Nuoret aikuiset lusivat ainutkertaista elämäänsä – arviossa Miguel Vilan Padovaland

Kuva: Kimmo Ylönen, piirros Miguel Vila

Kansi on hieno. Kaksi nuorta naista lojuu nurmikolla. Toinen katsoo ohi. Se, jolla on aurinkolasit, joista heijastuu taivas, katsoo kenties kohti. Toisen sylissä, kameran takakannessa on talon kuva. Kassista pilkistää puhelin. Sen näytöllä näkyvän numeron alussa on maakoodi +39.

Padovaland (Zum Teufel, 2023) on italialaisen Miguel Vilan vuonna 2020 ilmestynyt esikoisteos. Suomalaisen kustantajan käsissä Vilan huolella työstetty ja tarkkaan harkittu kirja on saanut ansaitsemansa muodon. Padovaland on kovin kaunis kirjaesine.

Padovanmaa ilmasta.

Miguel Vila kertoo saaneensa ideoita omasta elämästään ja kuunnelleensa ystäviensä juttuja kirjailijan korvalla. Teoksessa on todellisuuden tuntu. Kuten lähes kaikki drone-lennokin keksimisen jälkeen tehdyt dokumenttiohjelmat telkkarissa, tämäkin tosielämää kuvantava teos alkaa ilmakuvilla.

Tapahtumien tasainen taustamaisema on Veneton alue Koillis-Italiassa. Jokien halkomalle, ammoin malarian vaivaamalle alankomaalle on ensin raivattu maatilaa ja pystytetty huviloita, sittemmin on rakennettu kokonaisia uusia asuinalueita ja valtateiden varsille loputtomana ketjuna leviäviä teollisuushalleja ja kauppakeskuksia.

Sateenkaari päättyy ostarille.

Tuloksena on uuden ajan jättömaa, jolla on uljas historia. Seudun vanhat, kuuluisat ja nykyisin turistien kansoittamat kaupungit, Padova, Treviso ja Venetsia eivät näy kirjan kuvissa.

Oikeat 2000-luvun orjat eivät tieteisfantasian tapaan louhi mineraaleja luolassa superrodun valvovan katseen alla ja syö nilviäispuuroa jättipadasta. He ajavat itse työvuoroon ja kuluttavat ansaitsemansa palkan ostoskeskuksessa. Näköala ei ole juuri kaivoksen näkymiä vapaampi.

Kirjan nuoret henkilöt valmistautuvat ottamaan paikkansa merkityksellisyydestä köyhässä aikuiselämässä. Kaikilla on kosolti markkinavoimien luomia tarpeita ja yleismaailmallisen populaarikulttuurin esittämiä esikuvia. Omalta elämältä puuttuu suunta ja tarkoitus.

Kirjan kerronta on moniäänistä. Sivuilla esiintyy paljon ilmeikkäitä hahmoja. Kaikki henkilöt ovat sävykkäitä. Usein he ovat ärsyttäviä, itsekkäitä ja pinnallisia. Usein he ovat julmia. Usein heitä käy sääliksi. Arkisen elämän kuvaus on vatsaakääntävää kamaa.

Elämä on unohdettuja unelmia ja jumbo-paketti vessapaperia.

Henkilöillä on olemattomat tunnetaidot. Lopulta kaikki haluavat pois jonnekin. Siellä toisaalla voi sitten olla lihapalana läsnä, mutta kiinnittyä älypuhelimeen, kuten kirjan hollantilainen vaihto-oppilas.

Miguel Vilan Padovaland on voimakas elämys. Kirjan muoto on kaikilla tasoillaan tarkoituksenmukainen. Väritys auringon puhki polttamalla tasangolla on pehmeää pastellia. Veneton alueen maiseman avoin tila toistuu sivuilla. Monenkokoiset kuvat on aseteltu monenmoiseen järjestykseen. Niiden väliin ja viereen jää paljon paperin valkoista. Ruuduilla ei ole reunaviivoja.

Ehkä henkilöiden epämiellyttävyys johtuu siitä, että kaikki ovat niin hukassa. Ehkä lukijalla on lopulta lupa tuntea toiveikkuutta. Ehkä tyypit löytävät jyvän. Ehkä sijoitan tämän kirjan hyllyssä Daniel Clowesin mestariteosten viereen.

Juhlissakin väännetään väkisin.

Tämäkin kirja sen osoittaa: sarjakuva on itsenäinen, ilmaisuvoimainen ja omalakinen kerronnan muoto, jolla on oma kielioppi ja vuosikymmenien varrella vakiintuneet säännöt, joita tämän päivän tekijät osaavat taivuttaa omiin tavoitteisiinsa sopiviksi.

Padovaland voisi olla kirja tai sen voisi sovittaa elokuvaksi, mutta olen melko varma, että juuri piirretyt kuvat ja kupliin kirjoitetut sanat ovat paras tapa tarinan kertomiseksi. Siksi toivon, että kaikki kansa sarjakuvasivistyy ja pääsee nauttimaan tästäkin helmestä.

Kimmo Ylönen

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua