Joulukuun aikana Kulttuuritoimitus julkaisi kymmenen koostetta vuoden erinomaisista asioista kulttuurin eri osa-alueilla kirjallisuudesta musiikkiin ja teatterista elokuviin. Tässä ne kaikki.
Kulttuuritoimitus
Vuoden 2019 erinomaiset #10: Sekalaista, sitä sun tätä ja kaikkea ”sellaista”
Kulttuuritoimituksen kymmenosaisessa sarjassa esitellään kuluneen vuoden erinomaisia asioita. Viimeisenä vuorossa on ”kaatoluokka”: kaikki yhdeksän edelliseen koosteen ulkopuolelle jääneet asiat nuorten ilmastoaktivismista kirjastojen nousuun ja Romu & Random -kansankioskiin.
Vuoden 2019 erinomaiset #1: 20 elokuvaa
Kulttuuritoimituksen kymmenosaisessa sarjassa esitellään kuluneen vuoden erinomaisia asioita. Ensimmäisenä vuorossa ovat ensi-iltaelokuvat Levan Akinin And Then We Dancedista Klaus Härön Tuntemattomaan mestariin.
8 tärppiä Lost in Musiciin: New Ron naisenergiaa ja Antti Aution ujoutta Tampereen showcase-festivaalilla
Musiikki | Kahdeksan Kulttuuritoimituksen tekijää valitsi mielestään kiinnostavimman esiintyjän Tampereella 2.–5.10.2019 järjestettävällä Lost in Music -festivaalilla.
Eisevväliä! – 240 parasta tai muuten vain ”ernomasta” Tampere-asiaa
Tampere | Kulttuuritoimitus | Listasimme Tampereen 240-vuotispäivän kunniaksi mainitsemisen arvoisia Tampere-asioita. Lista ei ole täydellinen, koska se on niin pahuksen lyhyt.
Graffititaiteilija EGSin näyttely Himmelblaussa näyttää maailman, josta Eurooppa on repäisty irti
Galleriakatsaus | Kulttuuritoimitus tutustui myös Sara Kovamäen töihin Laikun galleriassa, kolmeen keramiikkataiteilijaan Rongassa ja Kuvajournalismi-kilpailun satoon Nykyajassa.