Kuvat: Sabrina Bqain / Otava
KIRJAT | Toimittaja Ville Similä on kirjoittanut riemastuttavan esikoisromaanin omasta suvustaan ja siinä samalla Suomesta aina 1800-luvulta asti.
”Perusvire on ihmisiä ja heidän heikkouksiaan ymmärtävä ja lämmin: tällaisia me olemme.”
ARVOSTELU
Ville Similä: Kani nimeltä Paisti
- Otava, 2025.
- 235 sivua.
Helsingin Sanomien ulkomaantoimittaja Ville Similä on kirjoittanut riemastuttavan esikoisromaanin omasta suvustaan ja siinä samalla Suomesta aina 1800-luvulta asti. Kirjaa lukiessaan on välillä aivan pakko nauraa, mutta yhtä lailla siinä on kaihoa ja surua. Ennen muuta romaani on intensiivinen.
Similä tekee selkoa monenkirjavista sukulaisista. Isän puolella sukua 1800-luvun lopulla oli Edla, jonka synnyttämistä lapsista seitsemän jäi henkiin:
”Yhdestä tuli rikas, toisesta köyhä, kolmannesta maanmittari, neljännestä kapelli- ja viidennestä vahtimestari, kuudennesta kapakkalaulaja ja seitsemännestä nainen.”
Äidin puoleinen suku tuli Karjalasta:
”Äidin puolella Laatokan rannalla oli maanviljelijöitä ja kunnon kansalaisia. He myivät voita Pietariin, kunnes Lenin teki siitä lopun. Sen jälkeen he ryhtyivät viljelemään maata, kunnes Stalin teki lopun siitäkin.”
Kertoja itse syntyy 1970-luvun lopulla ja eli perheineen sievässä punaisessa rivitalossa suomalaista sodanjälkeistä onnea.
”Olohuoneiden lasiovet olivat avoinna takapihoille. Karviaispusikoiden yli kantautui Kari Salmelaisen hekotus ja naapurien pihoilta lonkeronvärinen nauru. Kymmenet savukkeet syttyivät ja sammuivat grillihiilten hehkun tahdissa, ja punaiset lankkuaidat erottivat pihatilkkuja toisistaan kuin avokonttorien sermit. Olimme työntekijöitä tuotantolaitoksessa, jonka tuote oli keskiluokkalainen onni.”
Perusvire on ihmisiä ja heidän heikkouksiaan ymmärtävä ja lämmin: tällaisia me olemme. Kerronta kulkee sikin sokin aikakausien ja ihmisten välillä ja aluksi se rasittaa. Lukijana olen hetkittäin uuvuksissa setien, tätien, äitien, isien, isovanhempien ja heidän asuinsijojensa nimistä ja tapahtumien aikajärjestyksestä. Sitten tajuan antaa vain tekstin viedä ja nauttia lukemisesta. Similän kieli on nautinnollisen notkeaa ja rikasta ja se soljuu hienosti.
* *
Kani nimeltä Paisti (Otava, 2025) on kuin sanoilla ja tarinoilla täyteen lastattu laiva, joka voisi upota painonsa takia. Mutta ei uppoa, vaan kantaa alusta loppuun.
Olen iloinen, että luin tämän kirjan ja sain yhden suvun kautta aivan omanlaisensa kuvan Suomen historiasta. Yksien kansien sisässä on sotaa ja rauhaa, itsenäisyyden ajan alkua ja hyvinvoinnin kasvua, mutta myös ruohonjuuritason katsaus perhe-elämän muutoksiin ja lähimenneisyyteen.
Leena Reikko
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
”Maa muistaa kaiken” – arviossa Hanna-Riikka Kuisman Maaperä
KIRJAT | Hanna-Riikka Kuisma osaa kuvata yhteiskunnan rakenteita ja marginaalissa eläviä ihmisiä ja heidän yhteyksiään uskottavasti.
Kirjallista nuorallakävelyä Ian McEwanin tapaan – arviossa Mitä voimme tietää
KIRJAT | Mitä voimme tietää on ajatuksellisesti palkitsevaa, eleganttia tarinankerrontaa, joka kestää vaivatta useamman lukukerran.
Arkea, huumoria ja nautintoaineita – arviossa Suonna Konosen Kadonneen humppakuution salaisuus
KIRJAT | Pääkaupunkiseudulta takaisin Joensuuhun muuttanut Harry Harakka on entinen muusikko ja manageri, joka haluaa uuden ammatin.
Teemu Luukka dokumentoi historiaa lähes reaaliaikaisesti – arviossa Petteri Orpo ja oikeistovallan paluu
KIRJAT | Laaja haastatteluaineisto ja huolellinen dokumentointi ovat kokeneen toimittajan vahvuudet sujuvasti kirjoitetussa selostuksessa poliittisesta lähihistoriastamme.