LEVYT | Juha Lagströmin albumi on tekijänsä mukaan raakaa iskelmää. Muusikko tunnetaan parhaiten Elonkerjuu-yhtyeen entisenä laulusolistina.
Maija Kääntä
lue lisää
Parasta juuri nyt (15.1.2026): Kirjakauppiaan tutkimukset, Blues Brothers, Neil Hardwick, Eeva Kilpi
Maija Kääntä on pohtinut Eeva Kilven ajatuksia ja katsonut maailman parhaan musiikkielokuvan sekä brittiläisen dekkarisarjan.
Pariskunta menettää kaiken, talot ja tavarat – arviossa ensi-iltaelokuva The Salt Path
ELOKUVA | Marianne Elliotin elokuvan kovaonniset päähenkilöt päättävät aloittaa pitkän vaelluksen Englannin lounaisrannikolla.
Ile Kalliosta tuli kolminkertainen Hurriganes-kitaristi – arviossa Joni Vainion tietokirja Crazy Days
KIRJAT | Joni Vainion kirjoittama tietokirja kertoo tarkasti 1970-luvun loppupuolen Hurriganes-levyjen tekemiseen liittyvät tunnelmat ja tapahtumat.
Song Sung Blue on kovan onnen tribuuttimuusikoista kertova draama, josta suuret ikäluokat saavat eniten irti
ELOKUVA | Craig Brewerin ohjaama ensi-iltaelokuva perustuu Neil Diamondin musiikkia esittäneestä amerikkalaispariskunnasta tehtyyn dokumenttiin.
Inkerin, Railin, Kertun ja Matin matka oman maailman ympäri on värikäs – arviossa Teräsleidit-elokuva Kuin viimeistä päivää
ELOKUVA | Kuuden vuoden takaisen kassamagneetin jatko-osassa Inkeri kuulee kuolemantuomionsa: kasvain vatsassa ja elinaikaa kaksi viikkoa.





