmi, että Dominicilla on veli, Jakob. Eikä tämä vielä mitään, sillä selviää myös, että velipoika on superpahis supervakooja, jolla on oma yksityisarmeija käytössään. Kuka olisi arvannut!

Dominic Toretton tuttu tiimi lähtee jälleen estämään pahisten juonia ja ratkomaan asioita kaahaamalla eri puolilla maapalloa. Kovaa vauhtia mennään niin viidakossa, Lontoossa kuin Edinburghissakin. Kulkuneuvot sinkoilevat ilmassa.

Idea kahden veljeksen riidasta on tietenkin aivan kirjaimellisesti aataminaikainen. Eikä siinä mitään, hyvät ideat ovat usein hyvin vanhoja. Tämäkin voisi periaatteessa toimia.

Veljesten ristiriitainen suhde voisi tuoda uutta puhtia elokuvasarjan jo hieman väljähtäneeseen henkilödynamiikkaan. Kun buddy-romanttista parasta kaveria ei sarjassa enää ole, tilanne voitaisiin kääntää nurin tuomalla kuvioihin oma veli pahimpana vihollisena.

Mutta valitettavasti veljesvihasta ei saada riittävästi tarinallista löpöä. Jakob-velipojan roolissa esiintyvä painija-näyttelijä John Cena näyttää köyhän miehen Arnold Schwarzeneggerilta, mutta ilman minkäänlaista karismaa. Käsikirjoituksestakaan ei löydy näyttelijätyölle tukea.

Vin Dieselillä puolestaan valkokangaskarismaa on, mutta hän vaikuttaa kerta kaikkiaan jo Toretto-osaansa väsyneeltä ja kyllästyneeltä. Yllättäen Diesel herää eloon elokuvassa vain päästessään näyttelemään yhdessä Helen Mirrenin kanssa. Kohtaaminen on valitettavan lyhyt, mutta kemiat todellakin kohdillaan! Katsomossa melkein posket punehtuvat.

Toretton vanha rakkaus, Letty Ortiz (Michelle Rodrigues), on mukana tuttuun tapaan, mutta tämä pari ei oikein koskaan ole ollut kovin uskottava. Sisar Mia Toretto (Jordana Brewster) on tuotu yhden elokuvan tauon jälkeen takaisin kuvioihin, mutta ihmetellä sopii miksi. Samanlainen kysymys herää, kun paikalle astelee elävien kirjoihin palannut Han (Sung Kang).

Tuttuja tiimin jäseniä ovat myös laulaja-näyttelijät Ludacris ja Tyrese Gibson, jotka edustavat elokuvan koomikko-osastoa. Kovinkaan tasokasta läppää heille ei ole kirjoitettu. Heitä komppaa Nathalie Emmanuel, joka näyttelee parista edellisestä elokuvasta tuttua brittihakkeria.

Väkeä on hyvisten puolella enemmän kuin tarpeeksi, mutta eipä Jakob-velikään joudu ihan yksin maailmaa uhkaamaan. Hänen kanssaan kimpassa nähdään diktaattorinpoika Otto (Thue Ersted Rasmussen), ja varsin turhalta hänenkin roolinsa tuntuu.

Ja niin kuin tässä ei olisi jo porukkaa riittämiin, on vielä pitänyt saada Charlize Theron lasikoppiin! Theron on edellisestä elokuvasta tuttu Cipher, tosi paha kyberrikollinen. En yhtään osaa arvata, paljonko huippunäyttelijä Theronille on maksettu korvaukseksi kivusta ja särystä, joita hänelle kirjoitettujen vuorosanojen lausuminen varmasti on aiheuttanut, mutta toivottavasti muutama miljoona on tilille tipahtanut.

* *

Yllättävästi Fast & Furious 9:ssä onnistuvat parhaiten takaumat menneisyydestä, kahdesta nuoremmasta veljeksestä. Takaumat ovat hyvin melodramaattisia ja kliseisiäkin, mutta ne on tehty tosissaan, toisin kuin muu elokuva.

Takaumien paremmuus muuhun elokuvaan nähden johtuu myös siitä, että nuoren Dom Toretton roolissa nähdään uusiseelantilainen nuori näyttelijä Vinnie Bennett, joka näyttelee kuin olisi lainassa jostakin paremmasta elokuvasta.

Nimi kannattaa pistää mieleen, sillä Bennett on ilmeinen lahjakkuus, ja nuoren Domin rooli saattaa olla hänen läpimurtoroolinsa ison yleisön silmissä. Toivon vain, että Bennett pystytään pian palauttamaan niihin parempiin elokuviin, mutta samalla takaraivossa jyskyttää jo huoli mahdollisesta Dom Toretton nuoruusvuodet -spin-offista.

* *

Välillä mietin, että onkohan hollywoodilaisilla elokuvantekijöillä joku kilpailu meneillään: kuka tekee kalleimman elokuvan huonoimmasta mahdollisesta käsikirjoituksesta.

Viime vuosina on nähty muutamia todella kaameita, siis aivan hirveitä megakalliita elokuvia, joiden käsikirjoitus on surkeaa kuraa. Aiemmin tänä vuonna luulin, että enää typerämmäksi ei voi käsikirjoitus mennä kuin Wonder Woman 1984 -elokuvassa (2020), mutta kyllä Fast & Furious 9 on jokseenkin samaa tasoa.

Fast & Furious 9 on maksanut yli 200 miljoonaa dollaria, ja vaikuttaa siltä, että käsikirjoitukseen ei ole haaskattu senttiäkään. Ovatko käsikirjoittajat kuolleet Hollywoodissa sukupuuttoon? Vai eivätkö oikeat kirjoittajat enää halua koskea tällaiseen?

Fast & Furious 9 näyttää siltä kuin ensimmäiseksi olisi mietitty kuvauspaikat, ja vasta sen jälkeen ympätty näitä maisemakohteita yhdistämään löyhähkö ja köyhähkö juoni. Etsitään MacGuffinia, esinettä, joka on elokuvan toiminnan kannalta tärkeä, mutta muuten loppujen lopuksi täysin höpöhöpöä.

Pelkkä elokuvan näyttävä tekniikka ei riitä, sillä taitavinkaan tehostekikkailu ja stunt-suunnittelu eivät takaa visuaalista ihmettä. Juuri se ihmeen tuntu Fast & Furious 9 -elokuvasta puuttuu. On aivan sama kuinka monta moottoripyörää, autoa ja ajoneuvoyhdistelmää pyörii ilmassa yhtä aikaa, jos mikään ei tunnu miltään. Ei ole osattu kirjoittaa ja ohjata elokuvaan oikeaa jännitystä ja tunnetta.

Fast & Furious -jatko-osia on tehty sillä ajatuksella, että kaikkea pitää olla lisää. Mutta tämä anything goes & more is more ei sittenkään ole kovin hyvä elokuvanteon ohjenuora. Jos elokuvassa voi tapahtua ihan mitä vaan ja enemmänkin – tuloksena on vain puuduttava toimintaähky.

Ensimmäisessä Hurjapäät-elokuvassa ei ollut suurta spektaakkelia, mutta se oli visuaalisesti kyytiin kutsuva, oikea elokuva. Ja siksi kahdenkymmenen vuoden takainen Hurjapäät on edelleen klassikko, mutta mikään sen jatko-osista ei.

Kaarina Lehtisalo

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua