Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Petri Hänninen on lukenut Gabriel García Márquez ja lätkinyt Hero Realms -korttipeliä.

1

Doom Patrol on katsottu, ja kirjoitin siitä västikään arvostelunkin, mutta innostus tv-sarjaa kohtaan ei laannu millään. En muusta puhuisikaan.

Minun ja tuhansien muiden fanien vuosikausien – vuosikymmenten – harras toive oli saada Doom Patrol –sarjakuvasta elokuva. Ei käynyt mielessäkään pyytää tv-sarjaa, se olisi ollut ihan liikaa, samoin kuin että sarja keskittyisi käsikirjoittaja Grant Morrisonin ja piirtäjä Richard Casen kauteen sen sijaan että aloittaisi aivan alusta, sarjan synnystä vuonna 1963.

Kukaan ei uskaltanut ajatella saati ääneen lausua, on että sarja olisi hyvä tai niin hauska, itsekriittinen ja älyvapaa kuin se nyt on. Uskaltaisikohan tässä sanoa ääneen, että miten olisi Howard Chaykinin Blood and Judgmentiin perustuva The Shadow -tv-sarja?

2

Olen selaillut vanhoja, 1980-luvulla suomeksi julkaistuja Ihmeneloset vastaan Galactus ja Kostajat -sarjakirjoja, ja ihastellut tapaa miten ne on tehty.

Jack Kirby ei ehkä ollut anatomisesti maailman paras piirtäjä, eikä perspektiivikään ole aina kunnossa, mutta hänen taiteensa viehätys piilee armottomassa dynamiikassa ja asentojen ilmeikkyydessä. Kirbyn taide viitoitti tien seuraajilleen ja loi nykyaikaisen, toiminnallisen sarjakuvakerronnan.

Huomaan jälleen palanneeni ihastelemaan ruutua, jossa Galactus seisoo Baxter Buildingin katolla. Avaruuden tulokas on täsmälleen oikean kokoinen, ei liian suuri eikä liian pieni, ja hänestä uhkuu voimaa, päättäväisyyttä ja välinpitämättömyyttä. Ruutualan käyttö on suorastaan esimerkillistä.

Möykky on juuri aikeissa mäjäyttää Galactusta nyrkillä mutta eipä kannattaisi, avaruusotus onkin supervahva.

Kostajat-sarjakirjan suosikkitarinassani Matka androidin sisimpään piskuinen Muurahaismies sukeltaa Visionin suusta sisään löytääkseen syyn tämän katatoniaan. Koska Vision on androidi, hänen immuunijärjestelmänsä on tietysti biomekaaninen kopio ihmisen immuunijärjestelmästä, ja se käy sutena Muurahaismiehen kimppuun. Tarina kertoo käytännössä siitä miten Muurahaismies onnistuu välttämään kaikki immuunijärjestelmän ansat.

Jutut ovat naiiveja ja sisältävät paljon turhaa jäkätystä, mutta niistä paistaa palo omaan tekemiseen. Vaikka tekijät olivat päivätöissä surkealla palkalla, he puursivat innolla tarinoidensa parissa. Sarjakuvan muoto oli murroksessa, joten he saivat keksiä vapaasti uusia kertomisen tapoja ja visuaalisia kikkoja.

Taiteellinen vapaus luo kehitystä. Kun taidemuoto urautuu, se kuolee.

3

Kesä on tuonut oluet ja terassit. Näyttäisi, että tänäkin kesänä Pyynikin käsityöläispanimon Mosaic Lager pitää pintansa. Aikoinaan Laitilan Kukko Pils mursi isojen panimojen ylivallan ja tasoitti tien nykyiselle pienpanimovillitykselle. Ainakin Tampereella liki jokaisessa kaupunginosassa porisee oma kaljapönttö ruskeaa litkua kauppoihin vietäväksi. Voisi jopa sanoa, että Tampere on Suomen olutpääkaupunki.

Pyynikin käsityöläispanimon Mosaic Lager on aiheuttanut melkein samanlaisen vallankumouksen kuin Kukko Pils aikoinaan, ainakin henkilökohtaisessa oluenjuonnissani. En ole koskaan ollut lagereiden ystävä, mutta enpä sen puoleen pilsienkään. Olen tyypillinen kokeilija, joka ostaa kassillisen erilaisia oluita ja maistelee niitä illalla pihaterassillaan.

Nykyinen IPA/APA-villitys tappoi panimoiden vehnäolutkokeilut melkein kokonaan, eikä rintamalta ole tullut pariin vuoteen mitään uutta ja innostavaa. Niinpä minunkin kokeilunhaluni on laantunut liian monen virheostoksen jälkeen, mutta onneksi meillä on Mosaic Lager.

Vuoden 2017 World Beer Awards -kilpailussa olut sai World’s Best Seasonal Lager -palkinnon, eikä syyttä. Sen raikas maku riemastuttaa joka kerta kun tölkin avaa. Miksi maistella huonoja kokeiluja kun voi pysytellä tutussa ja turvallisessa?

4

Gabriel García Márquezin romaanit. Jep, olen jälkijunassa. Olen keskittynyt lukemaan tuoreimpien nobelistien tuotoksia ja unohtanut kokonaan lukea vanhoja. Kuulutetun kuoleman kronikka kuitenkin päätyi sattumankauppaa hyllyyni ja päätin lukea sen.

Tunnustan, että Márquezin ympärillä ollut hehkutus on saanut minut vierastamaan kirjailijaa. Sellainen viittaa yleensä viihdekirjallisuuteen, mikä tietysti on pikkusormi pystyssä kirjoja arvioivalle elitistille aivan punainen vaate. Viihdyttävä Márquez on, mutta viihdekirjallisuutta se ei ole. Mies on Nobelin pystinsä ansainnut.

Kronikan perään päätin lukea Sadan vuoden yksinäisyyden siinä toivossa, ettei kirjan lukeminen veisi ihan yhtä kauaa kuin mihin nimi viittaa.

5

Hero Realms on fantasia-aiheinen pakanrakennuspeli White Wizard Gamesilta. Peli on perinteinen pakanrakentelu: sekoita oma alkupakkasi, ota viisi korttia käteen ja ala mätkiä vastapuolta samalla kun ostelet uusia kortteja. Pian pakka on täynnä turhia kortteja ja niin jumissa, ettei mitään järkeviä kortteja nouse enää käteen. Vastustajakin on onnistunut pudottelemaan Champion-kortit pöydältä niin, että voit vain seurata kuinka terveyspisteet putoavat nollaan ja peli päättyy. Kuulostaa hauskalta, vai mitä!

No, itse asiassa se on. Yksi peli kestää vain parikymmentä minuuttia, joten se sopii hyvin lomapeliksi. Lisäksi peliin voi ostaa lisää hahmopakkoja (kannattaa), jolloin peliin tulee enemmän syvyyttä. Kummipoika toi tämän pöytään ja pelasimme oitis kolme peliä putkeen.

Petri Hänninen