Kuva: Kulttuurivihkot
KIRJAT | Elämänkokoisen kirjaston reunalla -teos on komea kokonaisuus, jonka taustalla erottuu kirjoittajan elämänkokemukseen perustuva ja ihmistä ymmärtävä ääni.
”Ojasen teksti on silkkaa selkokieltä, tarkasti muotoilluista lauseista on karsittu pois kaikkinainen rönsy ja koristeellisuus.”
ARVOSTELU
Heikki Ojanen: Elämänkokoisen kirjaston reunalla – ajatuksia alusta, elämästä ja lopusta
- Kulttuurivihkot, 2025.
- 109 sivua.
Elämänkokoisen kirjaston reunalta (Kulttuurivihkot, 2025) Heikki Ojanen (s. 1952) tarkastelee ihmisen, yhteiskunnan, ihmiskunnan ja maailman tilaa. Aikajänne ulottuu alkuräjähdyksestä lopun aikojen hiipumiseen, mutta keskeinen kohde on toki Homo sapiensin käväisy universumissa ja erityisesti ihmisen pyrkimykset kohti sivistystä, samoin kuin näkyvissä oleva sivistyksen hiipuminen. ”Ilmastonmuutoksen ja luontokadon ohella ihmiskunnan suurin ongelma on sivistyksen hiipuminen”.
Ojanen purkaa tässä teoksessa kokeneena aforismikokoelmien kirjoittajana ajatuksensa sarja-aforismeiksi. Lyhyistä, ytimekkäistä lauseista rakentuu rytmikkäiden toistojen avulla matkaopas ihmisen ajattelun ja ihmisenä olemisen peruskysymyksiin.
Mikä meitä ohjaa vaistojen ja tunteiden lisäksi? Mitä tarvitaan ajattelun osaamista varten? Kun sivistyksen hiipumisen juurisyinä ovat keskittymiskyvyn kuihtuminen ja ajattelukyvyn kaventuminen, ei pidä ihmetellä ihmisen myöskään oppimiskyvyn heikentymistä. Ja oppimiskyky on ollut aina ihmisen selviytymisen avain.
Teos jakautuu kolmeen lukuun: Alku, Elämä ja Loppu. Otsikot kertovat sekä ihmiskunnan tarinaa että myös yksilön omasta matkasta ja valinnoista, joita hän voi elämänsä aikana tehdä. Osat Alku ja Viimeinen osa: Loppu liikkuvat ihmiskunnan synnyn ja hiipumisen teemoissa, kun taas Elämä käsittelee hyvinkin ajankohtaisia yhteiskunnallisia teemoja, kuten rasismia, ääriliikkeitä, Lähi-Itää, Venäjää, Yhdysvaltoja, Suomea ja taiteen vapautta. Elämänmakuisella empatialla ja herkkyydellä Ojanen kirjoittaa lapsuudesta, rakkaudesta ja elämästä kaikkinensa.
Ojanen puhuu väkevästi kirjan puolesta: ”Kirja auttaa meitä keskittymään ja kuljettamaan ajattelua kohti vapaita polkuja. […] Kirja laajentaa sanavarastoa ja avaa uusia merkityksiä.”
Kirja antaa ihmisjärjelle kyvyn laajentaa abstraktia ajattelukykyä, joka puolestaan on luovuuden syvintä ydintä, sitä, mihin tekoäly ei kykene.
Kirjoista päästään teoksen otsikkoon ja kirjastoihin. ”Sivistys on elämänkokoinen kirjasto.” Tässä kirjastossa ihmiselle kehittyy mahdollisimman vapaa tahto tarkastella laajoja kokonaisuuksia, niiden osia ja keskinäisiä riippuvaisuuksia. Ojasen määritelmän mukaan tällainen kirjasto rakennetaan neljästä elementistä: filosofia, matematiikka, historia ja psykologia. Hän perustelee havainnollisesti, mikä näiden elementtien roolitus kirjaston rakenteissa on; perustuksena, lattiana, seininä ja ikkunoina.
Ojasen tykitys kiihtyy, kun hän siirtyy käsittelemään nykymaailman ajankohtaisia ilmiöitä: populismia, poliittisia ja uskonnollisia ääriliikkeitä, hömppäkulttuuria ja erilaisia ismejä, algoritmeja ja tekoälyä unohtamatta.
Onko sivistys oikeistolaista vai vasemmistolaista? ”Minä vastaan: sivistys ei kulje vasemmalle, sivistys ei kulje oikealle, sivistys ei asu keskellä. Sivistyksen suunta on ylöspäin. Aina ylöspäin.”
Ojasen tekstistä välittyy vakava ja perusteltu huoli sivistyksen hiipumisesta. Kyse ei ole pelkästään ylevistä valistuksen peruspilareista, kuten tiedosta, totuudesta, kauneudesta ja hyvyydestä tai vapaudesta, veljeydestä ja tasa-arvosta, vaan myös ihmisen ajattelukyvyn rapistumisesta informaatioähkyn ja hömpän keskellä.
Ojanen ei heittäydy valtakunnanpessimistiksi Paavo Haavikon jäljissä, vaikkakin liikkuu temaattisesti samoilla poluilla. Ojasen teksti on silkkaa selkokieltä, tarkasti muotoilluista lauseista on karsittu pois kaikkinainen rönsy ja koristeellisuus. Kuitenkin näistä lyhyistä ajatuskiteistä rakentuu komea kokonaisuus, jonka taustalla kuitenkin erottuu kirjoittajan oma elämänkokemukseen perustuva ja ihmistä ymmärtävä ääni. Tuo ääni välittyy hienosti sanonnan jykevässä ja toisteisessa poljennossa.
Teoksen päättää kiitoksille omistettu lyhyt luku, joka sisältää myös kirjoittajan minielämänkerran ja kiitokset omalle äidille – hieno ja ansaittu kunnianosoitus.
Jukka Ahtela
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Olivatko Lalli ja Elina sittenkin lihaa ja verta, kysyy Mikko K. Heikkilä teoksessaan Taruissa on totta
KIRJAT | ”Tasokas tiede on kuin puolueeton oikeudenkäynti, jossa vain näyttö ratkaisee”, perimätietoon perehtynyt dosentti esittää ja lyö pöytään todisteet, joita on vaikea väittää palturiksi.
Frans, joka ei ensin edes tiennyt olevansa Frans – arviossa Hannu Salmen Frans Leijon -elämäkerta
KIRJAT | Hannu Salmi kiinnostui 1800-luvun lopussa syntyneestä isosedästään vuosia sitten. Syntyi Finlandia-ehdokas köyhän piian aviottomasta pojasta, joka eli kuurona ja sokeana.
Hybridinen teos pohtii merkityksiä ja muutosta – arviossa Taneli Viljasen Glitterneste
KIRJAT | Taneli Viljasen Glitternesteessä muoto ja sisältö palvelevat taidokkaasti toisiaan. Queerbarokin haaste otetaan tosissaan.
Heti ensimmäisen roolin jälkeen Anthony Hopkins tiesi, ettei ryhtyisi leipuriksi – arviossa muistelmateos Hyvin sinä pärjäsit
KIRJAT | Jonkun sivun kirjaa luettuaan arvaa, ettei Anthony Hopkinsin maailmassa ole järkeä kirjoittaa muistelmia kertomatta totuutta.