Alma Pöysti loistaa nuorena Tove Janssonina Zaida Bergrothin ensi-iltaelokuvassa

Tove Jansson (Alma Pöysti) Ullanlinnankadun ateljeessaan. Kuva: Sami Kuokkanen / HelsinkiFilmi

Taiteen tekeminen, julkisuus ja rakkaus ovat keskeiset teemat uudessa elokuvassa Tove, joka on hienosyinen muotokuva nuoren naisen tiestä taiteilijuuteen, omankaltaisensa rakkauden löytämiseen ja tasapainoilusta oman taustan ja ajan rajoitusten parissa. Ennen kaikkea se on elokuva intohimosta – elämään, taiteeseen, omaan minuuteen.

Tovesta olisi voinut taitamattomammissa käsissä tulla tavallinen biopic, jossa Tove Jansson on lapsi, piirtää ensimmäisen piirustuksensa ja lopussa soutelee Klovharulla. Onneksi asialla on ollut kunnianhimoinen tekijäkaarti, joka on osannut rajata laajan elämäntarinan oikein ja toteuttaa sen aiheeseen sopivalla intohimolla ja lämmöllä.

Zaida Bergroth on todistanut henkilöohjauskykynsä jo aiemmilla elokuvillaan Skavabölen pojat, Hyvä poika, Miami ja Marian paratiisi. Nyt hän on ottanut haasteekseen kansallisikonimme henkilökuvan ja selättää työn hienosti.

Apuna on luonnollisesti ollut käsikirjoitus, joka on rajattu kattamaan tietty aikakausi, jatkosodan lopusta 1950-luvun puoliväliin, ja johon ei ole pyritty tunkemaan kaikkea. Käsikirjoituksen on tehnyt Eeva Putro, jota Kulttuuritoimitus haastatteli vuosi sitten. Aikakausi kattaa juuri sen jakson, jona Tove Jansson kamppaili öljymaalauksen parissa, teki ensimmäiset Muumi-teoksensa, alkoi matkan maailman tuntemaksi monilahjakkuudeksi ja näiden lomassa etsi itselleen sopivaa rakkautta.

Näistä ehkäpä vain yksi, Muumit jää hieman hämäräksi, koska elokuvassa ei edes mainita, että ensimmäinen Muumi-kirja ilmestyi 1945. Päätös lienee tietoinen rajaus siirtää Toven hahmo pois kaikkien tuntemasta muumitekijästä ihmiseksi, joka on lihaa ja verta ja jolla oli omat epävarmuuden hetkensä.

Toven rakastettu Atos Wirtanen (Shanti Roney) oli Nuuskamuikkusen esikuva. Kuva: Sami Kuokkanen / HelsinkiFilmi

Kuten Tuula Karjalaisen elämänkertateos paljastaa, Tove Jansson näki itsensä ennen kaikkea taiteilijana, öljymaalauksien tekijänä. Niin näki myös hänen isänsä, kuvanveistäjä Viktor Jansson, joka oli konservatiivinen ja ankara, eikä ymmärtänyt lainkaan ”kuvitushömpötyksiä”. Tämä ei aina mennyt yhteen elannon tienaamisen kanssa, minkä asian hoitivat Muumit. Kuten moni muu aikansa maalari, Tovekin maksoi sota-aikana laskuja maalauksillaan.

Rakkaus kehitellään elokuvassa kolmen rakastetun ympärille. Vasemmistopoliitikko Atos Wirtasen kanssa Tove vietti vapaata suhdetta, mitä ei aikoinaan lainkaan ymmärretty. Kumpikin näkyy lämpimässä yhteisymmärryksessä heiluneen sitoutumishalun ja vapaushaaveiden välissä, tosin aina eri aikaan. Sitten elämään tulevat naiset, mikä oli tuolloin lainvastaista.

Huikentelevainen teatteriohjaaja Vivica Bandler toi uusia sävyjä Toven elämään mutta oli sitoutumishaluttomuutensa ja uskottomuutensa takia kova pala. Mutta Vivica vei Muumit Ruotsalaisen teatterin lavalle. Tove kehitti Tiuhti ja Viuhti -hahmot itsestään ja Vivicasta – heillä on oma salakielenä aivan kuin Tovella ja Vivicalla salainen rakkauselämänsä.

Lopulta, elokuvan lopussa Toven elämään astuu tuleva loppuelämän kumppani, taidegraafikko Tuulikki Pietilä. Näiden kahden kohtaaminen on kuvattu suurella lämmöllä – ymmärrämme heti, että nyt löytyi se oikea, kummallekin.

Alma Pöysti on juuri oikea valinta Toven rooliin. Hänellä on jo isovanhempiensa Lasse Pöystin ja Birgitta Ulfssonin kautta suora suhde Janssoniin. Kumpikin on esittänyt Muumeja teatterilavalla, televisiossa ja radiossa ja Ulfsson esiintyi Svenska Teaternissa Vivica Bandlerin aikana. Alma Pöysti on jo esittänyt Tove Janssonia teatterin lavalla. Bergrothin elokuvan rooliin tarvittiin luonnollisesti ruotsia äidinkielenään puhuva näyttelijä – nyt ei ole lähdetty oikomaan historiaa Helene-elokuvan tyyliin.

Toven (Alma Pöysti) ja Vivican (Krista Kosonen) suhde oli myrskyisä. Kuva: Sami Kuokkanen / HelsinkiFilmi

Alma Pöysti pystyy ilmentämään koko sen tunnekirjon, josta Toven henkilöhahmo muodostuu, aina lapsekkaasta ilosta kamppailuun ja intohimoon. Alma Pöysti harjoitteli roolia varten piirtämään viivaa, maalaamaan ja luonnollisesti tanssimaan kuin Tove. Elokuvan viimeiset kotifilmikuvat Tovesta tanssimassa Klovharussa jatkuvat saumattomasti Alma Pöystin tanssista. Elokuvassa Toven rakastama tanssiminen ja lukuisat tanssikohtaukset niin Toven ateljeessa, Helsingin salonkien juhlissa kuin pariisilaisessa kapakassakin ilmentävät ultimaalista vapautta ja elämäniloa.

Krista Kosonen lie ollut aika itsestäänselvä valinta vahvan ja itsetietoisen Vivica Bandlerin rooliin. Ruotsalainen Shanti Roney on poikamaisen rento ja charmikas Atos Wirtasena ja lipsahtaa vain pari kertaa ahvenanmaalaisesta ruotsista riikinruotsalaiseen ääntämykseen. Käsikirjoittaja Eeva Putro tekee Maya Vannin, Toven mentorin Sam Vannin vaimon roolin. Joanna Haartti ilmestyy lopussa Tuulikki Pietilänä.

Bergroth käyttää paljon lähikuvia ja lempeästi henkilöitä seuraavaa kameraa. Ajankuva on onnistunut, olematta liian päälle liimatun epookki. Pariisin kuvaukset siirtyivät koronan takia Turkuun, mutta Turun halkova jokikin onnistuu näyttämään sopivan pariisilaiselta Seineltä.

Eija Niskanen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua