Kuvat: Henry Söderlund / Zum Teufel
ARVOSTELU | Petteri Tikkasen Eero-sarja on ehtinyt jo kuudenteen osaansa. Opiskelijaelämä ei ole enää aina niin auvoisaa ja kotonakin varjot tummuvat.
”Violettimustavalkoinen värimaailma riittää Tikkaselle niin tunteiden kuin ilmapiirin ilmaisuun.”
ARVOSTELU
Petteri Tikkanen: Humala
- Zum Teufel, 2022.
- 64 sivua.
Petteri Tikkasen Kanerva ja Eero ovat seikkailleet lapsesta asti sarjakuvataiteilijan lämminhenkisessä, vahvan kuvallisesti tarinaa sanoittavassa maailmassa. Vuonna 2009 alkoi Eeron oma albumillinen kasvutarina, jossa lapsuuden leikeistä on nyt edetty teini-iän haaveiden ja kompurointien kautta aikuisuuden kynnykselle. Tarinaan on tullut vuosi vuodelta mukaan enemmän synkkiä sävyjä, joita Eero-sarjan kuudennessa osassa Humala (Zum Teufel, 2022) leimaa isän alkoholismi.
Eero on muuttanut pois kotikylästä opiskelemaan soluasuntoon, jonka kämppäkaverien elintavat eivät miellytä. Puheväleissä silti ollaan ja ylilyöntejä pahoitellaan eli toimeen tullaan. Synkempään suuntaan ajaudutaan lapsuudenkodissa, jossa isän suhde alkoholiin alkaa ajautua varomattomuuteen, välinpitämättömyyteen ja viittä vaille väkivaltaan. Hankalasti sumplittava etäsuhde ei sekään suju ihan Eeron toiveiden mukaan.
Mainion lapsiparivaljakon ympärille on kehittynyt albumi albumilta hienompi kasvutarina, jossa aikuistumista ja kaksikon keskinäistä suhdetta mutkineen ja valopilkkuineen kuvataan ytimekkäillä tuokiokuvilla. Tikkasen tyyli on jatkuvasti kehittynyt ja halutut tunnetilat välittyvät upeasti.
Tikkanen viljelee taiten kuvallista kerrontaa, jossa puhekuplia tarvitaan tälläkin kertaa vasta kuudennella sivulla. Melkoisen pelkistetysti piirretyt hahmot ja maisemat puhuvat paljon ilmeillään sekä valon ja varjon suhteillaan. Violettimustavalkoinen värimaailma riittää Tikkaselle niin tunteiden kuin ilmapiirin ilmaisuun.
Kovin monta yhtä hienoa kuvallista tulkintaa lapsuuden lopusta ei ole tullut vastaan kuin mitä Tikkanen esittää Eeron luopuessa autotallin vierestä lumihangesta löytyvän pyöränsä koristesarvista ja pääkallosta.
Ilkka Valpasvuo
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Kansanedustajan feministinen sarjakuva käsittelee ronskisti suomalaista politiikkaa – arviossa Jessi Jokelaisen Femokratia
SARJAKUVA | Jessi Jokelaisen Femokratia kuvaa suomalaista politiikkaa nuoren naisen ja feministin näkökulmasta. Esikoisteos on epätasainen, mutta lupaava sarjakuvaromaani.
Komea kokoelma sitoo väritetyn klassikkosarjakuvan yksiin kansiin – arviossa Halo Jonesin balladi
SARJAKUVA | Nuoren naisen avaruusseikkailu 5000-luvun taitteessa on hyvää ja ajatuksia herättävää viihdettä.
Demonauhoituksista ja ystävyydestä – arviossa Mika Lietzénin Death Metal
SARJAKUVA | Turkulaisen death metal -bändin tarina on elegantisti piirretty vierailu 1990-luvun alun Turussa.
Kostonhimoinen psykokissa – arviossa Pökäle-sarjakuvakirjat
KIRJAT | Sophie Souidin ja Thomas Hjorthaabin Pökäle liikkuu juuri ja juuri hyväksyttävyyden rajamailla ja kuvaa iloisesti epäsopivia aiheita.