Kuvat: Katrin Havia / Lind & Co
KIRJAT | Pahinta on se, miten sota rikkoo perheet ja lasten mielet. Juuri tässä ajassa Punaorvot on kaikessa yksinkertaisuudessaan puhuttelevaa maailmankirjallisuutta.
”Punaorpojen kohtalo on ehkä huonoimmin tunnettu palanen paljon tutkittua sisällissodan historiaa.”
ARVOSTELU
Anneli Kanto: Punaorvot
- Lind & Co AB, 2023.
- 276 sivua.
Koronapandemia vei kulttuurialalta pois paljon hyvää ja tarpeellista. Kuten esimerkiksi Anneli Kannon Punaorvot-näytelmän Helsingin kaupunginteatterista syksyllä 2020. Sen esitykset jouduttiin keskeyttämään vain muutaman illan jälkeen.
Se oli sääli varsinkin helsinkiläisille itselleen. Näytelmä kertoo Toisella linjalla asuvasta Johanssonin työläisperheestä, jonka isä kuolee vankileirillä vuonna 1918. Perhe hajoaa, koska Helmi-äiti on kykenemätön ja varaton kasvattamaan yksin kolmea lastaan.
Tyttäret Rauha ja Ilona sijoitetaan kasvatuskoteihin Pohjanmaalle. Vanhin, poika Aarre, jää kotiin vihaamaan äitiään ja selviämään yksin sisällissodan kauhuista. Eihän siitä hyvä seuraa.
Yllättävä päähenkilö
Näytelmä meni, mutta onneksi syntyi kirja. Kustantajansa kannustamana Kanto työsti näytelmästä romaanin, Punaorvot (Lind & Co, 2023), josta näin tuli hänen sisällissota-aiheisen trilogiansa kolmas osa. Siinä ääneen pääsevät vuorotellen kaikki Johanssonin perheen jäsenet sekä eräs yllättävä päähenkilö, rouva Ester Hällström, myöhempi Ståhlberg.
Tuoreen tasavallan ensimmäinen nainen oli merkittävässä roolissa sen politiikan luomisessa ja toteuttamisessa, jonka sisällissodan voittajapuoli omaksui orpolapsia tai heiksi oletettuja kohtaan.
Ester Hällström tarkoitti hyvää. Hänellä itsellään oli kaksi adoptiolasta, joihin hän suhtautui kuin omiinsa. Vuonna 1922 hän perusti Suomen Pelastakaa lapset -järjestön.
”Ilmeisesti Esterin päähän ei edes pälkähtänyt, että joku muu ei tekisi samoin kuin hän itse”, kirjailija Anneli Kanto epäili haastattelussa Tampereen kirjafestareilla joulukuun alussa.
Ester itse joutui uudelleen avioiduttuaan syrjinnän kohteeksi. Leskeksi jääneen presidentti Ståhlbergin aikuiset lapset eivät hyväksyneet äitipuoltaan aluksi lainkaan.
Poliisit hakivat kotoa
Punaorpojen kohtalo on ehkä huonoimmin tunnettu palanen paljon tutkittua sisällissodan historiaa. Useimmat voivat todeta siitä, kuten Anneli Kannon kirjan kustantaja Tiina Kristoffersson: Me emme tienneet tästä mitään.
Kyllä punaorvoista on vuosikymmenten aikana kirjoitettu. Silti paljolti unohduksiin on jäänyt se tieto, että keväällä 1918 Suomessa oli 12 000 sotaleskeä (viisi kuudesta heistä punaleskiä) ja jopa 25 000 vähintään toisen vanhempansa menettänyttä sotaorpoa. Vankileireillä virui 80 000 ihmistä.
Punaorpoja vietiin kodeistaan 5 000 – 7 000. Tarkkoja tilastoja ei ole.
”Kysymys oli todellakin kotoa raastamisesta. Punaorvot muistelevat, miten poliisit tulivat heidät hakemaan, eivätkä äidin hätä ja vetoomukset lasten kohtaloa muuttaneet. Kotoa vietiin pienimmät lapset, jotka sijoitettiin sijaiskotiin tai lastenkotiin, vaikka äiti olisi asunut samassa kaupungissa, käynyt työssä ja kyennyt lapsensa elättämään”, Kanto kirjoittaa loppusanoissa.
Huumori tuo valoa
Lasten kohtalot vaihtelivat. Vaikka Punaorvot on fiktiivinen kirja todellisesta aiheesta, lukijan kurkkua kuristaa ja aikuisten vallankäyttö inhottaa tämän tästä. Näin on voinut todellakin käydä oikeille suomalaisille lapsille.
Lahja päätyy kotiorjaksi pohjalaistilalle, jonka poika on kuollut valkoisten puolella sisällissodassa. Tyttöparka saa tuntea ja kokea sen ja paljon muuta talossa ollessaan. Lopulta ollaan sen pahan partaalla, jota lukija alusta saakka pelkää. Kanto kuvaa karusti sen dynamiikan, joka hyväksikäyttöön johtaa.
Pikku-Ilonalle käy paremmin. Hänen kasvattivanhempansa, naimattomat sisarukset, toteuttavat maalaisjärjellä ja kärsivällisesti sitä ideologiaa, jota Ester Hällström edustaa. Vaan helppoa se ei heillekään ole.
Pelkkää synkkyyttä kirja ei onneksi tarjoile. Mukana on paljon hiljaista huumoria ja viisautta, jotka tuikkivat kuin kynttilät pimeyden keskeltä.
”Tekis mieleni vetää naru kaulahan, sillä tästä pääsis kerralla. Mutta mitä siitä ihimisekki sanoos”, pohjalaisisäntä miettii synkimmällä hetkellään.
Erityiskiitos kirjailijalle murteiden, vanhojen sanojen ja ilmaisujen sekä työtapojen kuvauksista.
Suomi voitti vihan
Kanto muistuttaa, että Suomen 1920-luku ei ollut – ainakaan alkupuolellaan – ollenkaan ”iloinen”. Yhteiskunnassa vallitsi kostonhimo, epäilys ja epäluottamus, ja katuväkivalta oli hyvin yleistä. Päälle tuli vielä kieltolaki, joka synnytti uuden rikollisuuden aallon.
”Sisällissodan teini-ikäisistä kasvoi erittäin väkivaltainen sukupolvi, joka joutui kohtaamaan koko elämänsä ajan syrjimistä, tyttömyyttä, sairauksia ja häpeää”, hän kertoi haastattelussa.
Tätä taustaa vasten onkin aivan eriskummallisen loistava yhteiskunnallinen saavutus, että Suomesta kuitenkin kehittyi länsimainen oikeusvaltio. Suuri ansio tästä lankeaa Kaarlo Juho Ståhlbergille ja hänen kaltaisilleen kaukonäköisille poliitikoille.
”Jotain hyvää kuitenkin oli tapahtunut juuri äskettäin sentään. Plootuvuori oli valittu presidentiksi eikä Murha-Kustaa”, kirjailija laittaa Aarren aavistelemaan hieman parempaa huomista.
Kirja koko maailmalle
Jouluaika todistaa yhden köyhän lapsen syntymästä. Viattomien lasten päivä muistuttaa, kuinka vallanpitäjät hulluudessaan ovat valmiita tappamaan vaikka lapset.
Viimeisimpinä Ukrainan ja Gazan sodat osoittavat, kuinka mikään ei ole muuttunut eikä muutu. Lapset kärsivät aina ja ikuisesti omien isiensä ja äitiensä tekemistä typeristä päätöksistä, vainoharhoista ja vihasta.
Pahinta on se, miten sota rikkoo perheet ja lasten mielet. Juuri tässä ajassa Punaorvot on kaikessa yksinkertaisuudessaan puhuttelevaa maailmankirjallisuutta.
Suosittelen romaanin kääntämistä nopeasti muillekin kielille ja varsinkin ukrainaksi. Se voi auttaa kärsivää kansaa ymmärtämään, mitä heiltä nyt Venäjälle riistetyt lapset käyvät parhaillaan läpi.
Siitä ehkä kirjoitetaan vielä sadan vuoden päästäkin, ja lukijat itkevät.
Kari Pitkänen
kari.pitkanen(at)kulttuuritoimitus.fi
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Mikko Hautalan analyysi maailmasta on omaa luokkaansa sillä hän tuntee historian ja nykyhetken – arviossa Sotaa ja rauhaa
KIRJAT | Niin Washingtonissa, Moskovassa kuin Ukrainassakin palvelleen diplomaatin teos on suositeltavaa luettavaa jokaiselle maailmanpoliitiikkaa seuraavalle.
”Ihanan maksimaalinen” – Harri Henttisestä kasvoi Vesilahden kirkkoherra ja nyt jo puolen Suomen tuntema KirkkoHarri
KIRJAT | Miia Siistonen näyttää, miten julkkiselämäkerta kirjoitetaan oikein: vetävästi, humoristisesti, kohdetta silottelematta mutta häntä kunnioittaen ja avaten ajattelun rajoja.
Niilo Teerijoki muistelee kansakoulunopettajan uraansa Aunuksen Karjalassa – arviossa Uskon ja toivon aikoja
KIRJAT | Kotiseutuneuvoksen puolen vuosisadan takaisissa käsikirjoituksissa kuvataan kolmea kouluvuotta Itä-Karjalan kylissä loppusyksystä 1941 kesään 1944.
Sotiminen Israelissa vaikuttaa siltä kuin sen pitäisi kuulua päivittäiseen uutisannokseen – arviossa Hannu Juusolan Israelin historia
KIRJAT | Maailmanyhteisö on neuvoton, kun ne, joilla on aseita ja voimaa takanaan, tekevät mitä lystäävät. Siksi Hannu Juusolan tuntevat kaikki ajankohtaislähetyksiä seuraavat tv-katsojat.