Ensi viikon maanantaina alkavan Tampereen Teatterikesän ohjelmaa tarkastellessaan Aila-Liisa Laurila muistaa, kuinka on ollut jopa kuolla nauruun teatterikesäesityksen katsomossa. Teatterikesä järjestetään 5.–11.8.2019.
1
Tämän vuoden Tampereen Teatterikesässä esitykset haastavat näennäisen tasapainon, murtavat normit, käyvät kaikenlaisen rasismin kimppuun ja kirjoittavat historiaa uudestaan.
Suunnittelijoidensa mukaan ohjelmistoa leimaa vaatimus ratkaista kulttuurimme syviä konflikteja sekä halu yhteistyöhön ja yhdessä jakamiseen.
Kuulostaa äärimmäisen kunnianhimoiselta. Samalla hieman hämmentävältä. Millaisia ohjelmistoon valitut teatteriesitykset ovat, jos ne todellakin pystyvät ratkaisemaan syviä konflikteja, murtamaan normeja ja kirjoittamaan historiaa uusiksi? Huh, huh, aika rajua.
Mielestä ei ole mitenkään päässyt haihtumaan se päivä vain vähän aikaa sitten, kun aloin epätoivoisesti selata tämänvuotisen teatterifestivaalin pääohjelmistoa alusta loppuun ja lopusta alkuun.
En millään saanut otetta, mikä esityksistä sopisi omaan makuuni. Ei liian raskasta eikä mitään tyhjänpäiväistä showmeininkiä! Olen valikoiva katsoja, en innostu ihan mistä tahansa. Valinta vaikutti lähes mahdottomalta.
2
Ehdottomaksi ykköseksi nousee Tampereen yliopiston Nätyn, Tampereen ammattikorkeakoulun ja Tampereen konservatorion yhteistyönä valmistama musikaali Hair.
Professori Pauliina Hulkon ohjaama Hair jäi monelta alkuvuodesta näkemättä. Esitys myytiin loppuun jo ennen ensi-iltaa. Jää näkemättä myös tällä kertaa. Teatterikesän näytökset ovat olleet loppuunvarattuja jo pitkään.
”Käymme aikaan uuteen, jonka tunnus on Aquarius! Let the sunshine in!” Niin lauloivat Reijo Paukun ohjaamat Tampereen Popteatterin Hair-nuoret ensimmäistä kertaa elokuussa 1969, ja silloinkin esitykset myytiin loppuun jo ennen ensi-iltaa.
Kohumusikaali löi aikoinaan monella tapaa ihmiset ällikällä ja loi samalla taloudellisen kivijalan historian ensimmäiselle Tampereen Teatterikesälle. Siihen aikaan oltiin luomassa jotakin todella uutta ja se veti kuin häkä.
Myös Helsingin ruotsalainen teatteri esitti vuonna 1969 ruotsinkielisen version nimeltä Hår, jossa esiintyivät muun muassa Anki ja Hector. He perustivat musikaalin jälkeen Cumulus-yhtyeen.
Alastomuus eli paljas pinta ei ole enää nykyään mitään niin ihmeellistä kuin 1960-luvulla. Entäs hippiaate? Nostalgian hohde sen ympärillä on vain kasvanut, samoin ajatus yhteisöllisyydestä ja jakamisesta.
Ehkä kuitenkin katsoisin lavalta ennen kaikkea nuorta energiaa ja nauttisin siitä, jos pääsisin katsomaan Nätyn ja kumppaneiden Hairia.
3
Apua, festivaalin ohjelmatelttakin on seisonut Keskustorilla jo 20 kesänä. Voiko olla totta? Erityisesti se houkuttelee tänä vuonna. Joku ehkä haluaisi unohtaa tai saattaa jo olla unohtanut vanhojen suomalaisten klassikkokirjailijoiden nimet.
Minä en, sillä käytin aikoinaan monta vuotta niiden opiskelemiseen yliopistossa. Kahtena ensimmäisenä ohjelmailtana nämä menneiden aikojen kirjailijatähdet kummittelevat teltan lauluissa ja puheessa.
Kaj Chydenius on säveltänyt suomalaisten runoilijoiden teoksia, joita Taru Nyman ja Mikael Saari laulavat tiistaina. Eino Leinosta V. A. Koskenniemeen, Otto Manniseen ja Timo K. Mukkaan…
Keskiviikkona Pinja Hahtola manaa paikalle joukon runoilija Eino Leinon eksiä, sellaisia kuin L. Onerva, Aino Kallas, Anni Swan, Maila Talvio ja keitä liekään. Eino Leinon eksät voitti tänä vuonna Oulun Valtakunnallisen Monologikilpailun ja palkittiin yleisön suosikkina. Kelpaa varmaan kelle vaan.
Kainuun Eino Leino -seura ry kirjoittaa kotisivullaan, että Leino oli vapautunut persoonallisuus ja että hän ei sopeutunut intiimiin yhteiselämään naisten kanssa. Nykykielellä sanottuna tuo mies oli sitoutumiskammoinen.
Täydellinen taiteilijapersoona hän oli, ja nykyajassa on parasta se, että mahtavankin patsaan voi repäistä räväkästi alas kansallisen aarrekaapin ylimmältä hyllyltä.
4
Torstain Tapahtumien Yö on tamperelaisten toinen vappu. Kaupunki on niin täynnä kaikkea, että jonain vuonna se on ollut itsellenikin koko teatteriviikon ainoa tapahtuma, johon olen ehtinyt osallistua.
Arvaatte jo, että viihdyn kirjakaupoissa. Puhelimeni muistissa on yhä kuvia, joita olen napsinut kirjailijahaastatteluista viime vuosina. Kirjahyllyjen välissä tungeksiminen ei ole niin miellyttävää, mutta korville riittää yleensä kiinnostavaa antia tuntitolkulla.
Tanssi- ja musiikkiesitykset kuuluvat niihin vetonauloihin, joihin myös kannattaa poiketa. Valinnanvaraa riittää.
Jos energiaa riittää vielä loppuviikosta lauantaina, suuntaan ohjelmatelttaan viettämään iltapäivää Vesa Vierikon kanssa. Onhan hän viime vuosikymmenten suosikki-ikoni vähän samaan tapaan kuin kansanedustajaksi keväällä valittu Pirkka-Pekka Petelius.
PPP:n huimalle huumorille olen nauranut ties kuinka monta kertaa, mutta Vierikko oli tappaa nauruun Teatterikesässä 1980-luvulla nähdyssä Ryhmäteatterin Molière-näytelmässä. Ripsarit valuivat pitkin poskia.
5
Viiden vuosikymmenensä aikana Tampereen Teatterikesä on vakiinnuttanut paikkansa Pohjoismaiden ja ehkä koko Euroopan parhaiden teatterifestivaalien joukossa.
Kaiholla muistelen silti ja oikeastaan vähän kiitollisenakin aikaa, jolloin Vivica Bandler, Lasse Pöysti sekä italialaiset Dario Fo ja Franca Rame vielä elivät. Vuoden 1984 Fo-esityksistä on 35 vuotta, mutta vieläkään ne eivät ole unohtuneet.
Vivica Bandler eli alkuaan Vivica von Frenckell oli kuuluisan kaupunginjohtaja Erik von Frenckellin ja teatterihistorian tutkija Ester-Margaret Lindbergin tytär. Hänellä oli voimaa ja väkeä nostaa teatterin arvostusta ja luoda kaiken muun ohessa sellainen evenemangi kuin Tampereen Teatterikesä.
Ennen oli sellaista, nykyään on toisenlaista. Tähän on tultu ja näillä mennään. Hyvää Teatterikesää!
Aila-Liisa Laurila
