Pitääkö heikko-osaisia vielä syyllistää heidän heikko-osaisuudestaan? Arviossa Juho Saaren Ihmisiä yhteiskunnan portailla

Kuvat: Gaudeamus / Suomen Tietokirjailijat

Juho Saari on tuottelias tutkija. Ja monipuolinen kirjoittaja. Hän on uppoutunut urallaan kaiken muun ohessa jopa vuoden 1954 Kalajoen kahakan sekä Kyllikki Saaren murhan tapaisiin aiheisiin.

Mutta ennen kaikkea hän on tutkija, joka on omistautunut tiedon hakemiselle ja jalostamiselle. Hän ei päästä itseään eikä yleisöään helpolla. Hän ei tyydy ”siltä näyttää” -analyyseihin.

Kun media haluaa näkemyksiä huono-osaisuudesta ja eriarvoisuudesta, se ottaa ensimmäiseksi yhteyttä joko Heikki Hiilamoon tai Juho Saareen. Edellinen on Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan professori ja jälkimmäinen Tampereen yliopiston sosiaali- ja terveyspolitiikan professori.

Klikkiotsikoita ja kohuja saa ehkä helpommin irti Hiilamon kuin Saaren haastatteluista ja kolumneista. Mutta jos haluaa oppia jotain uutta, on hedelmällisintä perehtyä Saaren tutkimuksiin ja kirjoihin. Tai ainakin yrittää perehtyä. Sillä, kuten sanottua, hän ei päästä lukijaa helpolla.

Keväällä ilmestynyt Ihmisiä yhteiskunnan portailla -tietokirja (Gaudeamus, 2025) on Saarta tyypillisimmillään ja parhaimmillaan. Kirjoittaja perustelee jokaisen sanan ja lauseen tarvittaessa useampaankin kertaan. Hän rakentaa kehykset, selvittää sisällön ja tarvittaessa kyseenalaistaa liian helpot vastaukset.

* *

Ihmisiä on iät ja ajat luokiteltu eri tavoin. Helpointa se on tietysti ollut muinaisissa säätyyn tai omistukseen perustuvissa yhteisöissä. Mutta demokraattisissa ja periaatteessa tasa-arvoisissa yhteiskunnissakin me jakaudumme eri portaille.

Saaren kirjan nimessäkin esiintyvä sana ”portaat” on sikäli hyvä ilmaisu, että se kuvaa parhaiten sitä, mitä on status. Se kun tarkoittaa sananmukaisimmillaan ihmisyksilön asemaa tai sijoittumista suhteessa toisiin.

Helpommillaan statuksen voi määrittää sen mukaan, onko sinulla rahaa ja/tai valtaa. Mutta sosiaaliseen statukseen kuuluu muutakin. Köyhäkin voi onnistua hankkimaan valtaa, ja rikas voi olla vailla tärkeitä ihmissuhteita. Statusta voi tänä päivänä olla vaikkapa runsas verkosto seuraajia internetin somealustoilla. Ulkonäkökin on statusta.

Saari toteaa kirjansa johdannossa, että kuvaava esimerkki suomalaisesta statuserottelusta nähdään joka itsenäisyyspäivänä, kun korkean statusryhmän ihmiset kokoontuvat vastaanotolle Presidentinlinnaan ja matalan statusryhmän henkilöt Helsingin Hakaniemeen.

* *

Status on elämänlaatua, halusimme tai emme – tai tunnustammeko sen tai emme. Elämme kaikki statuksesta ja statukselle. Siihen nähden statuksen merkitystä ja olemusta on tutkittu melko vähän. Esimerkiksi aineellista niukkuutta, sairastavuutta tai yksinäisyyttä voi mitata selkeämmillä kriteereillä kuin sosiaalista statusta. Niinpä tutkimustuloksia ei ole myöskään pystytty kovin perusteellisesti hyödyntämään sosiaalipoliittisessa suunnittelussa tai päätöksenteossa.

Silläkin voi olla tekemistä tutkitun tiedon puutteen kanssa, että status-sana on ajoittain arvioitu sosiologisen kielenkäytön epämääräisimmäksi termiksi. Ja se on Saaren mukaan ”sosiologisen sanaston epämääräisyys huomioon ottaen varsin paljon sanottu”.

Sekin jännä piirre aiheessa on, että tutkimustulosten mukaan ihmiset ovat mieluummin sosiaalisesti hyväosaisia köyhässä yhteiskunnassa kuin vauraan yhteiskunnan huono-osaisia. Eli kaiken kaikkiaan olemme tekemisissä varsin kiehtovan pohdiskeluaiheen kanssa.

* *

Mutta millainen yhteiskunta on 2000-luvun Suomi statustutkimuksen perusteella?

Mielenkiintoinen, voisi Saaren havaintojen perusteella tiivistää. Suomi näet on kaikesta kohinasta ja peloista huolimatta menestyvä maa, jossa pääsääntöisesti vallitsee tasa-arvoisuus kansalaisten kesken. Mutta siitä huolimatta suomalaiset kokevat entistä enemmän eriarvoisuutta.

Meillä on statusstressiä, käyttääkseni yhtä Saaren kirjassa esiintyvää oivaltavaa ilmaisua. Muita sellaisia jänniä termejä ovat vaikkapa statuslammikot ja statusikkunat, mutta ei nyt mennä syvemmälle niihin. Kiinnostuneet lukekoot niistä enemmän Saaren kirjasta.

Yksi merkittävän mietinnän aihe päättäjien portaissakin on kuitenkin se, että meillä yhä suurempi osa ihmisistä kokee jääneensä tai pudonneensa statusportaikon alimmille askelmille. Yksin tällä vuosikymmenellä on arvostuksen puutetta kokevien suomalaisten osuus koko väestöstä kaksinkertaistunut.

”Olen 30 vuotta tutkinut näitä asioita eri suunnista ja kuvitellut suunnilleen tietäväni, miten suomalaisilla menee. Voi sanoa, että ensimmäistä kertaa alan yllättyä omista tutkimustuloksistani”, Saari itse sanoi toukokuun alkupuolella Ylen haastattelussa.

Jatkossa pitää selvittää, onko kyse pysyvästä vai ohimenevästä ilmiöstä. Jälkimmäiseen viittaa se, että meitä on kolhittu peräjälkeen pandemialla, energiakriisillä, sota-ahdistuksella ja hallituksen leikkauspäätöksillä.

Mutta toisaalta yhteiskunnan ilmapiirissä on piirteitä pitkäkestoisemmastakin muutoksesta. Asenteet ovat kärjistyneet. Heikoilla olevat tuntevat, että heitä kaiken päälle syyllistetään heidän ahdingostaan.

Se ei tunnu hyvältä.

Matti Mörttinen

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua