Ennio Morricone kirjoitti elokuvamusiikin historiaa – arviossa Giuseppe Tornatore tuore dokumenttielokuva

Kuva: Cinema Mondo

Morricone syntyi Roomassa vuonna 1928 ja kuoli heinäkuussa 2020. Hänen tiensä muusikoksi ja säveltäjäksi avautui varhain lapsuudessa. Hän oppi lukemaan nuotteja ja soittamaan trumpettia jo pikkupoikana ja opiskeli nuoruudessaan klassista musiikkia. Suunta muuttui, kun hän ryhtyi 1950-luvulla sovittamaan RCA-levy-yhtiön artisteille musiikkia, etupäässä viihde- ja popmusiikkia. Hän oli niin taidokas ja persoonallinen sovittaja, että italialainen iskelmä löi läpi maailmalla, myös Suomessa.

Hän oli jo nuorena luova ja kiinnostunut kokeellisesta musiikista erityisenä vaikuttajana hälyistä, epätavallisista äänistä ja äänilähteistä kiinnostunut John Cage, joka oli 1900-luvulla tunnetuin musiikin kokeilija.

Kuva: Cinema Mondo

Koulukaverit yhteistyössä

Alun perin Morricone ei suinkaan tähdännyt elokuvamusiikin säveltäjäksi, sillä hänellä oli kykyjä toteuttaa vaikka mitä. Sattuma astui peliin, kun vanha koulukaveri Sergio Leone pyysi Morriconen apuun kuvatessaan pienen budjetin elokuvaa Kourallinen dollareita (1964). Elokuva oli uudentyyppinen lännenelokuva, ja se menestyi odottamattomalla tavalla. Siitä tuli kaverusten uralla käänteentekevä. Pian yhteistyönä syntyivät Vain muutaman dollarin tähden (1965), Hyvät, pahat ja rumat (1966) ja Huuliharppukostaja (1968). Elokuvat muokkasivat lännenelokuvien genreä, ja niistä tuli klassikoita, eikä vähiten Morriconen musiikin takia.

Kaksi vuosikymmentä myöhemmin kaverukset palasivat yhteen, ja Morricone sävelsi musiikin Leonen mestarilliseen elokuvaan Suuri gangsterisota (1984), joka jäi Leonen viimeiseksi. Suuren gangsterisodan teeman sävellystyö oli valtava ponnistus. Morricone etsi oikeaa tapaa nostaa elokuvan tärkeitä kohtauksia tapahtumien tunnetasolle. Vaikea työ palkittiin; kuvan ja musiikin suhde on täydellinen.

Morricone jatkoi sävellystyötään ja kirjoitti musiikkia monien merkittävien ohjaajien, kuten Brian de Palman, Bernardo Bertoluccin, Pier Paolo Pasolinin ja Terrence Malickin elokuviin. Morriconen viimeiseksi elokuvaksi jäi Quentin Tarantinon ohjaaman The Hateful Eight (2015), jonka musiikki palkittiin Oscarilla.

Tornatoren ”hovisäveltäjäksi”

Tehdessään vuonna 1988 ilmestynyttä elokuvaansa Cinema Paradiso, ohjaaja Giuseppe Tornatore sai elokuvansa säveltäjäksi Morriconen. Sen jälkeen yhteydenpito alkoi kukoistaa; Morricone kirjoitti musiikkia kaikkiin Tornatoren pitkiin fiktioelokuviin, viimeisenä vuonna 2016 ilmestyneeseen elokuvaan The Correspondence (La corrispondenza).

Vuonna 2018 Ennio Morricone oli haastateltavana Tornatoren toteuttamaa dokumenttielokuvaa varten. Hän kertoo ilmeikkäästi lapsuudestaan, nuoruudestaan ja työstään säveltäjänä ja orkesterinjohtajana. Väliin on leikattu tarkasti valikoituja otteita elokuvista havainnollistamaan säveltäjän kertomuksia.

Työtoveri ja vaikuttaja

Monet ohjaajat Quentin Tarantinosta Clint Eastoodiin ja Wong Kar-waihin sekä muusikot, kuten Joan Baez, Quincy Jones, John Williams ja Bruce Spingsteen kertovat, kuinka tärkeä rooli Morriconella on ollut heidän työssään. He kertovat, kuinka musiikkia luotiin ja millaista oli työskennellä Morriconen kanssa. Monet muusikot paljastavat, kuinka paljon Morriconen musiikki on vaikuttanut heidän luomisvoimaansa.

Ennen kaikkea äänessä on Morricone itse. Hän selittää innostuneesti menetelmistään ja ajattelutavastaan, jotka olivat hänen tärkeät ”työvälineensä”. Hän ajatteli matemaattisesti ja näki musiikkinsa niin selvästi, että hän kirjoitti sen suoraan nuottipaperille. Hän keksi myös uusia sävellystapoja. Morricone kykeni luomaan elokuviin omaperäisen ja tunnistettavan tarinoita tukevan tunnelman.

Hetkittäin säveltäjä liikuttuu muisteloissaan. Erityisesti häntä harmittaa, jos hänen työtään ei arvostettu riittävästi, sillä hän oli tietoinen siitä perinnöstä, jonka antoi elokuvataiteelle musiikillaan. Hän kertoo pettyneensä siihen, kun ei voittanut Oscaria elokuvan Linnake (1986) musiikista vaan palkinnon vei nenän edestä pianisti Herbie Hancock musiikillaan Bertrand Tavernierin ohjaamaan ’Round Midnightiin (1986).

Kuva: Cinema Mondo

Elokuvissa Morriconen musiikki on hyvin tunnistettavaa ja vaikuttavaa; se nostaa kuvat lentoon ja saa tapahtumat elämään. Hän pystyi paneutumaan hyvin elokuvien tarinoihin sekä henkilöiden ja kohtausten tunnelmiin. Hänen musiikkinsa on osa dialogia; vaikka puhetta ei ole, musiikin voimasta katsoja tietää, mitä henkilöhahmot ajattelevat ja tuntevat. Se on vaikuttavaa ja luo katsojassa parhaimmillaan samankaltaisia tunnetiloja kuin jännittävän urheilukisan seuraaminen.

Puhuvia päitä on, mutta ne on nivottu kiinteästi ja lähes huomaamattomasti kokonaisuuteen. Vaikka elokuva kestää 146 minuuttia, sen intensiteetti naulitsee tuoliin.

Ennio on valaiseva retki Morriconen elämään ja hänen säveltämänsä musiikin pariin, ennen kaikkea elokuvamusiikin lumoavaan maailmaan. Ja toden totta, lumoavaa hänen säveltämänsä musiikki on; se puhuttelee katsojaa ja saa tämän ymmärtämään, kuinka taitavasti Morricone osasi kertoa valkokankaan tarinaa musiikkinsa avulla.

Mitä elokuvamusiikki olisi nykyään ilman Ennio Morriconen työtä? Taatusti köyhempää.

Marita Nyrhinen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua