Lämminhenkinen Pachinko-tv-sarja kuvaa korealaisten siirtolaisten elämää Japanissa

Kuva: Apple TV

Naisen ei tarvitse olla maskuliininen, riehakas ja taitava tappelija, jotta hän vetoaa katsojaan. Riittää, että hän on naisellisella tavalla lujatahtoinen, sisukas ja peräänantamaton. Pachinko-tv-sarjan keskushahmoa, nuorta Sunjaa esittävä Minha Kim näyttelee roolinsa hyvin.

Pachinko on myös rahapeliautomaatti, jossa pelaaja pudottaa kuulia pelikoneeseen, ja oikeille reiteille putoilevat kuulat tuottavat pelaajalle lisää kuulia, jotka vaihdetaan kassalla palkintoihin. Peli on eräänlainen pajatson sukulainen, josta saa bingon palkintoja.

Pachinko-tv-sarja on lämminhenkinen, mutta myös surumielinen tv-sarja elämän pienistä voitoista ja suurista tappioista, niiden voittamisesta, ja niistä toipumisesta. Sarja kuvaa pachinko-kuulien lailla maailman melskeissä poukkoilevia ihmisiä, joista jotkut ovat onnekkaita, toiset epäonnekkaita, osa päätyy etukäteen manipuloidulle reitille, ja osa kapinoi kohtaloaan vastaan.

* *

Pachinko-tv-sarja kertoo korealaisten siirtolaisten Japanissa kokemasta rasismista, ja kokonaisen kansanryhmän mukana raahautuvasta kärsimyksestä, joka on siirtynyt sukupolvelta toiselle. Sarjassa puhutaan paljon menestyksestä ja onnen tavoittelusta, mutta onni ei useinkaan löydy vauraudesta, vaan arkisista hetkistä ja oikein toimimisesta.

Sarjassa seurataan useita eri aikakausia yhtäaikaa, ja se pitää kerronnan virkeänä. Nuori Sunja elää historian käänteissä 1900-luvun alkupuolella, sotien ja miehitysvallan keskellä, kun taas hänen lapsensa ja lapsenlapsensa ovat tarinan keskiössä vuonna 1989 kiinteistöbisneksen ylikuumenemisen aikaan. Sunjan poika pyörittää pachinko-pelihallia Tokiossa.

Pachinko-tv-sarja perustuu Min Jin Leen samannimiseen sukuromaaniin. Sitä ei pidä sekoittaa Élisa Shua Dusapinin romaaniin Pachinko-kuulat, joka myös kertoo korealaisten elämästä Japanissa (lue Marjatta Honkasalon kirjoittama arvio).

Sarjassa henkilöiden käytöstavat ovat hyvin länsimaisia, ja välistä on vaikea uskoa, että henkilöt oikeasti puhuisivat toisilleen niin suoraan. Kirjailija Min Jin Lee on muuttanut seitsemänvuotiaana Yhdysvaltoihin, mikä saattaa osin selittää asiaa.

* *

Kontrapunktista on tullut tv-sarjakerronnan valtavirtaa. Ennen opetettiin, että sivujuonen iskujen, eli merkittävien kohtausten, on tapahduttava ennen tai jälkeen pääjuonen iskuja, mutta nykyisin tv-sarjoissa molemmat juonet usein leikataan tapahtumaan samaan aikaan. Pachinkossa jopa niin, että menneisyys tai tulevaisuus vastaa toisessa aikakaudessa esitettyyn väitteeseen.

Kontrapunktisuus toisaalta lisää, toisaalta syö kerronnan tasoja. Se vähentää katsojan oivaltamisen iloa, tekee tarinasta tyylitellyn, ja niputtaa tv-sarjan jaksot selkeästi yhden teeman ympärille.

* *

Minha Kimin ohella sarjan ehdoton suola on iäkästä Sunjaa esittävä Youn Yuh-jung, joka näyttelee hellyttävää mummoa vaivatta ja iän suomalla kokemuksella. Yritysmaailman hiljaista kiipijää esittävä Anna Sawai ei säväytä Pachinkossa samalla tavalla kuin Shôgun-tv-sarjassa (lue arvio).

Syntyy hölmö vaikutelma, kun nuoren Sunjan lapset kasvavat ja heidän näyttelijänsä vaihtuvat vanhempiin, mutta Sunjan ja muiden aikuisten näyttelijät pysyvät samoina ja saman näköisinä. Yhtäkkiä poika onkin saman ikäinen kuin äiti silloin, kun synnytti poikansa.

Sarjassa on raikas ja iloinen tunnari, jossa ensimmäisellä kaudella soi The Grass Roots -yhtyeen esittämä Let’s Live for Today. Suomalaiset tuntevat kappaleen Fredin esittämänä nimellä Onhan päivä vielä huomennakin. Mikä pettymys, kun toiselle kaudelle tultaessa tunnussävelmä vaihtuu.

Petri Hänninen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua