”Jokaisen sodan alku on kun avaisi oven pimeään huoneeseen” – Ilmari Käihkö ja 10 oppia sodasta

Kuvat: Veikko Somerpuro / WSOY

Ensimmäinen 10 oppia sodasta -kirjasta (WSOY, 2025) lainaamani sitaatti tulee yllättävältä taholta. Siinä teoksen kirjoittaja, sotatieteen dosentti Ilmari Käihkö siteeraa Adolf Hitleriä. Ihmiskunnan suurimman maahyökkäyksen toimeenpanija kirjoitti lauseet eräänä kesäyönä vuonna 1941, päivää ennen hyökkäystä.

Sanat ovat jäätävyydessään täyttä totta tänäkin päivänä. Toinen maailmansota ei jäänyt viimeiseksi, vaikka raunioiden keskellä niin hetken uskottiinkin sodan loputtua.

”Väkivalta on rauhan aikaan yhteiskunnissamme kriminalisoitu tabu. Sodassa oikeanlaisesta väkivallasta palkitaan.”

Hieman yli neljään sataan sivuun mahtuu niin paljon tietoa ja punnittuja näkökulmia, että siitä kaikesta on mahdotonta kertoa yhdessä jutussa. Kun kirjoitan Ilmari Käihkön kirjasta 10 oppia sodasta, keskityn pääasiassa asioihin, jotka teoksessa liittyvät itseäni mietityttäneisiin kysymyksiin.

Olen ripotellut tekstin sekaan väliotsikoiksi omavaltaisessa järjestyksessä Käihkön kirjasta poimimiani teesejä, löytämiäni väittämiä ja kysymyksiä. Mielestäni niihin kiteytyy paljon ajattelemisen aihetta.

Näkemykseni on subjektiivinen ja kirjoitukseeni liittyy omia pohdintojani, kuitenkin niin, että se mitä Käihkö on kirjoittanut, on niistä erotettu.

Voin olla väärässä omin ajatuksineni, mutta varmasti ne ovat vaikuttaneet siihen, mitä kirjasta olen poiminut.

”Toimiiko sota”

Kirja osoittautui minulle tärkeäksi lukukokemukseksi. Kiistämisen aiheita en siitä keksinyt, löysin uusia näkökulmia ja paljon tietoa.

Käihkö seuraa ja analysoi kirjassaan Ukrainan sodan kulkua ja sen osapuolten strategioita, voittoja ja häviöitä. Itselleni teoksen tärkeintä antia on kuitenkin sotien filosofiaa, psykologiaa, sosiologiaa, politiikkaa ja propagandaa koskevat opit ja niiden analyysit, joista Käihkö kertoo laaja-alaisesti ja selkeästi. Ne ovat käyttökelpoisia työkaluja kaikille uutisia ja maailmanpolitiikkaa seuraaville.

Kun Venäjä helmikuussa 2014 miehitti Krimin ja liitti alueen Venäjään, se jäi pienelle huomiolle. Miehitys johti Itä-Ukrainan sotaan, joka on jatkunut siitä asti, mutta vasta kun Venäjä alkoi siirtää lisää joukkoja Ukrainan rajan läheisyyteen talvella 2022, havahduttiin tilannetta seuramaan aktiivisemmin. Laajamittaisen sodan uhka alkoi konkretisoitua suomalaistenkin mielissä.

Venäjän hyökkäyksen alkaminen Ukrainaan helmikuun 24. päivänä 2022 oli monelle melkoinen herätys. Niin minullekin. Sodan jälkeiseen Suomeen syntyneen, YYA-Suomessa varttuneen luottamus kestävään rauhaan karahti Venäjän brutaaliin hyökkäykseen lopullisesti. Mieltäni myllersi yhtä aikaa järkytys, myötätunto ukrainalaisia kohtaan ja suuttumus Venäjää kohtaan, sekä sodan pelko ja suru. Hetken laitoin toivoni Venäjällä sotaa vastustavien mielenosoittajia joukkovoimaan, mutta jouduin varsin pian tunnustamaan sen toiveajatteluksi. Sodan vastustajat vaiennettiin varsin nopeasti ja tehokkaasti.

Ajattelin myös sodan uhreja. Sota jättää jälkensä jokaiseen, ystäviin ja vihollisiin, syyllisiin ja syyttömiin. Ukrainan sota on muuttanut myös meidän suomalaisten elämää monin tavoin. Se iski myös aiemmin ehdottomaan pasifismiini, joka joutui koetukselle ja murtui sotia ja niiden lopettamista yksinkertaistavana ajatuksena.

”Väkivalta, polarisoiva vuorovaikutus ja poliittisuus tekevät sodasta ainutlaatuisen ilmiön. Ne myös vaikuttavat kaikkiin yrityksiimme ymmärtää sotaa, yleensä tekemällä siitä vaikeampaa.”

”Sota on helpompi aloittaa kuin lopettaa”

Edes kaikkein järkyttävimmät hirmuteot, kansanmurhat tai rikokset ihmisyyttä vastaan eivät loppuneet siihen, kun keskitysleirit suljettiin ja toinen maailmansota päättyi toukokuussa 1945.

Sotia on käyty tauotta eri puolilla maailmaa, pienempiä tai suurempia, lyhyitä ja pitempään kestäviä. Osa niistä on saanut maailmanlaajuisen huomion, suuren osan olemme ohittaneet pieninä palstan kokoisina uutisina, ja vaikka Suomi oli yhtenä sodan osapuolena Afganistanissa, siitä ei meille juuri kerrottu.

”Sotaa on vaikea ymmärtää”

Tiedotusvälineet seurasivat sotaa miltei tunti tunnilta, johtavat poliitikot ja maan sotilasjohto antoivat maltillisia lausuntoja: ”Tilanne on hallussa, syytä paniikkiin ei ole.” Tutkijat ja sotilasasiantuntijat analysoivat, kertoivat taistelujen kulusta ja aseista.

Käihkö kirjoittaa kirjan esipuheessa:

”Tässä pääosin uutismediassa käydyssä keskustelussa painottui reaktiivisuus, lyhytaikainen perspektiivi ja kriittiselle sodan tutkijalle vieras varmuus nopeasti kehittyvistä tapahtumista ja niiden merkityksestä. Tähän vaikutti etenkin klikkiotsikoilla elävän uutismedian tapa keskittyä yksittäisiin tapahtumiin tai ilmiöihin, esimerkiksi Putinin terveydentilaan. Koska sodan suurempi kuva muuttui hitaammin, oli siitä vaikea kirjoittaa päivittäin uutisia.”

Aluksi miltei kaikki heräsivät yhteistuumin puolustamaan Ukrainaa. Pidettiin mielenosoituksia Venäjän toimia vastaan ja osoitettiin myötätuntoa ukrainalaisille erilaisissa tilaisuuksissa, lahjoitettiin tavaraa ja kerättiin rahaa Ukrainan hyväksi. Vastaanotettiin ja autettiin ukrainalaisia pakolaisia. Somekanavien profiilikuvien kehyksiin ilmestyi Ukrainan lippuja ja sen värejä: ”Slava Ukraini!”

”Sodassa luotettavaa tietoa on heikosti saatavilla”

Iltapäivälehdet rahastivat Putinin sairauksilla ja hänen tuota pikaa viimeisiä pihisevällä pahalla hengellä. Tilanne alkoi kuumeta myös suuntaan, joka tuntui vastenmieliseltä. Militaristinen kielenkäyttö ja isänmaalliseksi puheeksi selitetty kiihko ja revanssihenki työntyivät keskusteluun, jolla myös jotkut poliitikot pyrkivät nostamaan profiiliaan.

Tyhjästä se ei ilmestynyt; kaiken pinnan alla kymmeniä vuosia kyteneen venäläisvihan saattoi nyt purkaa ulos. Kun tv-toimittaja käytti venäläisistä ryssä-nimitystä, juuri kukaan ei hätkähtänyt.

”Sotapropagandaan kuuluu usein vastustajan epäinhimillistäminen”

”Polarisoiva ja yksinkertaistava kielenkäyttö on tavallista sodassa, mutta ajatus hyvän ja pahan taistelusta kestää harvoin tarkempaa tarkastelua. Sillä yritetään sen sijaan oikeuttaa kaikki omat toimet ja häivyttää se tosiasia, että vastustajammekin ovat viime kädessä samanlaisia ihmisiä kuin mekin […] Huomionarvoista propagandassa on kuitenkin se, että sitä kuluttavat etupäässä sodankäynnistä etäämpänä olevat siviilit eivätkä sodassa taistelevat sotilaat. Sotapropaganda tehoaa yleensä parhaiten niihin, joiden vaara kaatua sodassa on pienin.”

”Sodan ensimmäinen uhri on totuus”

Se tapahtui varsin pian. Sotapropaganda oli valmistautunut tantereelle jo ennen sodan alkamista. Varmoja käsityksiä sodasta ja sen kulusta sateli muistakin suunnista. Ne olivat usein ristiriidassa keskenään, monasti huhuihin tai tietolähteen tunteisiin ja toiveajatteluun perustuvia.

”Polarisaatio tarjoaa vain yhtä virallista totuutta. Virallinen totuus ja sen ylläpitämiseksi tarkoitetut propaganda ja sensuuri palvelevat sodan poliittisia tarkoitusperiä.”

”Sota on joskus vaihtoehdoista vähiten huono”

Käihkön teesi hämmentää. Onko se mahdollista? Tuskin kukaan ajattelee, että olisi ollut parempi, että ukrainalaiset olisivat antautuneet Venäjän hyökätessä ja alistuneet sen diktatuurin kuuliaisiksi kansalaisiksi?

”Sodan päättämistä monimutkaistaa lisäksi se, että sodan lisäksi myös rauhalla voi olla arvaamattomia seurauksia. Joskus voi olla helpompi jatkaa sotaa kuin hyväksyä ne riskit, joita rauha voi tuoda mukanaan.”

Vuodesta 2017 Ukrainan sotaa tutkineen ja Ruotsin maanpuolustuskorkeakoulussa sotatiedettä opettaneen, nykyään Helsingin Yliopiston tutkijana toimivan sotatieteen dosentin Ilmari Käihkön kiinnostus Ukrainan sotaa kohtaan alkoi hänen huomatessaan, että sotaa ja Ukrainan asevoimien kehitystä sodan aikana oli seurattu vähän ja että tutkimus oli painottunut Venäjään Ukrainan kustannuksella.

”Ymmärrys sodan ymmärtämisen ja tulevaisuuden ennustamisen vaikeudesta lisää joustavuutta ja armollisuutta. Armollisuus auttaa pitämään keskustelun moniäänisenä. Se taas on ensiarvoisen tärkeää, jos halutaan ymmärtää monimutkaista sodan ilmiötä. Jokainen pitkään sotaa kommentoiva tulee tekemään virhearviointeja. Hyvää ja rakentavaa keskustelua edesauttaa, jos emme välttele virheiden tekemistä vaan yritämme yhdessä oppia niistä. Se on myös tämän teoksen perimmäinen tarkoitus.”

”Sota on sekä kauheaa että ammatillisesti mielenkiintoista”

”Tutkijana minua ovat sodassa aina kiehtoneet ensi alkuun paradoksaaliselta tuntuvat, jyrkästi vastakkaiset ominaisuudet. Sodan ristiriitaisen luonteen ymmärtäminen on edellytys sodan ymmärtämiselle. Sota voi olla samaan aikaan sekä tragedia että välttämättömyys. Näiden vastakkaisten ominaisuuksien väliin jää myös valtava harmaa alue. Myös sen huomioiminen on välttämätöntä, jos aikoo ymmärtää sotaa.”

Käihkön laaja tietämys ja tarkkaan mietityt analyysit Ukrainan sodasta erottuivat pian ajankohtaisohjelmien kohinasta, jollaista tv-keskustelut usein ovat.

Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon keväällä 2024 saanut Käihkö on osallistunut aktiivisesti Ukrainan sodasta käytyihin keskusteluihin eri maissa. Hän laski antaneensa yli 600 haastattelua eri medioille jo kesään 2022 mennessä, jolloin lopetti niiden määrän seuraamisen ajan puutteen vuoksi. Eri tiedotusvälineissä ja tilaisuuksissa käydyt keskustelut ovat vaikuttaneet olennaisesti kirjan sisältöön ja sen kymmenen opin valintaan.

”Yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen tuoma julkinen huomio antoi minulle ennennäkemätöntä valtaa. Edellinen kokemukseni valta-asemasta oli Tšadista, jossa olin hädänalaisia auttamaan tulleena sotilaana kipuillut paikallisia kohtaan ylimielisen ja pahimmillaan rikollisen käyttäytymisemme kanssa. Osa operaation osallistuneista käyttäytyi rasistisesti ja jopa väkivaltaisesti ja tuki ihmiskauppaa. Minusta oli selvää, että valtaa käyttävien on oltava vastuullisia. Tämä pakotti minut pohtimaan omaa rooliani tutkijana.”

Käihkö kokee olleensa aluksi sinisilmäinen siinä, ettei vakaumuksensa vuoksi ajatellut olevansa poliittinen toimija. Varsin pian hän kuitenkin oivalsi, että julkisessa keskustelussa on kaksi eri tasoa, joista ensimmäinen on tavoitetilanne, poliittinen taso. Se keskittyy pelkoihimme ja toiveisiimme ja siitä vastaavat poliitikot ja viranomaiset. Toisesta, analyyttisemmasta tasosta, vastaavat eri alojen asiantuntijat.

”Käsitykseni tuntui usein olevan ristiriidassa julkisen mielipiteen kanssa […] olin tiedeyhteisössä tottunut sotaan liittyvään keskusteluun, joka oli parhaimmillaan analyyttistä, kriittistä, rauhallista ja rakentavaa. Julkinen keskustelu parasta aikaa käynnissä olevasta sodasta osoittautui sen sijaan usein hektiseksi, tunnepitoiseksi ja politisoituneeksi. Tässä pääosin uutismediassa käydyssä keskustelussa painottui reaktiivisuus, lyhyt aikaperspektiivi ja kriittiselle sodan tutkijalle vieras varmuus nopeasti kehittyvistä tapahtumista ja niiden merkityksestä.”

Tutkijana Käihkö ei puhalla sotatorvea peittääkseen keskustelua, hän ymmärtää kyseenalaistaa myös oman tutkimuksensa:

”Koska Ukrainan sota on kirjoitushetkellä vielä kesken, on ymmärryksemme siitä väistämättä vaillinainen. Monet Ukrainan, Venäjän ja osapuolia tukevien maiden päätöksentekoon liittyvät seikat ovat vielä hämärän peitossa. Jokainen tässä vaiheessa sodasta kirjoitettu historiikki tulee siksi todennäköisesti vanhenemaan nopeasti.”

”Liittolaisen yliarvioiminen on vihollisen aliarvioimista”

Pohtiessaan meillä julkisuudessa käytävää keskustelua Ukrainasta, Käihkö pitää outona sitä, että Ukrainasta käytetään usein eri selitysmalleja kuin Venäjästä: ajatellaan venäläisten siviilikohteisiin kohdistuvien hyökkäysten olevan terroria, joka kasvattaa ukrainalaisten taistelutahtoa, kun taas venäläisten siviiliuhreihin kohdistuneiden tappioiden sen vallattua osia Kurskista pääteltiin lisänneen sodan vastustamista Venäjällä.

Käihkö kertoo kirjassaan myös kohtaamastaan paheksunnasta, joka selvästi on satuttanut häntä. Hän ei kuitenkaan karta kertomasta Ukrainan sisäisistä ongelmista, kuten korruptiosta, maan oligarkkivetoisuudesta ja armeijan yhä voimassa olevista Neuvostoliiton aikaisista käytännöistä.

”Sitoutuminen Ukrainan tukemiseen vähensi intoa puhua Ukrainan sisäisistä ongelmista ja esimerkiksi Ukrainan johdon tekemistä virheistä. Haitallista tästä teki se, että jos virheistä vaietaan, ne on vaikeampi korjata. Minusta aidot ystävät ovat sellaisia, jotka eivät ole ongelmien suhteen välinpitämättömiä.”

”Sota on yhteiskunnallinen ilmiö”

”Politiikka ei voi lakata sodan aikana, koska sodankäynnillä – siis väkivallalla–  tavoitellaan poliittisia päämääriä. Kolmas olennainen tarkennus on, että sotaa käyvät poliittiset yhteisöt toisia poliittisia yhteisöjä vastaan. Sota on siksi aina ennen kaikkea poliittinen, yhteiskunnallinen ja sosiologinen ilmiö.”

Käihkö ei vetäydy kirjassaan ainoastaan useasti siteeraamansa ja arvostamansa sotatieteen klassikon, kenraali Carl von Clausewitzin (1780–1831) ja muiden sotatieteilijöiden teorioiden taakse, vaan kertoo jonkin verran myös omista tunteistaan ja ajatuksistaan. Se on mielestäni rehellinen asenne ja tuo kirjoittajan lähelle lukijaa ja on siksi eduksi kirjalle.

Käihkö muistuttaa:

”Vaikka sota on politiikan jatke, ei sitä lähemmin tarkasteltuna voi pitää täysin rationaalisena. Järki on vain yksi tekijöistä, joka vaikuttaa siihen.”

Ennen koronaepidemian alkamista Käihkö ehti käydä Ukrainassa yksitoista kertaa. Hän tutustui matkoillaan ukrainalaiseen yhteiskuntaan, sen arkeen ja politiikkaan ja solmi ystävyyssuhteita haastatellessaan vuonna 2014 alkaneen sodan veteraaneja. Heistä kaikki tarttuivat aseisiin myös vuonna 2022, Käihkö kirjoittaa ja kertoo myös huutoitkusta, jota itki kuultuaan sodan alkamisesta:

”Valitettavasti olin oikeassa myös siinä, etteivät kaikki ystäväni selviäisi sodasta haavoittumattomana tai hengissä. Henkilökohtaisen surun ohella toinen syy itkuuni oli, että Venäjän hyökkäys tulisi varjostamaan ainakin Euroopan ja kenties koko maailman tulevaisuutta. Tulevaisuudestamme tuli hyökkäyksen myötä vaarallisempi ja arvaamattomampi.”

”Sota on politiikkaa mutta myös tragedia”

Se mitä Käihkö heti pelkäsi, on jo ehtinyt tapahtua: hän on menettänyt ystäviään, joita on menehtynyt taisteluissa:

”Pohtiessani Bizhanin kuolemaa tunsin niin surua, vihaa kuin raivoakin. Ystäväni kuolema tuntui ennen kaikkea suurelta tuhlaukselta. Hän oli työskennellyt biologina Ukrainan tiedeakatemiassa mutta kyllästynyt siellä vallitseviin kankeisiin Neuvostoliiton perinteisiin. Pandemian aikana hän kehitti covid-testin, jota käytettiin koko Ukrainassa. Bizhanilla, kuten kaikilla sodassa kuolleilla, olisi ollut meille vielä paljon annettavaa.”

”Henkilökohtaisuudella pyrin lisäksi muistuttamaan siitä, ettei sotaa ja sen seurauksia voi pelkistää kartalle piirretyiksi taktisiksi nuoliksi. Sodankäynti on organisoitua väkivaltaa, jonka välittömät vaikutukset ovat aina tuho ja kuolema. Venäjän hyökkäys muutti, raunioitti ja jopa tuhosi ukrainalaisten ystävieni elämän. Emme saa koskaan unohtaa, että viime kädessä sodasta päättävät, sotaa käyvät ja sodasta kärsivät aivan samanlaiset ihmiset kuin me.”

Ihmisyys

Sota tuo pintaan myös meissä ihmisissä piilevät peitellyt aggressiot ja pimeät puolet ja antaa mahdollisuuksia niiden toteuttamiseen.

Kaikki eivät lähde sotimaan velvollisuudentunteesta ja halusta puolustaa maataan. Sotimaan voidaan lähteä myös rahasta, silkasta jännityksen ja seikkailunhalusta tai vankilasta pois pääsemiseksi. Sitä kaikkea on nähty myös Ukrainan sodassa.

Sodan pitkittyessä se on häkki, josta on miltei mahdotonta päästä pois elävänä tai haavoittumatta vakavasti, muistuttaa Käihkö. Se myös jakaa siviilit ja rintamalla olijat kahteen erilaiseen maailmaan, kun osa taistelee henkensä edestä ja osa kansasta yrittää elää kuin sotaa ei olisikaan.

”Myöhemmin ukrainalaisetkin etsivät uusia sotilaita ensin vankiloista ja alkuvuodesta 2025 lähtien suurempaa rahallista korvausta tarjoamalla. Värvääjistä oli kesän 2025 mennessä tullut niin pelättyjä ja vihattuja, että heidän kimppuunsa oli useita kertoja hyökätty. Tämä oli yksi syy siihen, etteivät sotilaat enää tahtoneet pukeutua univormuihin julkisilla paikoilla. Sotilasajoneuvoissa alkoi näkyä tarroja, joissa vakuuteltiin etteivät ne kuulu värvääjille.”

Joitain viikkoja sitten katsoin tv-uutisia, joissa esiteltiin ukrainalaiskaupungin kaduille sijoitettuja näyttäviä julisteita, joiden avulla pyritään värväämään lisää sotilaita rintamalle. Eipä asian tästä puolesta kerrottu mitään. Myös sillä mitä jätetään kertomatta, on merkitystä.

Kirjaa lukiessani havahduin pian miettimään sitä, kuinka miehisessä maailmassa siinä liikutaan. Sota mielletään miesten maailmaksi ja usein väitetään, että jos naiset johtaisivat maailmaa, niin ei olisi. Vaan onko niin?

Käihkön kirjassa ei juuri naisia ole, sotatieteilijä Clausewitzin vaimon osuuden teoksiin hän mainitsee, mutta muuten naiset esiintyvät kirjassa miltei kokonaan vain yhtenä osana siviileiksi kutsuttua joukkoa. Yhdestä merkittävässä asemassa olleen naisen kansainvälistä huomiota herättäneestä kysymyksestä hän kertoo:

”Mitä hyötyä on nopeasta armeijasta, jos sitä ei voi käyttää?”

Näin kysyi Yhdysvaltojen YK-lähettiläs Madeleine Albright vuonna 1992 puolustushaarakomentajien neuvoston silloiselta puhemieheltä Colin Powellilta, joka kirjoitti muistelmissaan, että ajatteli saavansa Albrightin kysymyksestä valtionpullistuman:

”Amerikkalaiset sotilaat eivät olleet leikkisotilaita, joita voitiin liikuttaa ympäriinsä jonkinlaisella maailmanlaajuisella pelilaudalla.”

Albright, siviili, oli Käihkön tulkinnan mukaan selvästi kenraalia hanakampi turvautumaan sotilaalliseen voimaan.

”Sota tappaa ja runtelee niin kehoja, koteja kuin mieliäkin”

Ja se tekee niin monin eri tavoin. Useimmille sota on traumaattinen kokemus, joka pahimmillaan tuhoaa sekä fyysisen että mielenterveyden loppuelämän ajaksi. Silti se tuo esiin myös hyviä asioita, kuten yhteisyyttä, solidaarisuutta ja uhrautumista. Silti se nostaa esiin myös itsekkyyttä, moraalittomuutta ja ahneutta.

Aina on niitä, jotka pyrkivät hyötymään sodasta ja onnistuvatkin siinä. Sukupuolella ei ole väliä.

Venäjän hyökättyä Ukrainaan suomalaisten tunteiden kiehuessa somessa siellä kirjoitelleet naiset eivät olleet yhtään sen vähemmän sotaisia kuin miehetkään. Lehdissä ilmestyi juttuja, joissa naiset liittyivät reserviläisten ampumakerhoihin oppiakseen tappamaan.

Muistan hyvin myös sen, ettei eduskunnan nykyinen puhemies Jussi Halla-aho ollut ainoita, jotka ostivat brutaalit terveiset ukrainalaisammuksen kylkeen. Kirjailija Sofi Oksanen toivotti joulukuussa 2022 hyvää uutta vuotta ja kertoi laittaneensa uudenvuodenraketteihin varatut rahat ukrainalaiseen rakettiin, johon oli piirretty sydämen kuva ja tikkukirjaimin kirjoitettu teksti jaxuhali. Ammusta ei sentään ollut maalattu pinkiksi.

”Ukrainassa sotinut ja siellä loppuvuonna 2024 kaatunut suomalaisvapaaehtoinen Aleksi Lysander halveksui sotaa karnevalisoivia siviilejä, jotka lähettivät kranaateissa terveisiä venäläisille. Lysander koki tämän häpeällisenä toimintana, jolla ’kustaan kaikkien niiden päälle, jotka käyvät sotaa’. ’Minulla on kunnioitus sitä toista puolta kohtaan’, painotti Lysander.”

”Vanhan sanonnan mukaan sota on suuri hämmentäjä”

”Helpoin tapa kääntää rauhan ajan moraali päälaelleen ja oikeuttaa tappaminen ja tuhoaminen on vedota itsepuolustukseen, toiseksi helpoin universaaleina pidettyjen oikeuksien, kuten itsemääräämisoikeuden ja ihmisarvon suojelemiseen. Mutta kuten Nürnbergin sellissä sotarikoksista syytetty natsijohtaja Hermann Göring totesi toisen maailmansodan jälkeen vuonna 1946, kansa saadaan aina tottelemaan johtajiaan: ’Tämä on helppoa. Heille tarvitsee vain kertoa, että heitä vastaan hyökätään, ja pasifistit tuomitaan isänmaallisuuden puutteesta ja maan altistamisesta vaaralle. Tämä toimii samalla tavalla kaikissa maissa.´’”

”Miten sodat loppuvat?”

Käihkö kirjoittaa:

”Koska sodassa kuolee ihmisiä ja tuhoutuu asioita, täydellisessä maailmassa ei sodittaisi lainkaan. Epätäydellisessä maailmassa on tärkeää sotia mahdollisimman oikeudenmukaisella tavalla.”

Ja vielä:

”Kaikki sodat päättyvät traagisesti. Ja vaikka puhutaan voitosta, ei ole voittoa koko maalle. On ihmisiä, jotka ovat menettäneet kaiken.”

Ulla-Maija Svärd

​

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua