Jaakko Niemelän Kellari Flash4-näyttelyssä. Kuvat: Petri Hänninen
Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Galleriakierroksen jälkeen Petri Hänninen on käpertynyt sohvan nurkkaan odottamaan joulua.
1
Valotaiteen biennaali Flash4 – Uusi pimeä Tampereen Finlaysonilla tuli ja meni, mutta onneksi ehdin katsoa näyttelyn läpi ilman turhaa hoppua. Joillakin taiteilijoilla ajatus oli jäänyt puolitiehen, joillakin taas sitä ei ollut ollut alunperinkään. Joistain töistä jäi tunne, että teos on muutettu valotaideteokseksi, koska sellaisen esille saamiselle on ollut tilausta. Näin ollen parhaat erottuivat selkeästi joukosta.
Pekka Järvilehdon Lucemondo (2024) esittelee kauniin kuvaelman meren alla keinuvista, valoa hohtavista pieneliöistä. Kunnes valo vaihtuu, ja paljastuu, että eliöt ovatkin roskia: margariinipakkauksia, purkkeja, paperia. Voiko maailman merien tilaa juurikaan kauhistuttavammin kuvata?
Elisa Hillgenin Tyhjä (2024) on metallista, harsosta ja moottorista koostuva teos. Karmaiseva, itsekseen nytkähtelevä tyhjä rautakehto synnyttää monenlaisia ajatuksia rikkoutuneista unelmista, mitä ne sitten kullekin ovat.
Jaakko Niemelän Kellari (2001) on rautalankaverkosta rakennettu pyörivä installaatio, jossa seurataan varjon muutoksia seinällä. Teos saa aikaan maagisia, muistonomaisia mielikuvia telakoista, nostureista, liikerakennuksista – ja tietysti kellareista.
Lue Päivi Vasaran juttu näyttelystä täältä.

Petra Heikkilän naivismia.
2
Galleria Koppelossa on juuri nyt naivisti Petra Heikkilän taidenäyttely Eläinten salonki. Hassusti virnuilevat eläimet on puettu ihmisten vaatteisiin ja sijoitettu taidehistorian merkkiteoksiin.
Kivenheiton päässä Koppelosta, Kauppakatua Keskustorille päin valokuvaaja Jarmo Lehto pitää pop-up-galleriaa 75-vuotisjuhliensa kunniaksi. Virtauksia-näyttely yhdistelee valokuvaa, maalaustaidetta ja veistoksia. Abstrakteissa koskivalokuvissa on upeaa värien käyttöä ja nokkelia ideoita.
Petra Heikkilän Eläinten salonki on avoinna Galleria Koppelossa 29.12. asti. J. Lehdon Virtauksia-pop-up-näyttely on avoinna 30.12. asti.

J. Lehdon valokuvataidetta.
3
Kylminä iltoina parasta on käpertyä vilttiin ja tehdä pesä sohvannurkkaan. Samalla voi lukea sarjakuvia kuuma kaakaokuppi toisessa kädessä. Tällä hetkellä olen lukenut ahkerasti Enki Bilalin ja Anne Strengin sarjakuvia sekä Jouko Ruokosenmäen Voimat-trilogian toisen osan.
Lue arvostelu Anne Strengin Kulkijoiden juhlista täältä, kommentit Jouko Ruokosenmäen Voimat osa 1:stä täältä ja Antti Selkokarin arvio Pierre Christinin ja Enki Bilalin Metsästysretkestä täältä.
4
Medical Mysteries: New York Akuuttiyksikkö on hauska väännös pakohuonepeleistä. Medical Mysteries -pelisarjassa pelastetaan potilaita yöpäivystyksessä. Yön aikana on saatava selville mikä potilasta vaivaa, kaivettava esille yllättävä sivuvaikutus ja pidettävä potilas hengissä auringonnousuun saakka.
Meille tämä on ollut sikäli nappivalinta, että koko perhe haluaa osallistua peliin. Yleensä aina joku jättäytyy pois, jopa muistipelistä.
Lue Mikko Saaren kommentit Medical Mysteries -pelistä täältä.
5
TV5-kanava tuuttaa romanttisia joulukomedioita katkeamattomana maratonina. Elokuvat ovat höpsöjä ja kaavamaisia, aivan kuten Harlekiini-kirjat, mutta samalla hyvin turvallisia. Ne ovat kuin joululahjat: samat sukat ja karkkiboksi, jotka olet saanut joka joulu lapsesta saakka.
Elokuvat ovat niin ennalta-arvattavia, että niitä voi ryhtyä katsomaan alusta, lopusta tai keskeltä. Juonenkulku on joka tapauksessa tuttu. Mutta ne myös tuovat joulun ilon, jouluna elämä saakin olla höpsöä.
Petri Hänninen
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Parasta juuri nyt (5.12.2025): Armas E. Leopold, Mr. Nobody Against Putin, Eläjä, Le Monde Diplomatique, Pitkä vuoro
Pasi Huttunen kuvitteli, että Leino-tulkinta on aika väsynyttä puuhaa kunnes törmäsi Armas E. Leopoldiin ja löysi monta muutakin parasta asiaa.
Parasta juuri nyt: Oulu-spesiaali!
Oulu on ensi vuonna Euroopan kulttuuripääkaupunki, mistä me tamperelaiset olemme tuskallisen tietoisia. Marja Heinonen lähti tutkailemaan sitä, millä eväin Oulu ponnistaa vuoteen 2026.
Parasta juuri nyt (3.12.2025): Pitkä vuoro, The Zone of Interest, Tartunta, Kenen maa, Lempiruokaa
Leena Reikko luki katsauksen nykypäivän orjuuteen, rakastui keittokirjaan ja katsoi hyytävän elokuvan.
Parasta juuri nyt (1.12.2025): Suvi West, Abdullah Pashew, Yle Areena, Helsinki ilman natseja
Juho Narsakan listalla on dokumentteja, kurdirunoutta ja esikoisromaani.




