Andrew Dominikin ohjaama Blondi on epätasainen elokuva fiktiivisen Marilyn Monroen elämästä

Adrien Brody ja Ana de Armas. Kuva: Netflix

Marilyn Monroen (1926–1962) kuolemasta tuli tänä vuonna kuluneeksi 60 vuotta. Silti hänen nimensä muistetaan edelleen ja hänet tunnistetaan kuvista välittömästi. Olisi helppo ajatella, että hänet muistetaan eritoten siksi, koska hän oli ikoninen tähti, jonka ulkonäkö oli täydellisesti tuotteistettu. Mutta se ei ole koko totuus. Marilyn Monroe muistetaan ennen kaikkea siksi, koska hänellä oli tarina.

Marilyn Monroen elämä oli yhdistelmä satumaista menestystarinaa ja surullista murhenäytelmää. Norma Jean Mortensonin lapsuuteen kuului mielenterveysongelmista kärsinyt äiti, vaihtuvat kasvattivanhemmat, orpokotikin.

Kaunis ulkonäkö vei kuitenkin nuoren naisen valokuvamalliksi ja lopulta tähdeksi Hollywoodin huipulle. Puolisotkin olivat aikansa suurimpia julkkiksia, baseball-legenda Joe DiMaggio ja näytelmäkirjailija Arthur Miller.

Sitten: hirvittävä tragedia, kuolema vain 36-vuotiaana 4. elokuuta 1962.

Ja niin Marilyn Monroen elämästä – ja kuolemasta – tuli arvoitus, jonka monet ovat halunneet ratkaista.

* *

Uusin versio Marilyn Monroen tarinasta julkaistiin Netflixissä 28. syyskuuta. Andrew Dominikin ohjaama elokuva Blondi (Blonde) perustuu Joyce Carol Oatesin samannimiseen menestysromaaniin vuodelta 2000. Sekä elokuva että romaani kertovat fiktiivisestä henkilöstä nimeltä Marilyn Monroe.

Aivan: fiktiivisestä.

Blondin fiktiivisyyttä ei voi liikaa korostaa. Sekä elokuvan että romaanin päähenkilö on Marilyn Monroe -niminen henkilö, jonka tarinassa on erittäin paljon yhtäläisyyksiä todellisen historiallisen Marilyn Monroen kanssa. Silti he eivät ole sama henkilö, sillä sekä kirjailija Oates että elokuvan tekijät ovat ottaneet vapauden käsitellä Monroen elämää miten tahtovat.

Eihän tässä tietenkään pitäisi olla mitään ihmeellistä, aika usein elämäkertaromaanit ja -elokuvat ottavat vastaavanlaisia vapauksia. Tarinan kertojat pistävät omiaan, keksivät kohtauksia, yhdistävät henkilöitä – miksi ihmeessä pitäisi pysytellä totuudessa, kun tarina voi olla niin paljon parempi?

Blondin kohdalla fiktiivisyys tuntuu kuitenkin astetta rajummalta. Tämä johtuu siitä, että Marilyn Monroesta on kirjoitettu todella paljon. Lukuisat kirjoittajat ovat yrittäneet selvittää hänen elämänsä ja kuolemansa yksityiskohtia, yrittäneet löytää totuuden. Ja sitten tulee joku Oates, joka pistää ranttaliksi, käyttää Marilyn Monroen elämää inspiraation lähteenä, ja keksii juttuja.

Myönnän, että aikoinaan ärsyynnyin Oatesin romaanista. Romaanin Marilyn oli erilainen kuin se Marilyn, jonka minä olin eri lähteiden perusteella kuvitellut, erilainen kuin minun Marilynini.

Tämä saattaa kuulostaa pähkähullulta niistä, jotka eivät koskaan ole sen kummemmin Marilyn Monroen elämää pohtineet, eivätkä yhtään kirjaa hänestä lukeneet. Mutta jotakin sellaista Marilyn Monroen elämässä on, että aihe saattaa viedä mennessään.

Esimerkiksi Joyce Carol Oates aikoi alkuperin kirjoittaa Marilyn-aiheisen pienoisromaanin. Miten kävi? Tuli hirmuinen järkäle, suomenkielinen romaani on yli 900 sivua. Ja matskua jäi kuulemma ylikin, piti editoida.

Marilyn ei jätä rauhaan. 

* *

Andrew Dominikin ohjaama Blondi on mitaltaan 2 tuntia 47 minuuttia, joten voisi ajatella, että Blondi-romaani on onnistuttu puristamaan kohtuulliseen mittaan. Elokuvan pystyy katsomaan yhdellä istumalla.

Mutta tarinan tiivistäminen ei ole sujunut vaikeuksitta. Blondin alkupuolella elokuva etenee pakonomaisen kronologisesti, episodimaisesti, ilman elokuvallista jatkuvuuden tuntua. Lähes koko ensimmäisen tunnin ajattelin katsovani melko epäonnistunutta elokuvaa. Puhumattakaan siitä, että vanha kunnon adjektiivi tekotaiteellinen pyöri vähän väliä mielessä.

En myöskään aluksi vakuuttunut Ana de Armasin tavasta näytellä Marilyn Monroeta. Monroesta oli tehty liiankin rassukkamainen hahmo. Tosin tämä ei ehkä ole lainkaan de Armasin syytä, vaan enemmänkin seurausta ohjaaja-käsikirjoittaja Andrew Dominikin valinnoista ja painotuksista. 

