Alex Garlandin Civil War -elokuva kuvittelee, miltä näyttäisi Yhdysvaltojen romahtaminen sisällissotaan

Kuva: Murray Close / A24films

Kirjailija ja elokuvaohjaaja Alex Garlandin uusin elokuva Civil War on kuvitelma epämääräisenä aikana, ehkä lähitulevaisuudessa tapahtuvasta sisällissodasta varakkaassa nykyaikaisessa länsimaassa, siis Yhdysvalloissa, jota repii liittovaltion ja paikallishallinnon eli osavaltioiden vastakkainasettelu.

Maalla on nimettömäksi jäävä presidentti (Nick Offerman), josta tiedetään, että hän on lainvastaisesti takertunut valtaan kolmanneksi kaudeksi, lakkauttanut FBI:n ja lähettänyt ilmavoimat hyökkäämän maan omien kansalaisten kimppuun.

* *

Tällaista presidenttiä vastaan käyvät Texasin ja Kalifornian yhdistyneet joukot, jotka kutsuvat itseään läntisiksi voimiksi. Kaikki on elokuvassa sekavaa ja kaoottista. Sisällissodalla ei ole elokuvassa varsinaista syytä. Poliittisia erimielisyyksiä elokuva ei näytä olevan olemassakaan. On vain sota ja yhteiskunnan romahtaminen.

Se, ettei sodan syitä selitetä tai edes mainita, johtuu siitä, ettei sisällissota ole niinkään elokuvan sisältö, vaan konteksti.

Elokuvan päähenkilöt eivät ole sotilaita, vaan tarkkailijoita. Sotakirjeenvaihtajien, toimittajien ja valokuvaajien porukka, joka pyrkii New Yorkista kohti pääkaupunkia, Washington D.C.:tä kertoakseen presidentin väistämättömästä kukistumisesta.

* *

Sotatilanteen muuttuessa päivittäin toimittajaporukan täytyy turvallisuutensa vuoksi kurvailla maastoautollaan syrjäseutujen sivuteillä. He päätyvät ahdistavien näkymien eteen: hylättyjä autoja, kuolemanhiljaisia ostoskeskuksia, pakolaisleirejä urheilustadionilla, kuolleita ja kidutettuja ihmisiä.

Aavemaisen autiossa maassa matkatessaan Lee opettaa mukaan tulleelle Jessielle (Cailee Spaeny) mitä ja miten pitää kuvata heidän kotimaassaan, josta on tullut samanlainen kriisialue, joilta sotakirjeenvaihtajat ovat tehneet lukemattomia juttuja ja ottaneet kuvia. Porukan innokkain skuupinmetsästäjä on adrenaliininarkkari Joel (Wagner Moura).

* *

Toimittajaporukan päähenkilöksi nousee Kirsten Dunstin esittämä valokuvaaja Lee, kaikki sotatantereet ja kriisialueet kolunnut vanha tekijä, jonka kovapintaisuuden alla näkyy sekä uupumusta pettymykseksi koettuun työhön että surua kotimaan tuhoutumisesta vihanpitoon. Lee tokaisee veteraanitoimittaja Sammylle (Stephen McKinley Henderson), että aina lähettäessään juttuja kriisialueilta hän uskoi lähettävänsä kotiin lukijoille varoituksen, että ”älkää nyt antako asioiden mennä tällaisiksi”.

”Ja tässä sitä nyt ollaan”, hän huoahtaa tulitaisteluiden äänten kuuluessa kaukaisuudesta.

* *

Civil War osoittautuu dystopiaksi eli kauhukuvaksi tulevaisuuden yhteiskunnasta viemällä kehitysmaiden raai’immista sodista muistuttavat näkymät rikkaaseen länsimaahan. Järkyttävyyden lisäksi elokuvassa nähdään journalistisen viestikapulan siirtyminen sukupolvelta toiselle kuvaajaveteraani Leen opastaessa mukaan lyöttäytynyttä nuorta kuvaajaa Jessietä.

Ohjaaja-käsikirjoittaja Alex Garland on haastatteluissaan puhunut omasta journalismi-ihanteestaan, jonka mukaan toimittajien tehtävä on raportoida tapahtumista puuttumatta niihin itse millään lailla. Se heijastuu tavassa, jolla elokuvan toimittajat on kuvattu journalisteina, jotka haluavat säilyttää tapahtumiin ammattimaisen etäisyyden.

Ihan loppuun asti näin ei kuitenkaan käy, sillä yksi toimittajista menettää ratkaisevalla hetkellä tietoisuuden omien tekojensa merkityksestä ja tulee ehkä tietämättään, ehkä hyvinkin tietoisena, lausuneeksi yhden kuolemantuomion.

Cailee Spaenyn esittämä nuori kuvaaja Jessie heittäytyy innolla kuvaamaan sotajoukkojen hyökkäystä valkoiseen taloon. Kuva: Murray Close / A24films

* *

Civil War on tyylillisesti uudenlainen elokuva tekijänsä tuotannossa, koska poissa on tyypillisen studioelokuvan sliipattu viimeistely ja tilalle on tullut aiheeseen sopiva rosoisen oloinen käsivarakuvaus. Mutta silti elokuvan dramaturgisesti ja emotionaalisesti huipentava loppupää Valkoisen talon valtauksineen on kuin mitä tahansa toimintaelokuvan loppuunsa mietittyä taistelukoreografiaa.

Elokuvataiteellisesti komeimmillaan Civil War on annostellessaan niin visuaalisesti kuin äänellisestikin hiljaisten kohtausten virtaan väkivallan purskahdusten loiskeita.

Elokuva on onnistunut löytämään markkinoinnille hyvän kulman, josta se on revennyt viraaliksi. Jo elokuvan trailerin ilmestyttyä viime vuoden lopulla amerikkalaisoikeiston MAGA-siiven hihhulit kiirehtivät luomaan elokuvalle julkisuutta paasaamalla sen olevan Hollywoodin ja Joe Bidenin hallinnon yhteinen salajuoni aivopestä amerikkalaisia.

* *

Elokuva näyttää, miten sodan kaltaiset poikkeusolosuhteet voivat voimistaa ihmisissä joko heidän inhimillisyyttään tai sitten heidän ikävimpiä piirteitään.

Hyvä esimerkki raakuuden voimistumisesta on kohtaus, jossa Jesse Plemonsin esittämä kansalliskiihkoilija pysäyttää journalistijoukon ja esittää heille asettaan hypistellen kysymyksen, minkä lajin amerikkalaisia he oikein ovat. Kauhistavaa siinä on se, ettei kysymys ole vilpitön vaan ansa: ”väärästä” vastauksesta seuraa kuolema.

Garlandia voi tietenkin arvostella siitä, ettei hän osoittele syyllisiä, eikä esitä sotaa Yhdysvaltain nykyisen poliittisen tilanteen jatkeena tai äärimmäisenä huonontumisena. Kyse on kuitenkin vain fiktiosta, vaikkakin paljon ajatuksia ja kysymyksiä herättävästä kuvitelmasta, hyytävän todentuntuisesta kyllä.

Antti Selkokari

Alex Garlandin Civil War -elokuva kuvittelee, miltä näyttäisi Yhdysvaltojen romahtaminen sisällissotaan

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua