Kuvataide-arvostelu: Ämer Bilaletdin Rongassa, Maria Wolfram Saskiassa, Anna WildRose Koppelossa sekä Viktor Ponomarenko ja Maksim Svishëv Rajatilassa.

Elävä tekstuuri ennen kaikkea

Ämer Bilaletdinin maalaukset ovat rouheita lähikuvia arkisista esineistä ja näkymistä tai luonnonilmiöistä, kuten kivenlohkareista. Näyttelyn nimi Panteismia on tahallisen harhaanjohtava ja katsojaa härnäilevä. ”Uskonnollinen en ole vähässäkään määrin, mutta panteismin yhdistäminen kuvataiteeseen on mielestäni huvittunut tönäisy taiteen yliselittämiseen”, kertoo Bilaletdin näyttelytiedotteessaan.

Bilaletdinin maalaustyyli on karhea, voimakas ja sievistelemätön. Jokaisessa teoksessa tulee lähikuvatarkasteluun jokin suurikokoinen kohde tai kappale. Taiteilija tallentaa arkisista esineistä ja muodoista välittyvää kauneutta, mutta maalauksen pinnanjako sekä taustan ja maalauspinnan elävyys ovat aina keskeisempiä kuin maalauksen aihe.

Kappaleen muoto ohjailee väripintojen jakautumista maalausalustalla, isokokoinen palettiveitsi luo rosoisten kerrostumien elämää, maalipinnan raaputukset ja hankaukset sekä värisävyjen elävä hengitys maalauspohjalla ovat tärkeintä.

Bilaletdin työskentelee ympäristöalan tutkijana Tampereella, taiteilijana hän on itseoppinut. Hyvin onkin oppinut, sillä Rongan näyttely on erinomainen! Gallerian kapea käytävä toimiston vierellä on suurikokoisten teosten ripustuksen kannalta hankala, koska siinä ei ole tilaa perääntyä ja katsoa teoksia kunnolla kaukaa. Tuosta käytävästä löytyvätkin tämän näyttelyn heikoimmin onnistuneet teokset, mutta varsinaisen galleriahuoneen maalaukset ovat laitanaan tasokkaita ja nautinnollista katsottavaa. Katri Kovasiipi

Ämer Bilaletdin: Panteismia. Galleria Ronga, Rongankatu 1 C 9, Tampere, 13.2. saakka ti–pe klo 12–18, la–su klo 12–16.

Naisenkuvia läpikuultavalla otteella

Maria Wolframin öljymaalaus Hunnutettu (2019) edustaa hyvin sekä taiteilijan kehittämää läpikuultavaa, maalauspohjaa hylkivää maalaustekniikkaa että teosten sisällössä keskeistä, monitulkintaista naiseuden kuvaamista. Kuva: Katri Kovasiipi

Maria Wolframin maalausten naiset katsovat kohti, ovat katseiden kohteena tai heidän katseensa on kokonaan peitetty.

Wolfram käsittelee maalauksissaan naisena olemisen ulkoisen ilmentymisen tapoja ja tyylejä ulottaen katseensa näkymättömyyden, roolimallien ja inhimillisen omana itsenään näkyväksi tulemisen tarpeen kanssa tasapainoiluun. Maalaukset ovat pääasiassa hyväntuulisia, kevyestä ilosta kuplivia, kuten teossarjoissa Forever Young (2019) ja Almost Touching the Stars (2019).

Tummia, jopa ahdistuneita sävyjä voi puolestaan aistia maalaussarjassa Ladies in Line (2019), jossa ylikorostuneen punaisena hohtava lanka liittää naiset toisiinsa – olkoon tuo side sitten kulttuuristen vaatimusten tai perhehistorian paineiden ketju. Pysäyttävä on myös teossarja Vangitut (2019), jossa naisen subjektiutta kuvastavilla kasvoilla ei ole mahdollisuutta tulla esiin.

Wolfram maalaa ohuilla, läpikuultavilla öljyvärikerroksilla usein mdf-kovalevylle, jonka on ensin pohjustanut maalia hylkiväksi. Lopputulos on kevyen kerroksellista ja ilmavaa, monin paikoin maali on hakeutunut lysterimäisesti ohuiksi lätäköiksi, kuin paeten mahdollisuuttaan tarttua maalauspohjaan kiinni.

Erittäin kiehtovia ja valloittavia ovat naiseuden historiaan ajatuksia kääntävät maalaukset Blue Lady, Hidden, Hunnutettu sekä kolmen maalauksen sarja Menetetyt (kaikki vuodelta 2019). Ne tarkastelevat kulttuurisia jälkiä, joilla eri aikakaudet ovat leimanneet naiseutta. Katri Kovasiipi

Maria Wolfram: Pow Wow. Galleria Saskia, Pirkankatu 6, Tampere, 19.2. saakka joka päivä klo 12–18. Taiteilijatapaaminen keskiviikkona 19.2. klo 17–18.

Roskaa verkoissa

Kärpäset häiritsevät majesteettisia eläimiä Maksim Svishëvin teoksessa Hyönteiset.

Tamperelainen Rajataide-yhdistys järjestää tänä kevään venäläisen nykytaiteen tapahtumasarjan, jonka ensimmäiset näyttelyt Galleria Rajatilassa vetelevät viimeisiään. Viktor Ponomarenkon installaatio Kertakäyttöinen Rajatilan yläkerrassa ja Maksim Svishëvin mediaprojekti Hyönteiset gallerian alakerrassa ovat nähtävissä vielä keskiviikkoon 12.2.2020 asti.

Svishëvin Hyönteiset koostuu kahdesta videoprojisoinnista ja Andrei Svibovitchin niihin luomasta äänimaisemasta. Teoksen osat on sijoitettu tilaan eriarvoisesti; katsojan huomio kiinnittyy väkisinkin suuren valkokankaan tapahtumiin, jolloin tilan takanurkkaan sijoitetun pienemmän ”video-objektin” (häkissään räpistelevä lintu) rooliksi jää olla keskittymistä vaikeuttava häiriötekijä. Efekti on vieraannuttavuudessaan tehokas.

Svishëvin tietokoneanimaatiot alleviivaavat keinotekoisuuttaan. Teoksessa esiintyvien eläinhahmojen kohdalla ei ole pyrittykään realismiin. Suuret nisäkkäät näyttäytyvät ammottavassa tyhjyydessä milloin fluoresentteina palapeleinä, milloin väkivaltaisina vektoreina. Hyönteiset ovat läsnä kuvan pinnalla kuin glitcheinä, toisinaan kieppuvina mustina pisteinä, toisinaan liikeratojen kaavioina – ja tietenkin koko galleriatilan rauhaa häiritsevänä surinana.

Teos on vangitsevuudessaan jopa hypnoottinen. Ensihämmennyksen jälkeen sen symboliikka aukeaa myös varsin helposti. Digitaalinen saaste ja jatkuva informaatiotulva saa majesteettisen pedonkin repimään itsensä nahoistaan.

Erittäin onnistunut on myös Rajatilan yläkerran teos – varsinkin, kun ottaa huomioon, että hiukankin keskinkertaisemmin toteutettuna se olisi pelkästään banaali. Galleriatilan katosta roikkuvan vihreän kalastusverkon helmoihin on takertunut muoviroskaa jogurttipaketteihin ja keksipaketteihin, joka varmasti houkuttelee alakerran kärpäsiäkin. Seinille ripustetuissa maalauksissa Ponomarenko kuvaa fotorealistisesti kertokäyttöastioita ja yhden käytön jälkeen kaatopaikalle joutavia rynttääntyneitä pöytäliinakasoja.

Teos on yksinkertainen ja tehokas, etenkin väreiltään, jotka rajoittuvat yksittäisiä pakkausmateriaaleja lukuun ottamatta lähes kokonaan valkoiseen, mustaan ja myrkylliseen vihreään. Antti Lähde

Viktor Ponomarenko: Kertakäyttöinen & Maksim Svishëv: Hyönteiset. Galleria Rajatila, Hämeenpuisto 10, Tampere, 12.2. saakka kello 13–18. Ponomarenko työskentelyä galleriassa voi seurata 11.–12.2.

Enemmän on enemmän

Anna WildRose ottaa kaiken ilon irti Galleria Koppelon yläkerrasta löytyvästä vanhasta lipastosta, johon hänen teoksensa asettuvat luontevasti asumaan. Kuva: Katri Kovasiipi

Anna WildRose todistaa hurmaavalla näyttelyllään, että mikä tahansa kirpputorilta tai komeron pohjalta napattu esinerumilus tai kitsch-krääsä voi kasvaa elämänriemua uhkuvaksi taideteokseksi. WildRose kuorruttaa kierrätysesineet ylitsepursuavalla, barokkisella asenteella täyteen värejä, yksityiskohtia, runsautta ja energiaa.

Itse astuin Galleria Koppeloon todella raskaan työviikon näivettämänä, päällimmäisenä ajatuksenani, että kohta edessä on toinen samanmoinen. Anna WildRosen teosten runsaus ja näyttelyripustuksen nerokas leikkisyys saivat voimani palaamaan. Tämä on todellista lääkettä loskan ja lamaannuttavan arjen lannistamille!

WildRose tekee taidetta mistä tahansa esineistä, mutta toistuvia elementtejä häneltäkin löytyy. Niitä ovat esimerkiksi silityslaudat, pitsit, kampauspäät, nuket, kengät ja astiastot. Koppelossa on yleensä eri taiteilijoiden näyttelyt katutasossa ja yläkerrassa, mutta WildRosen runsaudesta on riittänyt myös gallerian yläkerran huoneisiin. Etenkin yläkerran vanha lipasto on herännyt täysin uuteen, loistokkaaseen elämään, kun WildRosen teokset ovat löytäneet sijansa sen hyllyistä, laatikoista ja lokeroista. Aivan kertakaikkisen ihana kokonaisuus!

Yläkerran toisessa huoneessa WildRose paljastaa myös piikikkään puolensa: kaikki hänen teoksensa eivät ole pelkästään hauskaa elämänilon pursottelua, vaan hänellä on kykyä myös poliittiseen satiiriin ja kriittisyyteen. Teossarjan Trumpputinit (2014–2017) jokaisessa pienessä, yltäkylläisessä taulussa esiintyvät sekä Trump että Putin – kussakin pikkutaulussa kummallakin mahtimiehellä on oma roolinsa.

Anna WildRosella on ollut näyttelyitä kotimaan ohella muun muassa Unkarissa, Hollannissa, Venäjällä ja Virossa. Etenkin ulkomaisten näyttelyiden yhteydessä hän on pitänyt työpajoja, joissa hän on ohjannut niin lapsia, taiteilijoita, mielenterveyskuntoutujia kuin muihinkin erityisryhmiin niputettuja ihmisiä löytämään itsestään luovan, leikkivän lapsen.

Näyttelytiedotteessaan hän kertoo keskeiset säännöt, jotka ohjaavat sekä hänen omaa tekemistään että hänen työpajojensa työskentelyä. Keskeisin oppi lienee ”more is more”, enemmän on enemmän. Ohjeesta ”älä pelkää liisteriä” päädytään muutaman muun vapauttavan opin kautta pelottomaan huipennukseen: ”Jos työ on kamala tee siitä vielä kamalampi – jos työ on ihana tee siitä vielä ihanampi.”

WildRosen teosten maailmassa tärkeiksi arvoiksi nousevat sekä elämänpelon voittaminen että ekologisuus ja tasa-arvo. Katri Kovasiipi

Anna WildRose (Pirkko Toiviainen): Maailma sulaa syliin. Galleria Koppelo, Kauppakatu 14, Tampere, 29.2. saakka ti–pe 12–18, la–su 12–15.

Useissa Anna WildRosen teoksissa on ollut lähtökohtana silityslauta. Silityslautatriptyykki (2011) osoittaa, miten näistä superarkisista esineistä saadaan rakennettua sakraalia tunnelmaa. Kokonaisuus tuo mieleen goottilaisten kirkkojen lasimaalaukset. Kuva: Katri Kovasiipi