Kerronnallisesti Blondi kuitenkin paranee edetessään, teemat selkiytyvät, ja Ana de Armasin Marilyn saa sävyjä. Myös alkuvaiheessa toivottoman simppeliltä vaikuttaneen dialogin taso kohenee. Tekotaiteellisuuskin alkaa näyttää ajoittain jopa ihan oikealta taiteellisuudelta, onnistuneita kohtauksia nähdään. Nick Caven ja Warren Ellisin musiikki nousee paremmin esille tukemaan elokuvan tunnelmia.

Kaunein jakso elokuvassa nähdään, kun Arthur Miller ja Marilyn Monroe kohtaavat. Alkujaan hyvin epätodennäköiseltä vaikuttava pari löytää yhteyden. Rakastuminen on kuvattu koskettavasti ja Adrien Brody on hyvä Millerin roolissa.

Ikonisen tähden ikoninen hetki. Kuva: Netflix

Rakastumisjakso on mukava hengähdystauko senkin vuoksi, että suurin osa Blondista on melko rankkaa katsottavaa. Monroeta hyväksikäytetään ja pahoinpidellään toistuvasti.

Blondi on saanut poikkeuksellisen korkean ikärajaluokituksen, Suomessa K18. Vaikuttaa melko kaksinaismoralistiselta, että tämä ikäraja on tuntunut maailmalla olevan myös osa elokuvan markkinointia. Ennen elokuvan julkaisua mediassa on muistettu kertoa, että elokuvassa nähdään alastomuutta, seksiä ja raiskauskohtaus.

Elokuvan K18-ikäraja on perusteltu, mutta ei alastomuuden, seksin tai raiskauksen vuoksi, vaan muutamien ahdistavien kohtausten takia. Ja itse asiassa pelkkä ikäraja ei tällä kertaa riitä varoitukseksi.

En ole juurikaan sisältövaroituksia tavannut kritiikkeihin kirjoittaa, mutta nyt sellainen on paikallaan. Blondi-elokuvassa nimittäin nähdään poikkeuksellisen ahdistava, lähes kauhuelokuvamainen aborttikohtaus.

Oatesin romaanin lukemisesta on sen verran pitkä aika, että en enää kykene muistamaan, miten aborttia ja Monroen keskenmenoa on siinä käsitelty. Elokuvassa nähtynä kaikki kuitenkin koetaan voimakkaammin, ja ohjaaja Andrew Dominik on katsonut tarpeelliseksi korostaa näitä tapahtumia Monroen elämässä.

Monroe todellakin halusi kovasti lapsia, mutta ei koskaan saanut, eli sikäli teeman tuominen osaksi elokuvaa on ymmärrettävä. Karmea aborttikohtaus tuntuu kuitenkin tämänhetkisessä todellisuudessa jopa kummallisen poliittiselta ratkaisulta. Kun Yhdysvalloissa on naisten oikeuksia heikennetty historiallisella tavalla, näyttää Blondi-elokuva pelaavan abortinvastustajien pussiin. Ja niin kuin tässäkin ei jo olisi riittämiin, elokuvassa nähdään ja kuullaan myös sikiön puhetta.

En siis suosittele Blondi-elokuvaa raskaana oleville, tai heille, joille abortti tai keskenmeno on herkkä asia. 

* *

Kokonaisuutena Blondi-elokuva jää epätasaiseksi ja herättää monia ristiriitaisia ajatuksia. Toisaalta tämä ei ole yksinomaan huono asia.

Ensinnäkään en aivan sulata Dominikin elokuvan tai myöskään Oatesin romaanin moraalia. Marilyn Monroen elämää, hänen vaikeuksiaan ja hänen kokemaansa hyväksikäyttöä revitellään sekä kirjassa että elokuvassa. Ja maailmankuululla nimellä saadaan lukijoita ja katsojia.

Vaikka tavoitteena ehkä on ollut tehdä taideteos, jollakin tavalla kirveltää, että Marilyn Monroeta tavallaan jälleen käytetään hyväksi. Oikeaa, inhimillistä Marilyn Monroeta on kummastakaan teoksesta turha etsiä.

Täydellinen Marilyn Monroe syntyi peilin edessä. Kuva: Netflix

Mutta juuri tässä piileekin sekä Blondi-kirjan että -elokuvan suurin oivallus. Marilyn Monroe ei ollut oikea. Hän oli fiktiivinen. Myös Marilyn Monroelle itselleen.

Onkin syytä kiittää muutamia Andrew Dominikin visuaalisia onnistumisia, joissa tämä Monroen fiktiivisyys tuodaan esiin.

Elokuvassa näytetään Kesäleski-elokuvan (The Seven Year Itch, 1955) kuvauksista se kuuluisa kohtaus, kun Marilyn Monroen helmat hulmuavat tuuletusritilän yllä. Ja samalla katsojalle välittyy taianomainen hetki, Monroen muuntautuminen todellisesta minästään irralliseksi olennoksi, seksisymboliksi, halutuksi objektiksi.

Blondin loppupuolella muuntautuminen Marilyniksi ei enää ole osa Monroen onnistumisen iloa, valtaa ja nautintoa fiktiivisestä seksisymbolin roolista, vaan jo tapahtuneen romahduksen peittelyä. Kun luottomeikkaaja lupaa tehdä Miss Monroesta jälleen Marilynin, oikea ihminen on jo katoamassa.

Peilistä katsoo hahmo, joka on täydellisen kaunis Marilyn Monroe, mutta enää pelkkä ihmisen kuori. Ehdottomasti elokuvan onnistunein kuva. 

Kaarina Lehtisalo

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua