MUSIIKKI | Sibis Jazz Camp järjestettiin Seinäjoella ensimmäisen kerran jo 1990-luvun alkupuolella. Leiri on osa Jazz Suomi100 -juhlavuoden ohjelmaa.
Marita Nyrhinen
lue lisää
Selma Savolainen vie musiikkiaan uusiin ulottuvuuksiin – arviossa in the shade
LEVYT | In the Shade on kaunis ja persoonallinen musiikkipaketti, jonka haluaa kuulla yhä uudelleen.
Elokuvan unelmatehdas luotiin Kulosaareen – uutuuskirja kertoo Fennada-Filmi Oy:n tarinan
KIRJAT | Kotimaisen elokuvahistorian värikkäisiin vuosiin keskittyvä opus on komea rinnakkaisjulkaisu vuonna 2019 julkaistulle teokselle Unelmatehdas Liisankadulla.
Hanna Bergholmin ohjaama Yön lapsi rynnii maailmalla – palkittiin nyt Brysselissä
ELOKUVA | Yön lapsi palkittiin Brysselin kansainvälisellä Fantastic Film -festivaalilla, joka on yksi Euroopan tärkeimmistä genre-elokuvien festivaaleista.
Poppibiisejä jazzstandardien tyyliin – arviossa Magnus Carlsonin albumi Shadows
LEVYT | Weeping Willowsista tuttu laulaja tulkitsee The Moon Ray Quintetin kanssa muun muassa David Bowiea, Sufjan Stevensiä ja Scott Walkeria.
Taide ja vapaus haastavat poliittisen ja uskonnollisen järjestelmän Primaverassa
ELOKUVA | Italialaisen Damiano Michieletton ensi-iltaelokuva Primavera käsittelee ajankohtaisia teemoja ja hurmaa Antonio Vivaldin musiikilla.





