Pauliina Turakka Purhonen: Kylpijät (2019). Kirjailtu kangasveistos ja puu.
KUVATAIDE | Katri Kovasiipi kirjoittaa Tampereen gallerioista: Pauliina Turakka Purhonen, Liisa Hietanen ja Raana Lehtinen Saskiassa sekä Ninni Luhtasaari, Arna Valsdóttir ja Raisa Foster Kulttuuritalo Laikussa.
Kuvia ja kuvaelmia perheensisäisestä hoivasta
Pauliina Turakka Purhosen, Liisa Hietasen ja Raana Lehtisen teokset liittyvät samaan suureen kertomukseen perhesuhteista ja niihin kietoutuvasta toisten hoivaamisesta. Näyttelyn nimi Nurture alleviivaa tätä kolmen eri-ikäisen taiteilijan yhteistä tematiikkaa.
Taiteilijoiden teokset käyvät Galleria Saskian näyttelysaleissa jatkuvaa, toisiinsa linkittyvää vuoropuhelua. Eri tekniikoin toteutetut teokset tekevät näkyväksi myös eri sukupolvien välisen vuorovaikutuksen yhteisessä huolenpidossa. Ripustus on erittäin onnistunut, mikä osaltaan vahvistaa kunkin taiteilijan vahvuuksien esilletuloa.
Turakka Purhosen ja Hietasen materiaalina on tekstiili. Turakka Purhonen on tunnettu kankaisista, ompelemalla toteutetuista tekstiiliveistoksistaan, Hietanen virkkaamalla ja neulomalla langoista valmistamistaan suuritöisistä veistoksista, joita voi virkkuuveistoksiksikin kutsua.
Hietasella kaikki on kohdallaan, langoista rakentuvien henkilöiden ja esineiden todenmukaisuus on hämmästyttävää. Tekijän taito saada olemukseltaan lähtökohtaisesti löysä lanka ryhdistäytymään realistisen näköisiin ja kokoisiin muotoihin niin ihmishahmoissa, ruoka-annoksissa kuin vaikkapa virkatussa lämpöpatterissakin on viehättävää, suorastaan vangitsevaa.
Samalla kun silmä seuraa silmikoiden rakentamia todellisuuden representaatioita, ei voi olla ihmettelemättä, kuinka suuri määrä tunteja näiden teosten toteuttamiseen on kulunut. Teoksista voi aistia myös tekemisen nautinnon ja ilon, josta jokaisella vähänkin käsityöstä lumoutuneella on ainakin aavistus.
Turakka Purhonen saavuttaa tekstiiliveistoksillaan todenmukaisuuden, joka ei ole kaikilta osin yksioikoisen realistista, vaan enemmänkin sisäiseltä olemukseltaan totuudellisuutta tavoittavaa. Kovasti itsensä näköiseksi hän on tosin onnistunut tekemään suurikokoisen veistoksensa Tekijä (2020), joka vie päähuomion Saskian suurimmassa, Pirkankadun puoleisessa näyttelyhuoneessa.
Turakka Purhosen tekstiiliveistos Äiti (2021) on liikuttava hyvästijättö, johon voi samastua katsojana myös omien muistojensa kautta. Äiti lepää arkussa, kaikesta kiireestä ja huolehtimisesta vapautuneena. Tyhjä kohta, jonka äiti jättää jälkeensä, ei vertaudu mihinkään muuhun.
Galleria Saskian näyttelyssä Nurture kolmen eri taiteilijan teokset täydentävät toistensa kertomia tarinoita. Lattialla lepää Pauliina Turakka Purhosen teos Äiti (2021), seinällä Raana Lehtisen öljymaalaus Syntyä, rakastaa, kuolla (2020) ja oikealla Liisa Hietasen virkkuuveistos Mama’s II (2020).
Raana Lehtisen teokset ovat öljymaalauksia, joiden aiheet keskittyvät erilaisiin eläväisiin lapsiperhetilanteisiin. Värikkäät taustat yksityiskohtineen sekä sommitteluun sisältyvät perspektiivinyrjähdykset luovat maalauksiin kiinnostavaa, Lehtisen ilmaisulle ominaista havaintotodellisuutta. Katsoja saa näiden teosten kautta hipaisun lapsiperhe-elämän tilanteista ja niiden ryöpsähtelevyydestä.
Lehtisen maalauksissa on tehokasta ja toimivaa kolorismia, mutta myös runsaasti elementtejä, jotka eivät ole löytäneet täysin tasapainoista suhdetta toisiinsa. Etenkin teoksiin kuvattujen lasten kasvoissa on outoa kireyttä, joka syntyy maalaustekniikasta. Voi miettiä, onko se tahallista, sisältääkö se tarkoituksellisen viestin – vai vaatisiko maalarin käsi vielä harjoitusta tavoittaakseen lapsenkasvoille ominaisen pehmeyden ja keveyden.
Pauliina Turakka Purhonen, Liisa Hietanen, Raana Lehtinen: Nurture. Galleria Saskia, Pirkankatu 6, 27.10.2021 saakka ma–pe 12–18, la–su 12–18.
Rakastettavat rakkausmateriaaliolennot
Kulttuuritalo Laikun näyttelyissä ei kannata varsinkaan nyt unohtaa ison galleriatilan takaosasta löytyvää pienempää Studiota. Ninni Luhtasaaren näyttely Rakkausmateriaalit on valloittava, pulppuileva ja vaaleanpunainen, yhtä aikaa rauhoittava ja iloa tuottava.
Luhtasaari on tullut jo aiemmin tutuksi suihkulähdemäisyyttä imitoivista teoksistaan. Niissä keraamisten, melko pienikokoisten veistosten olemuksessa yhdistyy vaaleanpunainen lihaisuus tai kudosmaisuus pieniin aukkoihin, joista vesi solisee pienenpuoleisella paineella ulos.
Ninni Luhtasaari: Jinxing the deniers (2021).
Luhtasaari ottaa teoksillaan lempeän humoristisen välimatkan historiallisiin, usein mahtipontisiin julkisiin suihkulähdeveistoksiin, joissa vesi suihkuaa ulos näyttävällä paineella ja jotka yleensä sisältävät maskuliinista voimaa korostavia metaforia.
Vanhojen suihkulähdeteosten sijaan Luhtasaaren veistokset ovat olemukseltaan lapsenomaisia tai feminiinisiä, muodoiltaan orgaanisia, lempeitä, itkuisia, valuvia. Vesi virtaa tai tihkuu niistä ulos aivan kuten ihmisen eritteet ja kyyneleet voivat tehdä – niin, ettei niitä aina pysty kontrolloimaan.
Laikun Studion seinillä nähdään myös runsas valikoima Luhtasaaren kirjontatekniikoilla toteuttamia teoksia, joissa kuva-aiheiden olentomaisuus, mielikuvitusta inspiroivat yksityiskohdat ja värien energisyys tekevät katsojalle hyvää.
Ninni Luhtasaari: I’m OK (2021).
Näyttelyn nimeen Rakkausmateriaalit liittyy hauska taustatarina, jonka voi lukea Laikun nettisivuilta.
Ninni Luhtasaari: Rakkausmateriaalit. Kulttuuritalo Laikun Studio, Keskustori 4, 24.10.2021 saakka ti–pe 9–21, la–su 10–18.
Äänettömien kohtaamisten tila
Laikun iso galleriatila on nyt tilakokemuksena ehjempi ja elämyksellisempi kuin ehkä koskaan aikaisemmin. Islantilaisen Arna Valsdóttirin ja tamperelaisen Raisa Fosterin luoma ääni- ja videoinstallaatio Hiljainen katse on hyvin lähellä aitoa luontokokemusta.
Installaatio on syntynyt Fosterin ja Valsdóttirin yhteisellä Islannin-matkalla, jolla he pyrkivät kommunikoimaan pääosin sanattomasti. Matkasta kehkeytyi taiteellinen tutkimusmatka, jossa aistit ja liikekieli kohtaavat erilaisia ympäristöjä, rakennuksia, tiloja, luontoa ja eläimiä. Kumpikin taiteilija on havainnoinut ja tallentanut videolle toistensa autenttisia kohtaamisia esimerkiksi lehmän, hevosen, hylätyn kalatehtaan ja sammalen kanssa.
Yksityiskohta Arna Valsdóttirin ja Raisa Fosterin luomasta ääni- ja videoinstallaatiosta Hiljainen katse.
Mosaiikkimaisesti Laikun galleriaan toteutetut videoprojisoinnit luovat rinnakkaisia kokemuksellisia todellisuuksia, joille on yhteistä rauhallisuus, luonnonläheisyys, harmonisuus ja lempeys. Syntyy kielen ulkopuolinen tila, jossa katsoja voi levätä ja irtautua maallisista mietteistään ainakin hetkeksi.
Tamperelainen Raisa Foster on taiteilija-tutkija, joka on viime aikoina keskittynyt ekososiaalisen oikeudenmukaisuuden kysymyksiin. Islantilaisen taiteilijan Arna Valsdóttirin teoksiin voi tutustua täällä.
Raisa Foster ja Arna Valsdóttir: Hiljainen katse. Kulttuuritalo Laikun Galleria, Keskustori 4, 24.10. saakka ti–pe 9–21, la–su 10–18.
Katri Kovasiipi, teksti ja kuvat
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Larissa Sansour risteilee muistoissa ja menetyksessä mutta rakentaa myös tulevaisuutta – näyttely Amos Rexissä
KUVATAIDE | Amos Rexin näyttelytila on muuttunut Larissa Sansourin ja hänen tuotantotiiminsä käsittelyssä immersiiviseksi, katsojan sisäänsä sulkevaksi teokseksi.
Ilottoman ulkokuoren alla on väkeviä tunteita – arviossa Ateneumin Gothic Modern -näyttely
KUVATAIDE | Ateneumin suurnäyttely pyrkii osoittamaan miten osa eurooppalaisista 1800–1900-luvun vaihteen taiteilijoista vaikuttui keskiajasta.
Aino Kannisto sai tilaisuuden uppoutua Berliinin kulttuurihotellin tunnelmaan – näyttely Ruovedellä
KUVATAIDE | Aino Kanniston Hotel Bogota -näyttely vahvistaa Vinhan galleriaa kulttuuritilana. Kuvat kertovat toimintaansa lopetelleesta hotellivanhuksesta.
Galleriakatsaus: Taide käsittelee perheen surua, luontokatosurua ja sodan kollektiivista surua
KUVATAIDE | Tiina Nyrhinen kirjoittaa Jyri Pitkäsen, Pauliina Heinäsen, Dominik Fleischmannin, Henri Airon, Paula Puoskarin, Anni-Sofia Knuuttilan ja Henna Nuutisen näyttelyistä Tampereella.
