Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Marja-Liisa Torniainen on tällä hetkellä kuvataidetta täynnä olevassa Venetsiassa.
Marja-Liisa Torniainen
Maalari on kuin elävä seismografi, joka toteuttaa tehtäväänsä taukoamatta – Anna Retulaisen näyttely Sara Hildénillä
KUVATAIDE | Anna Retulainen ei ole sensaatiohakuinen eikä sentimentaalinen taiteilija. Hänen aiheenaan on tavallinen arki, ja se on tarpeeksi. Tänään se on vielä enemmän: silkkaa juhlaa.
Bill Viola tietää, kuinka kuvata suuruutta – Amos Rexin näyttelyn visuaalinen voima huuhtoo tieltään kaiken turhan
KUVATAIDE | Kevään merkittävin näyttely on video- ja installaatiotaiteilija Bill Violan tuotannon ensimmäinen esittely Suomessa. Hämmästyttävän pitkään sitä on täytynyt odottaa, sillä Viola aloitti työnsä jo 1970-luvun alussa.
Voihan elämän kevät! – Magnus Enckell Tampereen taidemuseossa vie askeesista hurmokseen
KUVATAIDE | ”Teokset kasvavat tiedostamatta hämäristä sielunsyvyyksistä, vaikka ne olisi kuinka luotu näennäisesti tietoisuutta ja ajatusta käyttäen.” Thomas Carlyle (1795–1881)
Maalauksen arvoitus – Espoon Emmassa esillä ollut virolaistaiteilija Konrad Mägi rakasti maansa värikkääksi
KUVATAIDE | Espoon modernin taiteen museo Emma esittelee Konrad Mägin (1878–1925) maalauksia laajimmassa Viron ulkopuolella järjestetyssä näyttelyssä – aiemmat ovat olleet viime vuosikymmenellä Roomassa, Pariisissa ja Torinossa. Näyttely jatkuu 23.1.2022 asti.
Parasta juuri nyt (4.1.2022): Konrad Mägi, Susanna Majuri, Ana Mendieta, Tiva & Halle, Mark Rothko
Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Marja-Liisa Torniainen on nauttinut pääkaupungin näyttelytarjonnasta ja katsonut Yle Areenan dokumentteja.





