Antti Litja elokuvassa Jäniksen vuosi. Kuva: Risto Jarva -seura
ELOKUVA | Aitoon elokuvafestivaaleilla nähdään kahden päivän aikana 13 elokuvaa. Ohjelma koostuu elokuvista, joita yhdistää positiivinen, humaani pohjavire.
”Jäniksen vuosi on kertomus heikomman puolelle asettumisesta, kertomus siitä, miten hyvyys tekee elämän mielekkääksi – tänäkin päivänä.”
Tommi Liljedahl
Aitoon kyläkaupassa poikkesi pieni, harmaapartainen mies. Häntä kiinnosti hyllyjä enemmän lastauslaituri, jossa ovat esiintyneet Jukka Nousiainen, Mira Luoti ja Kauko Röyhkä. Keski-Euroopan elokuvafestareita kiertävä Manlio Lapi heitti takapihallaan keikkoja järjestävälle kauppiaalle villin idean.
Ajatus elokuvafestivaaleista muutaman sadan asukkaan kylässä tuntui mahdottomalta. Eihän sellaiseen löytyisi osaamista eikä tekijöitä. Anssi Kukkonen erehtyi kertomaan omituisesta ehdotuksesta videotiimille, jonka kanssa kyläkauppias tekee kulttimainetta niittäneitä lyhytelokuvia, sekä Pälkäneen kunnan kulttuurituottaja Marketta Pyysalolle. Nämähän innostuivat ajatuksesta niin, että kohta mukana olivat myös Aitoon VPK ja kyläyhdistys Aika ry.
140 vuoden ajan Kirkastusjuhlia järjestäneeltä palokunnalta löytyy sekä puitteet että osaamista festareiden järjestämiseen. Kyläyhdistys valjasti väkeään talkoisiin. Pirkan Helmi myönsi tapahtumalle kehittämistukea ja Luopioisten Säästöpankkisäätiö apurahan.
Anssin kaupan videoiden ohjaaja Pyry Vaismaa sai ryhtyä rakentamaan festariohjelmistoa. Alusta asti oli selvää, että viljavien vainioiden keskellä esitettäisiin maalaismiljööseen sopivia elokuvia. Mutta lopullinen teema hyppäsi silmille Helsingin Sanomien haastattelusta.
Siinä Leea Klemola päivitteli Lars von Trierin kaltaisia ohjaajia, jotka vyöryttävät pahan katsojien silmille. Klemolaa häiritsi se, että elokuvissa pahat eivät ole pahoja pahoille, vaan kaikille.
”Motiivina ei ole uuden luominen vaan kaiken rikkominen. Mä en ymmärrä mitään muita motiiveja kuin rakkaus”, Klemola sanoi haastattelussa.
Sitaatti upposi otolliseen maaperään. Aitoon elokuvafestareilla (26.–27.8.2022) esitettäisiin elokuvia, joita yhdistää positiivinen, humaani pohjavire.
Litjan muistonäytös
Itsestään selvä valinta oli Risto Jarvan 45 vuotta sitten ohjaama Jäniksen vuosi.
”Jäniksen vuosi on kertomus heikomman puolelle asettumisesta, kertomus siitä, miten hyvyys tekee elämän mielekkääksi – tänäkin päivänä”, elokuvaa kuvattiin käsikirjoitusvaiheessa elokuvasäätiölle.
Elokuvan koskettavuutta lisää se, että ohjaaja kuoli auto-onnettomuudessa kutsuvierasnäytöksen jälkeen. Aitoon elokuvafestareiden päätteeksi nähtävä Jäniksen vuosi on myös hiljattain menehtyneen Antti Litjan muistonäytös.
13 elokuvaa kahden päivän aikana
Perjantaina 26.8.2022 käynnistyvillä Aitoon elokuvafestareilla nähdään kahden päivän aikana 13 elokuvaa. Valkokankaat viritellään Kirkastusjuhlien legendaariseen Rokkiliiteriin ja Honkalan alakerran pubiin.
Molemmat päivät käynnistyvät koko perheen animaatioilla. Perjantaina kello 17 nähdään Disney-piirretty Bambi ja lauantaina kello 13 japanilaisanimaatio Marnie – tyttö ikkunassa. Lisäksi ohjelmistossa on monipuolinen kattaus klassikoita, Kaurismäkeä ja rillumareitä.
Perjantai-illan päätteeksi pubissa esiintyy Marko Haavisto & Poutahaukat, joka esitti Pelastusarmeijan orkesteria Aki Kaurismäen Mies vailla menneisyyttä -elokuvassa. Lauantai-illan huipentaa Antti Autio.
Päätöskeikkojen lisäksi mukana on muutakin liveohjelmaa. Perjantaina kello 19 esitettävän Metsäjätin ohjaaja Ville Jankeri ja tuottaja Rimbo Salomaa ovat lupautuneet Pyry Vaismaan haastateltaviksi.
Aitoon elokuvafestarit 26.8.–27.8.2022 Pälkäneen Aitoon Honkalassa.
* *
Ohjelmisto
Bambi (1942)
- Walt Disneyn piirroselokuva kertoo Metsän Prinssin haparoivista askelista kohti aikuisuutta ja isänsä asettamia velvoitteita. Samalla se on herkällä kädellä piirretty kuvaus luonnon ja elämän kiertokulusta, jossa aurinko nousee ja laskee aina uudelleen.
Käpy selän alla (1966)
- Mikko Niskasen ohjaama klassikkoelokuva on 1960-luvun ajan- ja nuorisokuvaus, joka marssitti valkokankaalle tuoreita kasvoja. Päärooleissa nähdään Kristiina Halkola, Eero Melasniemi, Kirsti Wallasvaara ja Pekka Autiovuori.
Metsäjätti (2020)
- Metsäyhtiön palveluksessa työskentelevä Pasi (Jussi Vatanen) saa ikävän tehtävän lähteä tehostamaan entisen kotikylänsä vaneritehtaan toimintaa. Paluu juurille pakottaa kohtaamaan solidaarisuuden paineet sekä vanhat, sittemmin elämässä taka-alalle haipuneet ystävät. Ennen esitystä ohjaaja Ville Jankeri ja tuottaja Rimbo Salomaa kertovat elokuvasta.
Onnen hetket (1965)
- Onnellista perhe-elämää elävä puuseppä rakastuu toiseen naiseen ja joutuu vaikean valinnan eteen. Sydän sanoo toista ja järki toista, eikä kesä jatku ikuisesti. Ranskalaisohjaaja Agnès Vardanin ensimmäisen värielokuvan hurmaava tyyli kerää ihailua vuosikymmenestä toiseen.
Pidä huivista kiinni, Tatjana (1994)
- Valto ja Reino nousevat autoon ja ajavat halki Suomen, jota ei enää ole. Matkalta mukaan hyppää kaksi eestiläistä naista, joihin ei oikein uskalleta ottaa kontaktia. Tien päällä nähdään joutomaata ja Veikko Lavi. Ehkä kaikkein vahvimmin tiellä on kuitenkin suomalaisen miehen ujous. Aki Kaurismäki kuvaa kadotettua Suomea ja sen hiljaisia sieluja herkimmillään.
Marnie – tyttö ikkunassa (2014)
- Japanilaisanimaatiossa orvoksi jäänyt 12-vuotias Anna lähetetään kesken lukukauden sukulaistensa luo maaseudulle. Vanhassa kartanossa hän tutustuu yllättäen elämänsä parhaaseen ystävään, Marnieen. Vähitellen Marnie sekä kartano osoittautuvat Annalle läheisemmiksi kuin tämä saattoi arvatakaan.
Kansanradio – runonlaulajien maa (2021)
- Virpi Suutarin ohjaama lyhytelokuva tallensi koronan hiljentämää Suomea. Kertojaäänenä toimivat Kansanradion soittajat.
Pekka ja Pätkä kesälaitumilla (1953)
- Kiero kiinteistönvälittäjä vedättää Pekkaa (Esa Pakarinen) ja Pätkää (Masa Niemi) kauppaamalla näille onnettoman mökkipahasen hehkeän huvilan sijaan. Seuraa väärinkäsitysten sarja, jonka lomassa remmiin löydetään tuntematon tyttö, juodaan konjakkia ja leivotaan Pätkän sukulaisesta (Olavi Virta) iskelmätähteä. Puupää-saagan toisessa elokuvassa Justiina (Siiri Angerkoski) on vedossa.
Virta (1936)
- Maupassantin novelliin perustuvassa elokuvassa kauppias Dofourin perhe tekee retken maalle. Kauppiaan tytär kokee ensimmäistä kertaa todellisen yhteyden ihmiseen, mutta ensirakkauden hetki on ohimenevä kuin poutapilvi. Jean Renoirin 41-minuuttinen mestariteos tunnetaan joissain yhteyksissä myös nimellä ”Retki maalle”.
Anssin kaupan avaruusseikkailu (2022)
- Aitoon kyläkaupan tuoreimmassa lyhytelokuvassa oikeista omenoista puristettu siideri tuo myymälään kaukaisen muukalaisen. Ostosreissu kääntyy monisäikeiseksi tutkielmaksi ihmisen kosmisesta yksinäisyydestä sekä kaiken voittavasta rakkaudesta. Tarinan lomassa nähdään yleissivistäviä tietoiskuja ja hulvattomia ”mainoksia”. Pyry Vaismaan ohjaamaa elokuvaa tähdittävät Anssi Kukkonen, Jarmo Salonen, Elise Hirvonen ja Katariina Tcheuffa.
Myrskyöitä (1945)
- Joan Webster on aina tiennyt, mitä tahtoo. Yrittäessään matkustaa Skotlannin Herbiedeille naidakseen siellä rikkaan teollisuusjohtajan, Joan jää myrskyn vangiksi. Tarunomaisen Mullin saaren ihmiset ja sen satumaiset maisemat saavat hänet näkemään asioita uudella tavalla. Englantilaisten Michael Powellin ja Emeric Pressburgerin kelttiläis-myytillinen teos yllättää katsojansa yhä uudelleen. Elokuvassa ei ole suomenkielistä tekstitystä.
Leningrad Cowboys go America (1989)
- Aki Kaurismäen elokuvassa tötterötukkainen Leningrad Cowboys lähtee valloittamaan kansainvälistä yleisöä. Matka kulkee Yhdysvaltojen kautta Meksikoon. Töpötukkaisella ja kaikkien inhoamalla managerilla se taittuu vähän matkaa muita jäljessä, jäätyneellä basistilla puolestaan puulaatikossa auton katolla.
Jäniksen vuosi (1977)
- Mainosmies Vatanen (Antti Litja) tympiintyy kiireiseen ja sieluttomaan kaupunkielämään sekä kaiken maailman deodoranttimyyjien miellyttämiseen. Kesken työmatkan hän törmää jäniksenpoikaseen ja aloittaa tämän kanssa yhteisen elämän. Arto Paasilinnan romaaniin perustuva elokuva kertoo yhteiskunnan kahleista vapautumisesta sekä ihmisen kaipuusta luontoon. Ohjaaja Risto Jarva menehtyi auto-onnettomuudessa elokuvan kutsuvierasnäytöksen jälkeen. Aitoon elokuvafestareiden näytöksestä puolestaan muodostui hiljattain menehtyneen Antti Litjan muistonäytös.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Eteläpohjalaiselta Saku Taittoselta sujuvat porilaismurre ja Neumannin lavaelkeet Dingo-elokuvassa Levoton Tuhkimo
ELOKUVA | Dingosta kertova Levoton Tuhkimo saa pohtimaan toden ja keksityn suhdetta. Yksi Mari Rantasilan elokuvan tärkeistä teemoista on nähdyksi tulemisen ja hyväksynnän tarve.
Conclave-elokuva tuo esiin, miten uuden paavin valintaa juonitellaan Vatikaanin suljettujen ovien takana
ELOKUVA | Jos Conclave on jotakin, niin visuaalista herkkua askeettisuuteen tottuneille pohjoismaalaisille, sikäli paljon siinä korostuvat katolisen kirkon suosima prameus ja väriloisto.
Italialaisen naisen elämää sodan jälkeen hellan ja nyrkin välissä – arviossa Ainahan on huominen
ELOKUVA | Paola Cortellesin esikoisohjaus oli Italian vuoden 2023 katsotuin elokuva. Eletään toisen maailmansodan jälkeistä aikaa Roomassa.
Vaimo jättää miehensä menemällä katkaisuhoitoon – arviossa Isäni Goodrich
ELOKUVA | Hallie Meyers-Shyerin elokuvassa perhe on paras ja pahin. Michael Keaton esittää yksin jäävää isää, jolla on niin aikuisia kuin pieniäkin lapsia kahdesta avioliitosta.