Sattumia sarjakuvahyllystä #23: Tommi Hämäläinen – Suuret ajot

05.11.2020

Kuva: Ville Pirinen

SARJAKUVA | Jokamiehenluokassa rytisee, kun iäkäs mieshenkilö rassaa Renault 8 Gordinin äsäkkään ajokuntoon. Äänekäs rallikulttuuri asettuu hiljaiseksi sarjakuvataiteeksi, kuumasta kurvailusta syntyy pysähtynyttä komiikkaa.

Ville Pirinen, teksti
Kuvat Tommi Hämäläisen sarjakuvasta suuret ajot (Hämäläinen Tommi 2003)

Artikkelisarja syntyy yhteistyössä Taiteen edistämiskeskuksen kanssa.

Kuvataiteilija Tommi Hämäläinen maalaa, piirtää ja rakentelee vapaasti assosioivia teoksia, joissa yhdistyvät klassisen taidekoulutuksen tuoma tekninen taidokkuus ja villi visuaalinen kokeilunhalu. Hämäläisen kuvataiteessa tutulta tuntuvat asiat näyttäytyvät jotenkin epätodellisina. Kuvantekijäksi profiloituvan taiteilijan tuotannosta löytyy kuitenkin myös selkeästi sarjakuvataiteeksi laskettavia teoksia, kuten tässä horinassa käsiteltävä omakustannezine.

Osa kuvataidetuotannostakin yhdistelee kuvaa, tekstiä, sarjallisuutta ja tarinallisuutta tavalla, joka menisi heittämällä myös nykysarjakuvajulkaisuihin. Mäntän kuvataideviikoilta 2016 on jäänyt mieleen autotuunailun maailmaan liittynyt lyijykynäpiirrosten sarja, jossa kuviin läntättyjen post it -lappujen tekstit loivat kuvien ympärille yllättäviä tarinallisia syvyyksiä.

Vuoden 2016 piirrossarjaa ja vuoden 2003 sarjakuvazineä yhdistää ainakin autoharrastelun häkellyttävä maailma. Mikäli onnistuu törmäämään Hämäläisen omakustanteisiin ja pienipainoksisiin sarjakuvazineihin, kannattaa hankkia suurten ajojen lisäksi ainakin ei-autoiluaiheiset läystäkkeet nimeltä Paremman väen tarinoita (2005) ja Madonreikä (2006).

kuva1 hamalainen

Ukkeli tonottaa.

Komeilla kekkossilmälaseilla varustautunut iäkäs ukkeli tonottaa ilmeettömänä pienkerrostaloja ja autoja sisältävässä maisemassa. Tieto ”suurista ajoista, joiden voittaja saa rahaa” tavoittaa kekkospleksiäijän, ja siitä hörähtää liikkeelle sekä ukon wanhaa Saab 96:sta muistuttava ajopeli että sarjakuvan eleetön tarina.

Saabin, ukon ja tarinan liike etenee verkalleen, keskimäärin yksi tunnelmaa ja toimintaa pysäyttävä kuva per sivu. Hämäläisen viehättävän karujen tussipiirrosten ilmaisussa on hienoa pysähtyneisyyttä, joka saa kovankin kiihdytystilanteen jämähtämään paikoilleen. Alan tilpehööriä kokonaisista polttomoottoreista yksittäisten muttereiden ja työkalujen kautta ties mihin kardaaniakseleihin esiintyy sivuilla lähes kaavakuvamaisemassa muodossa.

Suurten ajojen (Hämäläinen Tommi 2003) tunnelmassa on samaa nostalgista jäyhyyttä kuin 1970-luvun Datsun 100A:n hansikaslokerosta löytyvässä käyttöohjekirjassa. Tai naapurin Penan vanhassa valokuva-albumissa, jossa pokkarikameran filmikuviin on taltioitu tärkeää jokkisharrastusta. Suurten ajojen nahkahanskapappa ja hänen touhunsa ovat nuhjuisesti cool.

Tunteet saattavat olla suuria, mutta ne eivät ole luettavissa suomalaisen jokamiehen kasvoilta .

kuva2 hamalainen

Sopivan kuivakkaa puuhaa.

Juoni on suoraviivainen. Ukkeli päättää osallistua suuriin ajoihin. Ukkeli tekee järjestelmällisesti autojen rassailuun liittyviä hankintoja: Korrekkia, pultteja, muttereita, nahkahanskat, renkaat ja Renaultin korin raato. Hankintoja seuraa lyhyt ajopelin kasailuvaihe. Suuri päivä koittaa, ja ukkelin kasaama, numerolla 5 kilpaileva auto voittaa kisan. Maalilipun heilumisen jälkeinen jarrujen pettäminen johtaa ei-kohtalokkaaseen onnettomuuteen. Tapahtumaketjuun sisältyy jossain matkan varrella myös lukijalle etäiseksi jäävä ihmissuhde.

Kaikki juonenkäänteet tulivat täten spoilatuiksi, mutta suurten ajojen yllätykset ja koukuttavuus löytyvät muualta kuin tarinallisista cliffhangereista. Kaikki tarinan 45 kuvasivua toimivat omina kummallisina taideteoksinaan. Jokaisen niistä voisi ripustaa seinälle omana pienenä kuvataiteellisena pläjäyksenä. Jokaisen niistä olisi periaatteessa voinut tehdä teknisistä tussipiirtimistä innostunut jokamiesluokan autoentusiasti koulutetun nykytaiteilijan sijaan. Tommi Hämäläisen sarjakuvailmaisu näyttäytyy piristävän omalakisena outsider-taiteena nykysarjakuvan kentällä.

kuva3 hamalainen

Hiton asiallinen sivu.

Suurten ajojen voima piilee tyhjää tilaa hyödyntävissä sivusommitteluissa. Piirroksissa, jotka ovat yhtäältä jäykkiä kuten vanhojen V8-lehtien valokuvien kopioiminen tussilla, ja toisaalta hyvin irtonaista viivankäyttöä. Kirjoituskoneella naputelluista, minimalistisista repliikeistä, joita tiputellaan hyvin harvakseltaan suurelta osin tekstittömän saagan varrella. Kerrontatavassa, jossa pysähtyneet yksittäiset palaset asettuvat helppolukuiseksi jonoksi.

Muoto on sisältöä ja toisin päin, eikä tarinaa voi erottaa keinoista, joilla se kerrotaan. Muutama tussiviiva kertoo enemmän kuin kaikki tämän artikkelin sanat.

Suuret ajot olisi periaatteessa mahdollinen Matti Ijäksen tai Roy Anderssonin ohjaaman elokuvan tai Kari Hotakaisen novellin tarinakehys, mutta Tommi Hämäläisen kynänjäljen tunnelmaa ei ole mahdollista siirtää mihinkään muuhun taidelajiin.

kuva4 hamalainen

Korkeaoktaanisen moottoritoiminnan hillityt sävyt .

Sarjakuvan tyylilajia on vaikea määritellä, ja hengenheimolaisiakin hankala keksiä. Ehkä Leo Kuikan sarjakuvien arkisimmista havainnoista löytyy jotain vastaavaa, hötkyilemätöntä ja dokumentaarista komiikkaa. Suuret ajot ei kuitenkaan ole lainkaan depressiivinen, kuten Kuikan pikimustalla huumorilla on tapana.

Visuaalisesti aivan nykysarjakuvakentän toisella laidalla pelaavan Chris Waren tarinoista löytyy samaan tapaan ilmeettömiä ihmisiä ja tarinoihin liittyvien yksityiskohtien kaavakuvamaista esittelyä, mutta niiden äärimmilleen hiottu matemaattinen muoto tekee jutuista alleviivatummin älyllisiä.

Suurten ajojen jokkistelussa on jotain ihanasti kirkasotsaista, se kurkottelee jonnekin minne synkkämielinen järkeily ei yllä. Outojen autosetien puuhastelu näyttäytyy arkisen ylevänä, ja kokonaisuus tuntuu innostavan ironiavapaalta.

Go, autoukko, go, laita kunnolla sitä vahaa, ja rutosti vaan tsemppiä niihin suuriin ajoihin!

kuva5 hamalainen

Sydän- ja verisuonitauteja, kakkostyypin diabetesta?

Erittäin minimalistista, käsin spraymaalattua kansipahviaan lukuun ottamatta suuret ajot on klassinen A5-kopiokonezine. Piirrosjälki toimii tarkalla tulostus/kopiojäljellä moitteettomasti, eikä juttu vaadi mitään painoteknisillä puitteilla koreilua. Päinvastoin, sopivasti pieni on tässä paketissa sopivasti kaunista.

Joskus yli viisitoista vuotta sitten pidin zeniläisen tyhjää kansiratkaisua liian hämäävänä verrattuna sisäsivujen tussipiirrosjuhlaan, mutta nyt näen asian toisin. Harras kansi virittää lukijan sisäisen autoradion oikealle taajuudelle. Minäkin hätäisempänä lukijana rauhoitun tutkiskelemaan moottorisäätäjien kummallista maailmaa.

Zine osuu silmään ja tarttuu käteen hyllystä aina muutaman vuoden välein, ja jälleennäkeminen on aina lämmin. Kuvien parissa viihtyy toistuvillakin syventävillä uusintalukukierroksilla, ja klassikkolainien kertaaminen palkitsee samaan tapaan kuten klassisten tv-sketsien ja elokuvarepliikkien hokeminen.

”Tilkka naftaliinia?”

”Saamanne pitää.”

kuva6 hamalainen

Kekkosen näköinen mies.

Autoista en ole ikinä tajunnut hevonhelvettiä, moottoreiden rakentelu konseptina tuntuu lähes käsittämättömältä ja ralli sanana on itselleni suhteellisen turha – vahvaa sananmuunnospotentiaaliaan lukuun ottamatta. Moottoriajoneuvot esteettisiä ominaisuuksiaan lukuun ottamatta eivät kiinnosta henkilökohtaisesti varmaan jatkossakaan.

Suurten ajojen äärellä ymmärrän asiaan vihkiytyneitä paremmin, ehkä se on sittenkin ihan neroa hommaa joku paskan Renaultin rallikuntoon rimpuileminen.

kuva7 hamalainen

”You can call me motörhead, all right!”

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua