Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Kikka Holmberg huumaantuu Vivi-Ann Sjögrenin lapsuudenkodin kellarin tuoksuista ja Pyynikin ”ilmaiskonserteista”.

1

Toiset lukevat kesällä uudestaan ja uudestaan samat mökin kamarissa haalistuvat dekkarit, joillain taas on pakkomielle plärätä ikiaikaisia Aku Ankkoja. Matkustamisen – myös nojatuolireissailun – ja ruuan ystävänä minun kesäperinteisiini kuuluvat vuodesta toiseen seikkailut Vivi-Ann Sjögrenin kanssa kirjojen Mustaa kahvia, keksinmuruja ja Andalusian karkea suola maisemissa. Parhaalta tarinat maistuvat aamuisin parvekkeella hyvän café au lait’n seurassa, yhden tai kaksi lyhykäistä lukua kerrallaan.

Vivi-Ann Sjögren matkusti andalusialaissyntyisen miehensä Paco Serranon kanssa pitkin Eurooppaa rättisitikalla. Mukana oli myös pikkuinen tytär María. Sjögren kirjoitti lehtijuttuja ja Serrano kuvasi. Matkojen mittaan pieni perhe nukkui väliin autossa, väliin rannalla, toisinaan ruuaksi oli itse tehtyä soppaa, toisinaan taas käytiin herkullisilla aterioilla pienissä ravintoloissa.

Ruoka on kirjoissa kaiken aikaa tärkeässä osassa ja jokaisen luvun lopussa on muutama kulloiseenkin retkeen liittyvä ruokaohje, minkä vuoksi pienet eväät saattavat olla lukijalle tarpeen.

Andalusian karkea suola kertoo muun muassa San Sebástianin elokuvajuhlista, jonne Sjögren ja Serrano pääsivät ilman kutsukorttia, Sjögrenin pohjoismaista pokerinaamaa ja näyttelijäntyön kokemusta hyödyntäen. Vivi-Ann edusti vellitahraisessa pitkässä marimekossaan ja parhaat päivänsä nähneissä säkkikangassandaaleissa ja Paco kuvasi lainapuvussa, jonka housut olivat takaa ratkenneet ja esittelevät juhlayleisölle miehen punaiset Anttilasta ostetut alushousut. Sinnikkyydellä ja onnella Vivi-Ann onnistui saamaan juhlilla haastattelun Miguel Ángel Asturiasilta, jolle oli edellisenä vuonna (1967) myönnetty kirjallisuuden Nobel-palkinto.

Toisessa pätkässä Vivi-Ann vierailee isä Juanin kanssa 1500-luvun alkupuolella rakennetussa luostarissa ja tutustuu nunnien valmistamiin mielikuvituksellisen kuuloisiin leivonnaisiin: ”…kuorrutetuilla hedelmillä täytettyjä marsipaanileipiä, höyhenenkeveitä kookosleipiä, pikkuleipiä joissa on enkelinhiuksia, sulttaanittaria, piispankorvia, nunnanvatsoja, pyhimyksenluita, huokauksia…”

Mustaa kahvia, keksinmuruja lähtee liikkeelle Sjögrenin lapsuudenkodin kellarin tuoksuista. Sieltä siirrytään Smoolantiin, jossa kirjailija lapsena vietti kuusi kesää, ja vertaillaan 1940-luvun alun suomalaista ja ruotsalaista ruoka- ja tapakulttuuria. Ranskalaiseen keittiöön Sjögren tutustuu ensimmäistä kertaa 1950-luvun lopussa, ja 1960-luvun alussa hän seikkailee Italiassa. Myöhemmin reissataan Keniassa, Tansaniassa, Unkarissa ja Siperiassa, ja matkan varrella selviää muun muassa se, mitä ruualle tapahtuu aavikkoretkellä.

Aivan pelkkiä huviretkiä Sjögrenin kirjat eivät ole, vaan niissä on myös puolison kuolemaan liittyviä tummia kaipauksen sävyjä, ihmisten välisen kommunikaation pohdintaa, kulttuurihistoriaa, yhteiskunnallisia kannanottoja sekä kirpeän kriittisiä kuvauksia Francon ajan espanjalaisesta arjesta.

2

Nojatuolimatkailu on hauskaa, rentouttavaa ja ekologista. Erityisen mukavaa se on silloin, kun lennot on jo ostettu ja reissun yksityiskohtia voi alkaa varovasti suunnitella. Liian tarkkoja matkasuunnitelmia ei toki sovi tehdä.

Juna-aikataulujen tutkiminen kuuluu nojatuolimatkailun mieluisiin perustoimiin, ja tällä kertaa luettavanani on romanialaisen CFR Călătorin sivusto. Romaniaa hiukan opiskelleena lueskelen sivustoa välillä myös romaniaksi sen verran kuin pystyn, mutta toki tiedon saaminen ja lippujen ostaminen sujuu englanniksikin. Lippujen hinnat ovat suhteellisen edullisia: esimerkiksi 166 kilometrin matka Bukarestista Brasoviin maksaa kymmenkunta euroa. Aiempien kokemusten perusteella junalla matkustaminen on Romaniassa helppoa ja turvallista ja junat pysyvät hyvin aikataulussa.

3

Konserteista parhaat kuullaan tällä hetkellä Pyynikillä. Linnunlaulukuorot ovat keväällä ja alkukesällä parhaimmillaan, ja niiden vahvimpina solisteina esiintyvät omiinkin suosikkeihini kuuluvat klassikot eli mustarastaat, peipot ja pajulinnut. Joskus saattaa rautiainen tai punakylkirastaskin luritella soolonpätkän ja satunnainen hippiäinen hihitellä. Solistit suosivat kaikuvaikutelmia, joissa toisistaan etäällä laulavat kollegat toistavat ja muuntelevat samaa teemaa.

Taustakuoro piiskuttaa, sirkuttaa ja livertää suloisesti, ja kulloinkin vuorossa oleva säksättäjä rytmittää esitystä. Keveitä dissonansseja pyrkivät luomaan satunnaiset varikset, harakat tai jopa sinitiaiset, ja räkättirastas räksyttää kriitikkona. Äänimaisema säilyy koko ajan kauniina.

Mikäpä konserttia on kuunnellessa alkukesän valkoisten kukkien kukkiessa, kun metsä hengittää kielojen tuoksun tahdissa.

Huom! Hevityyppiseen musisointiin mieltyneen kannattaa piipahtaa vaikkapa Arboretumissa, jonka rannoilla pesii silkkiuikku. Myös härkälinnun laulu saattaa viehättää metalliväkeä.

4

Konserttinautinnon siivittämänä on hyvä kavuta Pyynikin näkötorniin, jonka näköalatasanteelta aukeaa kesä-Tampere kaikessa kauneudessaan. Korkeuksista voi myös tarkkailla kaupunkikuvan muutosta uudesta näkökulmasta. Heikkohermoisimmille kahden euron pääsymaksuun sisältyvä hissimatka korvaa kalliit huvipuistoretket: hissi kolisee ja nykii, mutta hoitaa tehtävänsä kunnialla eikä pysähdy kesken matkan, kunhan kyytiläinen muistaa, että hyppiminen on hississä kielletty.

5

Niinä hetkinä, kun linnut nukkuvat, voi nautiskella Camille Bertaultn huikeasta scat-laulutaituruudesta. 32-vuotias pariisilaissyntyinen Bertault on julkaissut kaksi albumia, En vie (2016) ja Pas de Géant (2018). Laulajatar tuli tunnetuksi internetin ihmemaassa vuonna 2015 julkaisemillaan kotitekoisilla tallenteillaan, joilla näkyy ja kuuluu laulutaituruuden lisäksi myös Bertault’n hurmaava persoona ja maukas musiikillinen huumori. Siksi kannattaakin Bertaultin musiikin kuuntelemisen lisäksi käydä välillä kurkistamassa hänen videoitaan.

Kikka Holmberg