Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Valtteri Mörttinen on innoissaan elokuvista, joita ei ole edes nähnyt, ja sarjoista, jotka ovat onneksi vihdoinkin päättyneet.

 

1

Olisikohan tämä vihdoinkin parasta? Ei ole kriitikko eikä kaksi vaan useampikin, jotka ovat suupielet vaahdossa julistaneet Quentin Tarantinon uuden Once Upon a Time… in Hollywood -elokuvan ohjaajan parhaaksi sitten jonkin hänen elokuvistaan. Katsojien Tarantino-maut poikkeavat toisistaan valtavasti, joten jollekulle viimeinen hyvä saattaa olla Jackie Brown (1997) ja toiselle taas Inglourious Basterds (2009). Siitä toivottavasti kaikki ovat yhtä mieltä, että se ei ainakaan ole Hateful Eight (2015).

Tarantinon tragedia on ollut siinä, että hän sai menestyksen myötä käsiinsä liikaa valtaa. Pankit räjäyttäneen nörttipojan nimi on jo niin myyvä tavaramerkki, että hänellä on lupa ohjata oikeastaan mitä päähän ikinä pälkähtää. Eikä kukaan tunnu puuttuvan siihen, että elokuvat koostuvat pelkästä itseironisesta pastissihuumorista ja niissä on poikkeuksetta materiaalia tunti liikaa. Kyllähän Tarantinon myöhemmistäkin filmeistä viihdettä irtoaa, mutta välillä tuntuu kuin sama elokuva tulisi ensi-iltaan uudelleen ja uudelleen.

Jackie Brownin lisäksi Reservoir Dogs (1992) ja Pulp Fiction (1994) ovat mestariteoksia. Jos Once Upon a Time… in Hollywood on parasta pitkään aikaan, se saa luvan alla olla parasta sitten näiden kolmen ensimmäisen elokuvan.

2

Täysin kyseenalaistamatta parasta on ainakin se, että suomalaiset elokuvaohjaajat ovat saaneet osakseen huomiota Cannesissa. Tai eihän siinä mitään yllättävää ole, että ovat huomiota saaneet, mutta se on jo merkittävää, että ovat saaneet huomiota myös Suomessa.

J-P Valkeapään koko illan draama Koirat eivät käytä housuja sai ensi-iltansa festivaaleilla, ja Teemu Nikin lyhytelokuva All Inclusive kilpaili omassa sarjassaan palkinnoista. Suomalaiset perillä tapahtumista ovat pitäneet ainakin Helsingin Sanomien Veli-Pekka Lehtonen, Imagen Anton Vanha-Majamaa, Suomen Kuvalehden Kalle Kinnunen ja Ylen Janne Sundqvist. Kulttuurijournalismi ei kuollut vielä tänäänkään.

3

Erittäin kyseenalaisella tavalla parasta on se, että Game of Thrones löysi tiensä viimein maaliin ja vihdoinkin koko muukin maailma oivalsi, että kyseessä ei ollut kaikkien aikojen paras televisiosarja. Parhaina tuotantokausinaan fantasiakalistelu oli kieltämättä valtavan viihdyttävää seurattavaa, mutta on täysin järjenvastaista edes harkita sellaista mahdollisuutta, että se olisi samalla viivalla Breaking Badin, The Wiren, Ozin tai edes alkuperäisen Twin Peaksin kanssa.

Sarjan isoin ongelma oli tylsien taistelujaksojen konsepti. Joka kaudella ainakin kerran piti katsoa tuhti tunti maailman sekavinta ja tyylittömintä CGI-riehumista. Vaikka ympärillä oli aika ajoin loistaviakin juonikaavioita, on ehdottomasti parasta, ettei enää tarvitse nähdä yhtäkään Game of Thronesin taistelujaksoa – paitsi tietysti sitten, kun kaikki julkistetut spinoffit alkavat.

Suurin osa katsojista näytti menettävän uskonsa sarjaan kuitenkin aivan toisesta syystä. Ongelmana pidettiin viimeisen tuotantokauden juonikuviota. Kieltämättä kausi oli dramaturgisesti heikko, mutta ei vika sinänsä juonessa ollut – hahmojen kohtalot ja tapahtumien käänteet olivat ihan toimivia – vaan siinä, kuinka järkyttävää ylinopeutta kohtausten täytyi juosta, jotta kaikki langat ehdittiin nivoa yhteen. Pikakelattu eteneminen oli harhaanjohtavaa ja ärsyttävää, koska välillä olisi voinut vannoa katsovansa jonkinlaista uni- tai hämäysjaksoa, kun sarjan aiempi tyyni ja juonitteleva poljento oli korvautunut hermostuneella ja hätiköidyllä rytmillä. Saattoi vain odottaa, että viimeisen jakson lopussa käy dallasit; joku hahmoista herää painajaisesta ja löytää Ned Starkin suihkusta.

4

Sodankylän elokuvajuhlat järjestetään 34. kerran 12.–16. kesäkuuta. Katalogissa on läjäpäin vielä näkemättömiä elokuvia. Tapahtumasta päässee kertomaan lisää ja tarkemmin sitten sillä tavalla, joka on parasta, eli paikan päältä.

5

Ehkä kaikkein parasta on kuitenkin se, että Suomen kiekkomestaruudesta huolimatta MM95-elokuva ei kiinnosta vieläkään.

Valtteri Mörttinen