Hannele Lauri on iskelmätähti Seija Kuula. Kuva: Johanna Vuoksenmaa / Dionysos Films
ELOKUVA | Ihmissuhdekomedioiden hallitsevan Suomen mestarin Johanna Vuoksenmaan uusimmassa elokuvassa ikääntyvä iskelmätähti tappelee raivoisasti vanhenemista vastaan, mikä tuottaa sekä surua että iloa.
”Hannele Lauri suoriutuu tästä leffasta juuri niin upeasti kuin voi odottaa.”
ARVOSTELU
70 on vain numero
- Ohjaus ja käsikirjoitus: Johanna Vuoksenmaa.
- Pääosissa: Hannele Lauri, Mikko Nousiainen, Marja Packalén, Misa Palander.
- Ensi-ilta: 25.2.2022
On väistämätöntä, että aikana, joka antaa ymmärtää suhtautuvansa vapaamielisesti kaiken kokoisten, taustaisten ja ikäisten rakkaussuhteisiin, tulee komedia, jonka näkyvimpänä ulottuvuutena on ikääntyneen naisen ja vuosikymmeniä nuoremman miehen suhde.
Se suhde on 70 on vain numero -elokuvan juonessa oikeastaan vain täkynä, sillä pohjimmiltaan Johanna Vuoksenmaan elokuva kertoo vanhenemisen ja yksinäisyyden pelosta.
Jutun juoni lähtee liikkeelle siitä, miten ”koko kansan rakastama” iskelmätähti Seija Kuula (Hannele Lauri) on yksinäisempi kuin kukaan. Ystäviä hänellä ei ole, vain työkuvioista tuttuja ihmisiä. Stailaaja Shanella (Misa Palander) on useimmin tavattu, eli tutuin ja läheisin. Tuttuihin kuuluu myös Klasu-manageri (roolinsa letkeän rennosti vetävä Juha Torvinen).
* *
Erään kerran käy niin, että biisinkirjoitussessiossa yksi muusikoista (Mikko Nousiainen) nousee esiin miellyttävänä tyyppinä, ja suhdehan siitä syntyy. Elokuvassa on tarkoitus kurkistaa julkisuudessa juhlitun tähden kulissien taakse. Sieltä paljastuu yksinäinen ihminen, jonka arki on kylmien nakkien ja piimän hotkimista suoraan jääkaapista.
Päähenkilö närkästyy kuin mustelmaan tökättäisiin, jos hänen iästään muistutetaan. Seija Kuula puhuu ja käyttäytyy usein vähemmän arvokkaasti, kiroilee roisisti ja ajaa Jaguaria – koska kerran voi.
* *
Suhteellisen pian elokuva kääntyy komediaksi siitä, miten aikuiset ihmiset sotkevat elämänsä, eniten siksi, että suhtautuvat tunteisiin – omiin ja toisten – hillittömän lapsellisesti. Elokuva näyttää, miten ihmiset voivat olla hyvinkin puutteellisia, pikkumaisia, kakaramaisia tai peloissaan vaikka kuinka harmaahapsia olisivatkin.
Elokuvaa on kuvattu sen verran Tampereella, että tähden kiertueesta kertovan osuuden perusteella voisi ajatella, ettei hän muualla kuin Tampereella käynytkään, niin usein tamperelaishotellin aula on osuuteen mahtunut.
Tähti on saapunut! Hannele Lauri Ilves Hotelin pääovella. Kuva: Johanna Vuoksenmaa / Dionysos Films
* *
Elokuvan Seija Kuula on luonnonvoimamaiseksi kuvattu pyrähdys, jolla ei ole isommin halua tai ehkä kykyäkään itsereflektioon ja sen mukana ehkä syntyvään perspektiiviin. Hän on tunneihminen, jonka oikkuja elokuvakin noudattelee. Kenties sen takia elokuvan rytmi takkuilee.
Ehkä ohjaaja Johanna Vuoksenmaa ei ole tuntenut haluavansa kahlita oman luomuksensa elämää. Draaman jäsentäminen tiiviimmäksi ja koherentimmaksi on voinut tuntua oman rakkaan luomuksen pakottamiselta johonkin mitä se ei ole.
* *
Seija Kuulalle on luonteenomaista hänen usein toistuva lausahduksensa: ”Ei tarvi auttaa.” Se, ettei ”apua tarvitse tasan ikinä”, toistuu eri muodoissa päähenkilön repliikeissä ja hänen itselleen kirjoittamissaan laulunsanoituksissa. Se on melkein kuin hänen ikäistensä miesten suusta. Raivokkaan itsenäisten miesten, joille tärkeintä on ollut yksin pärjäämisen eetos, olivat he sitten töissä tai sodassa.
Hannele Lauri suoriutuu tästä leffasta juuri niin upeasti kuin voi odottaa. Läsnäoloa hänellä on aina ollut. Siihen nojaten hän vetää roolinsa.
Lauri ei itse laula kappaleitaan. Iskelmätähden äänenä kuullaan Lea Lavenia.
Laulaessaan iskelmätähti Seija Kuula on yksin tunteidensa kanssa. Kuva: Johanna Vuoksenmaa / Dionysos Films
* *
Tärkeässä sivuroolissa on Marja Packalén Mirja-leskenä, jolle karu elämä on jättänyt arjen senioripalvelukeskuksessa ja haaveet isoäitiydestä.
Mikko Nousiainen jää sivuosaan Seijan nuorena rakastajana. Hänen aivoituksistaan, saati tunteistaan tai töistään, elokuva ei ole kiinnostunut. Viime kädessä elokuva kertoo naispäähenkilönsä kautta vanhenemisen pelosta ja vilahtaa siinä kauhukin sen edessä, ettei ihminen enää hallitsekaan omaa elämäänsä.
* *
Viime aikoina ohjelmistoon on tullut kaksikin kotimaista elokuvaa, joiden päähenkilö on ammatikseen julkisuudessa esiintyvä ikääntyvä nainen. Viime lokakuussa teattereihin tulleessa Marja Pyykön ohjaamassa Vuosisadan häät -elokuvassa tukevasti keski-ikäinen julkkisterapeutti ja mediatyrkky Vilma von Ausgezeichnet (Outi Mäenpää) riehui minkä ennätti.
Muuta yhteistä Pyykön ja Vuoksenmaan elokuvilla ei olekaan kuin ikääntyvän naisen psyyken esilläpito.
* *
Johanna Vuoksenmaan kirjoittama ja ohjaama 70 on vain numero tuo esiin ammatikseen julkisuudessa esiintyvän ikääntyvän naisen inhimillisyyden sekä surullisine että koomisine ulottuvuuksineen. Ohjaaja Vuoksenmaa on luonnehtinut elokuvaansa viimeiseksi osaksi komediatrilogiassa, jonka edelliset osat, 21 tapaa pilata avioliitto (2013) ja Viikossa aikuiseksi (2015), kertoivat Vuoksenmaan sanoin ”aikuisuuden kipupisteistä.”
Uusi elokuva istuu ohjaajansa edellisten jatkoksi siinä, että se löytää vakavuudesta huumoria. Elokuvalla on edellytykset nousta Teräsleidejäkin isommaksi hitiksi.
Rakkauden tärkeyttä painokkaampaa elämänohjetta elokuvasta ei irtoa. Siinäkin suhteessa se istuu tekijänsä edellisten ihmissuhdekomedioiden joukkoon.
Antti Selkokari
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Väärinymmärretyn näyttelijän elämä oli työtä, arvoja ja asenteita – arviossa Annelin aika
ELOKUVA | Saara Cantellin dokumentti Anneli Saulista on uskottava. Annelin aika on täynnä aitoa puhetta ja railakasta naurua.
Tärkeimmät puheenaiheet Pedro Almodóvarin elokuvassa The Room Next Door ovat elämän loppu ja rakkaus
ELOKUVA | Pedro Almodóvarin ensimmäinen englanninkielinen pitkä elokuva saa ihailemaan Tilda Swintonia ja Julianne Moorea jos mahdollista entistäkin enemmän.
Elokuva naisesta, joka ei halunnut näkyä – Your Fat Friend on sievä paketti läskiaktivismista
ELOKUVA | Aubrey Gordonin hersyvä persoona kannattelee dokumenttia, joka on tarpeellinen, mutta hukkaa elokuvalliset mahdollisuutensa.
Rakkaustarina uusilla ihmisillä ja vanhoilla ideoilla – arviossa We Live in Time
ELOKUVA | We Live in Time -elokuvassa eletään suurta rakkaustarinaa, sitä ikuista ja kaiken kestävää. John Crowleyn ohjaama sentimentaalinen melodraama ei nappaa.
