Sarja-arvio: FBI:n sarjamurhaajatutkijoista kertovan Mindhunter-sarjan toinen kausi julkaistiin Netflixillä perjantaina. Todellisia tapauksia 1970- ja 1980-lukujen vaihteessa läpikäyvä draamasarja keskittyy toisella kaudellaan Atlantan lapsimurhien tekijän etsintöihin.

Arvostettu draamasarja Mindhunter on saanut jatkoa, sillä Netflix julkaisi sarjan toisen kauden, yhteensä yhdeksän jaksoa perjantaina 16.8.2019. Televisiosarja kertoo sarjamurhaajia tutkivasta FBI:n käyttäytymistieteiden yksiköstä 1970- ja 1980-luvun vaihteessa, ja sarjan tapahtumat nähdään enimmäkseen agenttikaksikko Holden Fordin (Jonathan Groff) ja Bill Tenchin (Holt McCallany) silmien kautta.

Sarja pohjautuu FBI-agentti John E. Douglasin ja kirjailija Mark Olshakerin kirjaan, Mindhunter: Inside the FBI’s Elite Serial Crime Unit – siis todellisiin tapahtumiin. John E. Douglas on sarjan Holden Fordin tosielämän esikuva, ja myös hänen agenttiparinsa Tenchin hahmon taustalla on todellinen henkilö.

Mindhunter-televisiosarjan puolestaan on luonut brittiläinen näytelmäkirjailija ja käsikirjoittaja Joe Penhall, ja useimmat jaksot on ohjannut David Fincher – jonka ohjaustyyli myös näkyy sarjassa. Käsikirjoittajia sarjalla on aika liuta, ja ohjaajiakin useampia, mutta on selvää, että Penhall ja Fincher ovat pitäneet porukan hallinnassaan: sarja on Netflixin parhaita, ellei paras.

Erityisen huomattavaa on sarjan kerrontatyyli, joka on miltei dokumentaarisen toteava. Tämä onkin ehkä ainoa oikea ratkaisu, kun kyseessä ovat hirveät rikokset. Todellisuuspohja tekee sarjasta hyvin pelottavaa katsottavaa. Muutamia valokuvia lukuun ottamatta sarjassa ei kuitenkaan näytetä raakuuksia, siinä ainoastaan puhutaan niistä. Silti sarja on paikoitellen paljon ahdistavampi kuin monet väkivallalla mässäilevät tv-sarjat.

Sarjan perusjännite syntyy siitä oudosta kontrastista, joka on julmien tekojen ja niiden arkipäiväisen tutkimisen välillä. FBI-tutkijat juttelevat karmeista murhista palaveripöydässä kahvikupposen äärellä. Myös useimmat haastateltavat murhaajat kertovat ”töistään” hyytävän asialliseen sävyyn.

* *

Toisen kauden ensimmäisessä jaksossa lähdetään liikkeelle suoraan ensimmäisen kauden lopusta, eli tilanteesta, jossa Holden Ford kouristelee paniikkihäiriössä vankilasairaalan käytävän lattialla. Samaan aikaan yksikön organisaatiossa alkaa uusi kausi, sillä yksikön johtajaksi tulee Ted Gunn, uuden sukupolven FBI-läinen, joka tekee kellaritutkijoista huippuyksikön. Häntä näyttelee itsetietoisen varmasti Michael Cerveris, jota oikeastaan toivoisi näkevänsä sarjassa enemmänkin kuin nyt nähdään.

Sarja liikkuu vahvasti eteenpäin päähenkilöidensä näkökulman varassa, ja myös yksityiselämää kuljetetaan mukana draamassa. Valitettavasti Holden Fordin tyttöystävää (Hannah Gross) ei sarjassa enää kuitenkaan nähdä. Sen sijaan Bill Tenchin perhe-elämä muuttuu entistä dramaattisemmaksi ja perheelle tapahtuvat asiat peilaavat myös sarjan teemoja. Tohtori Carr puolestaan saa elämäänsä uuden suhteen.

Siinä missä ensimmäisellä kaudella keskityttiin ensimmäisiin murhaajahaastatteluihin, nyt ollaan päästy tavallaan tutkimuksellisesti eteenpäin. Sarjan agenteilla on jo riittävästi tietoa sarjamurhaajien erityispiirteistä, jotta he pystyvät tekemään profilointeja. Tätä taitoa tarvitaan, kun FBI lopulta otetaan mukaan Atlantan lapsimurhien tutkimukseen. Vuosina 1979-81 Atlantassa löydettiin murhattuina lähes kolmekymmentä lasta ja nuorta.

”Tervetuloa Atlantaan!” Vuosina 1979-81 Atlantassa löydettiin murhattuina lähes kolmekymmentä lasta ja nuorta.

Yllättävintä on, että sarja onnistuu kertomaan myös FBI:n organisaatiosta, sen muuttumisesta sarjamurhaajatutkinnan myötä – ja jopa ryhmätyön dynamiikasta. Tämä ei ehkä kuulosta niin raflaavalta kuin sarjamurhaajien mielen tutkiminen, mutta huikean hyvin käsikirjoitetussa sarjassa organisaatioita ja jopa byrokratian kiemuroita osataan kuvata mielenkiintoisella tavalla.

Ensimmäisellä kaudella sarjan punaisena lankana olivat keskustelut sarjamurhaaja Ed Kemperin kanssa. Agenttikaksikko oli mukana myös selvittämässä murhatapauksia, mutta niihin ei keskitytty kovin pitkään tai syvällisesti. Toisella kaudella tilanne on kääntynyt, sillä nyt haastattelut ovat irrallisia, kun taas Atlantan murhaajan etsiminen on intensiivistä. Jakso jaksolta jännitys Atlantan murhaajajahdin ympärillä lisääntyy. Myös Atlantan 1980-luvun alun poliittinen tilanne, rasismi, väestöryhmien jännitteet ja poliisilaitoksen byrokraattisuus tuodaan onnistuneesti esille.

Toinen kausi on siis erilainen, mutta ei ainakaan yhtään huonompi kuin ensimmäinen kausi. Omasta mielestäni jollakin tasolla toinen kausi on jopa vaikuttavampi, ja draamana harkitumpi.

* *

Sarjan pääosakaksikkoa näyttelevät Jonathan Groff ja Holt McCallany ovat molemmat erinomaisia, ja nyt toisella kaudella tuntuvat olevan rooleissaan entistä syvemmällä. Heidän rinnallaan ensimmäiseltä kaudella mieleenpainuvin hahmo oli huippuälykäs sarjamurhaaja Ed Kemper, jota Cameron Britton näytteli hämmentävän uskottavasti. Tekemisiään analyyttisesti kertaava Kemper oli oikeastaan yksi ensimmäisen kauden päähenkilöistä, melkein tutkija itsekin. Vaikka nyt hänen roolinsa on paljon pienempi, hänen suustaan kuullaan jälleen muutamia hätkähdyttäviä kommentteja.

Nyt kukaan murhaajista ei nouse samalla tavalla keskeiseen rooliin, heitä vain piipahdetaan haastattelemassa. Sarjassa kyllä käydään tapaamassa muun muassa Charles Mansonia, mutta tämäkään tapaaminen ei nouse mitenkään draamassa ylitse muiden. Erikoisinta on, että Mansonia näyttelee Damon Herriman, sama mies, joka nähdään parhaillaan Quentin Tarantinon Once Upon a Time… In Hollywood -elokuvassa – samassa roolissa! Nyt hänen roolityönsä on hieman isompi kuin Tarantinon elokuvassa, mutta ei paljon.

Mindhunterin heikoin kohta on hieman pakonomaisesti kirjoitetut naispääosat: Wendy Carria näyttelevällä Anna Torvilla ei oikeastaan ole muuta tekoa kuin kulkea jylhän näköisenä jakkupuvussaan. Hänelle kirjoitettu lemmensuhde vaikuttaa päälleliimatulta. Bill Tenchin onneton vaimo Nancy (Stacey Roca) on enimmäkseen jätetty tuijottelemaan apaattisena tyhjyyteen. Paremmin draamassa ovat mukana atlantalaisnaiset, hotellin aktiivinen respa (Sierra McClain) ja lapsiaan surevat afrikkalaisamerikkalaisen yhteisön äidit.

Vaikka Mindhunterin aihe on mikä on, visuaalisesti ja äänimaailmaltaan sarja on jopa miellyttävää katsottavaa. Jason Hillin säveltämä musiikki sopii sarjaan täydellisesti ja myös aikakauden musiikki on hienosti valittu. Kuvamaailma kaikessa 1980-luvun ankeudessaan on tyylikäs, ja värit kiehtovia. Erityisesti sarjan väripaletista sarjan tunnistaa ohjaaja David Fincherin työksi, sillä Fincher osaa taitavasti käyttää monokromaattisuutta tunnelman luomiseen. Ensimmäisellä kaudella sarja oli värisävyltään useissa kohtauksissa myöhäisen iltapäivän auringonlaskun keltainen, nyt sävyt ovat enimmäkseen katuojan vihreänruskeaa.

* *

Vielä ihan lopuksi pitää kysyä itseltään ja kaikilta muiltakin sarjan toista kautta kuumeisesti odottaneilta: mikä tässä kiinnostaa?

Sarjahan on todella hyvin käsikirjoitettu ja ohjattu, ihan viimeisen päälle hienosti tehty, mutta se ei tietenkään selitä Mindhunterin suosiota.

Syynä on aihe, sarjamurhaajat.

Tämä yletön kiinnostus sarjamurhaajiin näkyy myös Mindhunter-sarjan sisäisessä maailmassa, siinä miten sarjan henkilöt suhtautuvat murhaajajulkkiksiin. Kaikki, joille Ford ja Tench kertovat duunistaan, ovat peittelemättömän innoissaan: ”Oletteko tavanneet Mansonin? Mielenkiintoista! Kertokaa lisää!”

Samalla draama tekee näkyväksi myös oman olemassaolonsa perustan: jokin näissä psykopaateissa ihmisiä kiehtoo. Televisio-ohjelman kautta on turvallista kurkistaa ihmisen pimeälle puolelle.

Mutta rajansa kaikella. Tätä kritiikkiä varten katsoin kakkoskauden kaikki yhdeksän jaksoa kahdessa päivässä.

Ihan tätä tahtia en suosittele kenellekään.

Kaarina Lehtisalo

Mindhunter

Toinen kausi, 2019. 9 jaksoa.
Sarjan luoja: Joe Penhall
Pohjautuu: John E. Douglasin ja Mark Olshakerin kirjaan
Ohjaajat: David Fincher, Carl Franklin ja Andrew Dominik
Pääosissa: Jonathan Groff, Holt McCallany, Anna Torv, Stacey Roca, Albert Jones, Michael Cerveris, Sierra McClain, Zachary Scott Ross

Sarja on Netflixin alkuperäistuotantoa