Kuvataidearvostelu: Marja-Liisa Torniainen katsasti Piia Rantakankaan Galleria Rongassa ja Lue minut -näyttelyn Lastenkulttuurikeskus Rullassa. Janica Brander vieraili puolestaan Kulttuuritalo Laikussa Outimaija Hakalan ja Aulis Harmaalan näyttelyissä.
Äänettömästi liikkuen
Piia Rantakangas (s. 1993) on Tampereella asuva Satakunnan ammattikorkeakoulusta vuonna 2017 valmistunut kuvataiteilija, joka tarjoaa piirroksillaan hiljaisen hetken kaupungin hälystä Galleria Rongaan piipahtavalle kävijälle.
Pakoilevan piilopaikka -näyttelyssään Rantakangas keskittyy tarkkaan, jopa piinallisen tarkkaan tussikynän jälkeen, jota haluaa korostaa vielä kerrostamalla paperiveitsellä leikattua kuvaa pohjatyön päälle. Leikkauksia ei valokuvista huomaakaan ja näyttelytilassakin saa katsoa läheltä nähdäkseen huikean huolellisen tuloksen. Tekniikan tarkoituksena on luoda hienovaraisesti syvyyttä teoksiin.
Nuoren piirtäjän aiheissa sekoittuvat lapsuuden maaseutu- ja nykyinen kaupunkiympäristö. Kaikkia lehvien takana lymyäviä olentoja ei heti huomaakaan. Ihmisiä ei kuvissa ole. Paperille on luotu pieni sadunomainen pakopaikka rauhaa kaipaavalle sielulle. Sellaisen suomalainen on tottunut löytämään luonnosta, mutta sen voi löytää myös taiteesta.
Piia Rantakangas onnistuu näyttelytiedotteeseen kirjaamassaan tavoitteessa – Galleria Rongan hiljaisuudessa hänen kärsivällisesti työstettyihin töihinsä keskittyminen tarjoaa katsojalle hetken vapautuksen päivän kiireistä ja paineista.
Kuvituksenomaisista piirroksista niiden kolmiulotteisuutta vielä korostaen voisi koota kaikenikäisille sopivan kuvakirjan. Sellaisen, jossa vain äänettömyys puhuisi. Marja-Liisa Torniainen
Piia Rantakangas: Pakoilevan piilopaikka. Galleria Ronga (Rongankatu 1 C 9, Tampere) 19.12.2019 saakka.
Kodittomien koteja Galleria Laikussa
Outimaija Hakalan näyttelyssä on vain yksi teos. Se valtaa kuitenkin Galleria Laikun koko suuren salin.
Kodittomien kodit -installaatio koostuu seitsemästätuhannesta kipsiveistoksesta. Kun teos valmistui vuonna 2017, kodittomia arvioitiin olevan Suomessa saman verran. Hakala halusi ottaa kantaa tilanteeseen, sillä kodittomuus merkitsee ihmisen yhden tärkeän perusoikeuden puuttumista. Koditon ihminen on suojaton, eikä hän pääse välttämättä yöksi kadulta pois. Monella kodittomalla ei myöskään ole edes pientä yksityistä tilaa, jonka hän voisi rajata vain itselleen.
Outimaija Hakalan installaatio Kodittomien kodit. Kuva: Kulttuuritalo Laikku
Teoksen kaikki veistokset ovat lähes samanlaisia. Ne ovat valkoisia ja värittömyytensä vuoksi helposti ohitettavissa. Samaan aikaan valtava talorykelmä valtaa tilan. Myös kodittomat ovat suurelle osalle meistä anonyymeja, mutta kodittomuus on suuri ja todellinen ongelma, jota ei voida vain ohittaa. Janica Brander
Outimaija Hakala: Kodittomien kodit. Galleria Laikussa (Keskustori 4, Tampere) 5.1.2020 asti.
1960-luvun pohjoisen perintöä Studio Laikussa
Laikun Gallerian ja Studion näyttelyiden välillä on ollut viime aikoina melkoisia kontrasteja, niin nytkin. Pienemmässä Studiossa on Aulis Harmaalan verevä näyttely Mies joka syntyi Pohjois-Suomessa 1965.
Harmaalan puuveistokset ja maalaukset ovat lihallisia ja vereviä. On kaksipäisiä lehmiä, alastomia miehiä, strippareita ja kuivuneita kääretorttuja.
Kuva: Kulttuuritalo Laikku
Omien sanojensa mukaan Harmaalasta ei tullut sellaista pohjoissuomalaista miestä, joita hänen lapsuutensa yhteisö kasvatti. Yhteiskunnalliset ja kulttuuriset muutokset, opiskelu ja seksuaalisuus vieroittivat hänet juuristaan. Harmaalan teokset kuvaavat tapoja ja tabuja, jotka ovat hänessä edelleen, vaikka hän on unohtanut ja hylännyt ne.
Värimaailma vie ajatukset muihin pohjoisen taiteilijoihin, jotka ovat käsitelleet samaa tematiikkaa: Timo K. Mukkaan, Rosa Liksomiin ja Reidar Särestöniemeen. Harmaalan tyyli on vitaali, aavistuksen naivistinen ja rehellinen. Täältä tulin, tässä olen enkä muuta voi. Janica Brander
Aulis Harmaala: Mies joka syntyi Pohjois-Suomessa 1965. Studio Laikussa (Keskustori 4, Tampere) 5.1.2020 asti.
Lasten oma galleria
Vanhan kirjastotalon alakerrassa sijaitseva Lastenkulttuurikeskus Rulla on keidas, jonka kaikkien lapsiperheiden soisi tuntevan. Sen visuaalisesti rikas ja lämmin ympäristö hellii niin lasta kuin aikuistakin. Leikkihuone Terra elementteineen maasta ja tulesta ilmaan ja veteen hakee vertaistaan viihtyisyydessään ja teatteritila Estradi roolivaatteineen inspiroi esiintymään.
Työpajassa syntynee ohjaajien opastuksella mitä vain, myös näyttelyihin liittyen. Kaksi kertaa kuussa pajassa pidetään taidetunti. Uutuutena paikassa on ruokailumahdollisuus vierailijoille; kukkakoristeisessa keittiöalkovissa voi lämmittää lapsille omia eväitä ja tarjoilla ne mukavassa ympäristössä.
Lastenkulttuurikeskus Rullan kutsuva aula. Kuva: Marja-Liisa Torniainen
Rullassa on myös oma galleria, jossa järjestetään neljä näyttelyä vuodessa. Esittelyajan näyttelyihin voivat ryhmät varata itselleen netin kautta. Jouluun saakka on esillä Sanna Pelliccionin ja Siri Kolun kirjaan perustuva Lue minut (Otava 2018), joka on osoitettu jo hieman vanhemmille kävijöille, ala- ja yläkoululaisille. Tosin tilan ihmeisiin voivat tutustua konttausikäisetkin ja kuka tahansa vapaasti ja itsenäisesti.
Huoneissa liikutaan ilman jalkineita pienimpien vieraiden takia. Ohjaajat ovat aina valmiina opastamaan ja innostamaan kävijöitä. Alle 10-vuotiailla pitää kuitenkin olla aikuinen matkassa mukana. Kaikki Rullan näyttelyt on suunniteltu pedagogisesti; toiminnallisiksi ja moniaistisesti koettaviksi kokonaisuuksiksi.
Lue minut -näyttely on valmistunut yhdessä Rullan ja Vantaan Lastenkulttuurin sekä Sanataidekoulun kanssa. Sen idea on lähtöisin kuvittaja Sanna Pelliccionin luonnoksista. Niihin hahmottui kirjoja erilaisissa unenomaisissa ympäristöissä, kuten näyttelyyn liittyvässä pedagogisessa opasteessa kerrotaan. Näitä kirjaan toteutettuja maailmoja on painettu suurille kankaille näyttelyä varten.
Useimmiten kuvakirjoissa teksti syntyy ensin ja vasta sitten se ”kuvitetaan”. Tässä tapauksessa järjestys oli toinen. Luotuaan kuvat Pelliccioni alkoi pohtia, kuka olisi sopiva kirjoittaja ja kysyi kirjailija ja teatteriopettaja Siri Kolua mukaan. Tämä suostui. Näyttely on jatkoa tälle prosessille.
Haaksirikko. Näyttelylavastus. Kuva: Marja-Liisa Torniainen
Kokonaisuus galleriassa on monen osan summa. Kulkija voi oleskella kiehtovissa paikoissa, joista löytyy sanankäyttöön ja lukemiseen inspiroivia tehtäviä. Pikkuiset ihanat tiipiit sisältävät säkkejä, joista löytyvistä sanoista voi yhdessä sommitella runoja lattialle, ja vaikka kuvata ne. Tarinoimaan kannustavat laatikoista löytyvät esineet ja Vintin rekiltä löytyvät vanhat vaatteet.
Mitä kertoo Villi niitty äänimaailmoineen? Entä minkälaisen viestin lähettäisit haaksirikkouduttuasi? Entä mitä kätkeekään sisäänsä Salaisuuksien kaappi? Mietiskelemään, kirjoittamaan, lukemaan ja lepäämään voi laskeutua huoneessa olevalle paksulle patjalle. Tosi mukavaa!
Näyttelyn keskiössä on siis kirja. Jättiläiskirja keskellä tilaa. Pelastava, viihdyttävä, avartava ja innostava – kirja. Kirjat ovat ovia, jotka avaavat uusia maailmoja sanojen avulla. Me luemme koko ajan jotain, vaikka emme romaaneihin koskisikaan. Luemme tekstareita, sarjakuvia, sanomalehtiä, keittokirjoja, mainoksia, tuoteselosteita, läksyjä, tv-tekstityksiä, aikatauluja… Alussa oli sana ja kaiken takana se edelleen on. Anna lapsesi löytää omat sanansa! Marja-Liisa Torniainen
Sanna Pelliccioni ja Siri Kolu: Lue minut. Lastenkulttuurikeskus Rullassa (Kulttuuritalo Laikku, Keskustori 4, Tampere) 22.12.2019 asti.
