Katariina Suuren elämäntarinalla leikittelevä televisiosarja The Great lässähtää toisella kaudellaan

Katariinasta (Elle Fanning) tulee Suuri. Kuva: HBO

Tämä eri tasojen valtapeli tuo fiktioon oman lisänsä myös Venäjän Katariina Suuren (1729–96) keisarilliseen hoviin sijoittuvassa satiirisessa The Great -sarjassa. Sarjan toisen kauden kaikki jaksot ovat nyt katsottavissa HBO Max -suoratoistopalvelussa. Ensimmäinen kausi julkaistiin keväällä 2020.

Perinteinen historiallisten sarjojen pyrkimys tavoitella edes jonkinlaista historiallista totuutta on The Great -sarjan kohdalla viskattu syrjään jo heti kättelyssä. Asia tehdään selväksi katsojille ilmoittamalla alkuteksteissä sarjan olevan ”satunnaisesti tositarina”.

* *

The Great -sarjan ensimmäinen kausi oli onnistunut, HBO:n parhaimmistoa. Sarjan tekijöiden tapa leikitellä historiallisilla ”faktoilla”, huhuilla ja legendoilla teki sarjan historiallisessa mielessä ”virheelliseksi”, mutta samalla sarjassa tavoitettiin jotakin enemmän kuin tavanomaisissa epookkisarjoissa. Historian ranttaliksi pistävä The Great muistuttaa, että myös näennäisen vakavasti tositarinaan pyrkivä fiktio on lopulta yhtä suuressa määrin pötyä.

The Great -sarjan valhe onkin siis kaikin puolin läpinäkyvää. Katsojalle ei jää epäilystäkään siitä, että fiktiota tässä katsellaan.

Mutta jollakin tasolla The Great on myös enemmän totta kuin tavanomaiset historiafiktiot. Koska sarjan tekijät eivät ole yrittäneetkään ripustautua historialliseen uskottavuuteen, tämä on antanut mahdollisuuden rakentaa psykologisesti uskottavaa draamaa.

Sarjan ensimmäisen kauden tarina oli pähkinänkuoressa tämä: nuori, romanttisia haaveita avioliitostaan elättelevä nainen saapui keisarilliseen hoviin vain huomatakseen, että aviomies on kaamea pölvästi ja ainoa keino selvitä hengissä – ja samalla pelastaa Venäjäkin siinä sivussa – on tehdä vallankaappaus.

* *

Ei ihan pieni kertomus! Ensimmäinen kausi olikin hauskaa ja kiinnostavaa draamaa, joka säilytti dynamiikkansa koko kauden alusta loppuun. Isomman draaman kaari oli mukana joka jaksossa, ja jokainen jakso oli suuremmalle kertomukselle alisteinen.

Tuntui myös siltä, että kaikesta historian vääristelystä huolimatta sarjan käsikirjoittajat olivat onnistuneet poimimaan joitakin olennaisuuksia 1700-luvun aristokratioiden iljettävyyksistä – samalla kun he iskivät silmää nykypäivälle.

Henkilöhahmojen rakentaminen sarjassa oli poikkeuksellisen taitavaa. Hahmot eivät suinkaan olleet käsikirjoittajien pöytälaatikoiden pohjalta kaivettuja kliseetyyppejä, vaan karikatyyreinäkin moniulotteisia persoonallisuuksia, jotka kaikista sarjan absurdeista käänteistä huolimatta tuntuivat toimivan oman sisäisen logiikkansa mukaisesti.

Näyttelijätkin tuntuivat hahmoistaan nauttivan, ja sarja olikin ensimmäisellä kaudellaan suorastaan näyttelijätyön juhlaa. Nimiroolia näyttelee ilmeisen lahjakas, vasta parikymppinen Elle Fanning. Ääliön puolison, Pietarin, roolissa esiintyy vähintään yhtä osaava Nicholas Hoult. Sivuosiin on saatu lukuisia herkullisia suorituksia, kuten kyyninen kamaripalvelija Marial (Phoebe Fox), juonitteleva arkkipiispa (Adam Godley), juoppo kenraali Velementov (Douglas Hodge) ja Katariinaa valtakunnan uudistamisessa tukeva, varovainen virkamies Orlo (Sacha Dhawan).

Toisella kaudella päärooleissa nähdään samat näyttelijät. Sarjan luoja on Tony McNamara, joka nousi maailmanmaineeseen erinomaisen The Favourite -elokuvan (2018) toisena käsikirjoittajana. Suurimman osan jaksoista on toisellakin kaudella ohjannut kokenut Colin Bucksey.

Oli siis lupa odottaa, että sarjan taso pysyy entisellään, tai jopa paranee. Mutta toisin kävi.

* *

Alkujaksojen perusteella toinen kausi vaikuttaa hyvältä. Katsottuani toiselta kaudelta muutaman ensimmäisen jakson kirjoitin muistiinpanoihini sarjasta pääasiassa positiivisia kommentteja. Mutta kauden edetessä jouduin muuttamaan mieltäni. Valitettavasti oli pakko myöntää, että kokonaisuutena toinen kausi lässähtää.

Draamana toinen kausi ei vedä ja jaksoihin on jäänyt tylsiä ja tarpeettomia kohtauksia. Dialogi on selkeästi heikompaa kuin ensimmäisellä kaudella. Pahinta on, että sarjasta tuntuu siinä aiemmin pilkahdellut äly kaikonneen miltei kokonaan.

Ensimmäisellä kaudella tunnelmista ja tyylilajista toiseen siirryttiin taitavasti. Kohtauksissa saatettiin olla mustan huumorin syövereissä, mutta hetkeä myöhemmin jo aivan totisen murheellisissa. Nyt toisella kaudella tämä – kieltämättä vaativa ja harvinainen – taito tuntuu kadonneen.

Sarjan ensimmäiseltä kaudelta periytynyt roisi tyyli, rivo kielenkäyttö ja seksikohtaukset ovat osa kerrontaa myös toisella kaudella, mutta nyt tämä valittu tyyli tuntuu jotenkin pakonomaiselta ja itsetarkoitukselliselta.

Pietari (Nicholas Hoult) ja Velementov (Douglas Hodge) syövät eväitä. Kuva: HBO

Ensimmäisellä kaudella sarjan törkeys oli onnistunut ratkaisu. Esittämällä Venäjän keisarillisen hovin väki melkoisen brutaalina ja pahasuisena sakkina aatelisväeltä riisuttiin kaikkinainen juhlallinen pönötys ja tärkeys, ja tämä toimi oivallisena kontrastina kirjasivistyneen Katariinan romanttisille haaveille ja yhteiskunnalliselle idealismille.

Nyt toisella kaudella vaikuttaa siltä, että sarjan kiroilu ja navanalusjutut ovat enimmäkseen väkinäistä toistoa. Idea ja ajatus tästä tuntuu puuttuvan. Ollaan jatkettu samalla tiellä, koska näin tehtiin ensimmäiselläkin kaudella.

Toki toisellakin kaudelle on osattu kirjoittaa muutamia onnistuneita kohtauksia, joiden absurdi musta huumori naurattaa. Kotikatsomossa on vaikea olla hekottelematta, kun Pietari kaivaa ”vanhan venäläisen perinteen” mukaisesti hautoja, ja ympärillä hovin miesväki laulaa jollottaa jotakin hyvin synkkää, jotakin hyvin venäläistä.

Mutta parempaan olisi pitänyt pystyä. Jos kerran tehdään absurdia draamaa, olisi voitu revitellä oikein kunnolla. Viidennessä jaksossa palatsissa kuljeskelee ihmisiä syövä krokotiili – hyvä idea, mutta tästäkään älyttömyydestä ei saada oikeastaan mitään ihmeempää irti.

Sarjaan tuodaan vierailemaan myös tähtinäyttelijä Gillian Anderson, joka esittää Katariinan manipuloivaa äitiä. Tytärtään kaikin mahdollisin tavoin lannistava äitihahmo on hyvin kirjoitettu, mutta Anderson ei vakuuta. Hän vetää jälleen roolin liikaa yli, aivan samoin kuin The Crown -sarjan Margaret Thatcherin roolissa.

* *

Toinen kausi on siis ainakin itselleni selvä pettymys. Enkä voi muuta kuin osoittaa sormellani sarjan käsikirjoittajia ja erityisesti sarjan luojaa Tony McNamaraa.

The Great -sarja perustuu McNamaran näytelmään. Tie televisiotuotantoon on ollut pitkänlainen, sillä näytelmä sai ensi-iltansa Sydneyssa Australiassa jo vuonna 2008. McNamara kirjoitti näytelmänsä myös elokuvaksi, mutta on haastatteluissa kertonut haaveilleensa tarinasta pitkää sarjaa.

On selvää, että näin pitkä käsikirjoitusprosessi on The Great -sarjan ensimmäisen kauden erinomaisuuden perusta.

Toiselle kaudelle asiaa ei kuitenkaan ole riittänyt. Kokonaista kautta ajatellen draama pykii pahasti, siitä ei löydy linjaa tai ajatusta, eikä henkilöiden toiminnalla ole suuntaa. Jäljelle on jäänyt enimmäkseen pelkkää sekoilua, eikä se todellakaan riitä.

En tiedä mitä on tapahtunut, mutta veikkaan tavanomaista: onnistuneen ensimmäisen kauden jälkeen on ollut pakko kirjoittaa toinen kausi, kymmenen jaksoa, suhteellisen sukkelaan. Ja samalla on pitänyt jättää mahdollisuus kolmannelle kaudelle.

* *

Draaman tason huomattavasta heikentymisestä huolimatta The Great -sarjassa on edelleen ensimmäiseltä kaudelta periytyviä hyviäkin puolia. Yksi niistä on se kaikkein perinteisin epookkidraaman hyvä puoli: sarja kiehtoo visuaalisesti. Kuvaus on kaikin puolin tyylikästä, sarjan pukuja saa ihailla, ja lavastuksissa ja kuvauspaikoissa on tuotantoarvot kohdallaan.

The Great -sarjaa ei ole kuvattu Venäjällä lainkaan, vaan useimmat kuvauspaikat ovat löytyneet Britannian linnoista ja palatseista. Kaikkein näyttävimmät palatsinäkymät on kuvattu Casertassa Italiassa. Seiniä katselee ilokseen silloinkin, kun draama ei enää kiehdo.

Ja toki toisellakin kaudella sarjan kaikkein paras puoli on selviö: taitavat näyttelijät, eritoten Katariinan ja Pietarin rooleissa itseään likoon laittavat Elle Fanning ja Nicholas Hoult. Molemmat ovat osaavia, ja tavallaan he onnistuvat jopa syventämään roolejaan, vaikkakin käsikirjoituksen ainekset ovatkin toisella kaudella heikommat. Fanning ja Hoult pelaavat hienosti yhteen.

Hieman toki huolestuttaa, että Hoult onnistuu näyttelemään tomppelia niin hyvin, että tämä saattaa vaikuttaa hänen tulevaisuuteensa näyttelijänä. Uskaltaako kukaan jatkossa enää pestata häntä fiksun ihmisen rooliin?

Kaarina Lehtisalo

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua