Teatteriarvostelu: Rosa Liksomin Everstinna teki Heidi Heralaan suureen vaikutuksen. Nyt romaani nähdään Helsingin kaupunginteatterissa Heralan moni-ilmeisenä monologina.

Everstinnan ensi-ilta Helsingin kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä 2.10.2019.

Rosa Liksomin Everstinna tarjosi ilmestyessään vahvan lukuelämyksen. Se käänsi katseen Suomen historiassa ihmisiin, jotka asettuivat Natsi-Saksan kumppaneiksi ja huumaantuivat tuhoon vievästä propagandasta. Se sukelsi myös rikkinäisiin ihmisiin, sadistiseen alistamiseen ja pettävälle lumovoimalle antautumiseen.

Näyttelijä Heidi Herala vaikuttui romaanista niin, että halusi tehdä Everstinnan roolin näyttämölle. Nyt esitys on nähtävissä Helsingin kaupunginteatterissa Heralan moni-ilmeisenä monologina.

Työryhmän yhteistyö on vaikuttavaa. Susanna Airaksisen ohjaus, Vilma Mattilan lavastus ja Johanna Puuperän musiikki ja äänisuunnittelu loihtivat näyttämölle Lapin, joka on sekä maaginen että traaginen.

Hallitseva näyttämökuva on suo, jota pystyynkuolleet puunrungot kehystävät. Suon keskellä pulppuaa lähde, joka saamelaisten mytologiassa on usein pyhä paikka. Suon laidalla on everstinnan koti: tuoli ja muutama vaatekappale.

Liksomin romaanissa aikajänne on pitkä, 1930-luvulta sotavuosiin ja seuraaville vuosikymmenille.

Kaikkea näytelmään ei pysty sisällyttämään. Niinpä dramaturgiaan on valittu everstinnan muistoja ja katkelmia hänen ristiriitojen täyttämästä elämästään. Katsojalle on etua, jos kirja on luettu, koska tarina rientää nopeasti eteenpäin läpi usean vuosikymmenen. Aukkoja Everstinnan tarinassa on paljon, mutta ei ihmisen muistikaan toimi moitteettoman kronologisesti.

Ensimmäinen näytös tarjoaa alkuhuumaa. Everstinna lumoutuu valkoisen Suomen ja aseveli Saksan aatteista niitä sen kummemmin pureksimatta. Se on ajan henki, joka tulvii everstinnan korviin sekä kotitaustasta että hurmuri-everstiltä.

Herala tanssii, hyppii ja pomppii näyttämöllä kaiken houkuttelevan viettävänä. Vietit ja vahva seksuaalisuus nousevat Everstinnan muistoista. Eversti tulee ja ottaa sen, mitä hän tahtoo.

Toinen näytös kääntää kaiken. Lumous haihtuu. Yhteiskunnan julmuus, sodat ja vankileirit paiskautuvat vasten Everstinnan kasvoja. Myös eversti paljastaa toiset kasvonsa, julman ja sadistisen hyväksikäyttäjän kasvot. Siinä rääkissä Everstinnan ainoa pakotie on murtuminen ja sairaala.

Heralan tulkinta umpikujaan ajautuvasta Everstinnasta on vahvaa näyttelemistä. Välillä hän hyppää myös everstin saappaisiin, vaikka äänen everstille antaa Santeri Kinnunen, jonka suusta taustalla kuuluvat sekä lirkuttelu että pahuus.

Rosa Liksomilta kysyttiin televisiohaastattelussa, miten kukaan voi sokeasti alistua hyväksikäytettäväksi. Liksom vastasi, että hyväksikäyttäjä annostelee sopivina annoksina imartelua ja lupauksia. Näin toinen ihminen voi langeta hänen pauloihinsa yhä uudelleen.

Tämä näkökulma on tavoitettu myös näytelmässä, vaikka eihän tuollaista käytöstä voi loputtomasti kestää.

Everstinnan ilmestyessä keskusteltiin kirjan henkilöiden esikuvasta. Näytelmää katsoessa esikuvilla ei ole mitään merkitystä. Kyseessä on hienosti toteutettu julma tarina julmana aikana.

Sirpa Pääkkönen

Everstinna

Dramatisointi ja ohjaus Susanna Airaksinen
Perustuu Rosa Liksomin romaaniin
Roolissa Heidi Herala
Ääninäyttelijät Santeri Kinnunen ja Rauno Ahonen
Sävellys ja äänisuunnittelu Johanna Puuperä
Lavastus ja pukusuunnittelu Vilma Mattila
Valosuunnittelu Vesa Ellilä
Naamioinnin suunnittelu Aino Hyttinen
Dramaturgi Merja Turunen

Ensi-ilta Helsingin kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä 2.10. Esityskalenteriin tästä.