KIRJOITUSKILPAILU | Raati kehuu Hanna Telakosken Elossa-novellia varmaksi, ammattimaiseksi tekstiksi, jossa dystopia saa muotonsa korona-aikana.
Hanna Telakoski poikkesi muista kirjoituskilpailuissa palkituista tai kunniamaininnan saaneista siinä, että hän kuuluu Kulttuuritoimituksen tekijäkaartiin.
Saitko liikaa aikaa? -lyhytnovellikilpailuun lähetettiin kaikkiaan 274 tekstiä. Raati palkitsi viisi teksteistä ensimmäisellä sijalla ja kymmenen kunniamaininnalla. Julkaisemme huhti- ja toukokuun aikana palkitut tekstit sekä valikoiman muita kilpailuun lähetettyjä lyhytnovelleja.
Lisää kilpailusta voit lukea täältä. Kaikki tähän mennessä julkaistut lyhytnovellit voit lukea täältä.
* *
Elossa
Hajuun oli oikeastaan osin jo tottunut. Tilanteen tietty normalisoituminen tapahtui hämmentävän nopeasti. Elettiin toisessa, välttämättömyyksien maailmassa.
Viimeiseen saakka valtaa piti harhainen vahingoittumattomuuden illuusio. Harvat olivat ymmärtäneet, että tähän päädyttäisiin ja pian. Ihmiset luulivat olevansa kuolemattomia. – Ennenkin oli ollut turvallista. Miksi nyt ei olisi?
Kun viruksen leviäminen oli alkanut, ajateltiin, että kuukauden päivät katsotaan. Vessapaperin riittäessä, kaikki olisi hyvin. Kesä viimeistään lannistaisi viruksen ärhäkkyyden, sanottiin.
Niin ei käynyt. Epidemia oli levinnyt nopean päättäväisesti. Lopulta sitä ei ollut pidellyt enää mikään. Ulkonaliikkumiskielto oli sanahelinää sille.
Enää ihmiset eivät edes pyrkineet ensiapuun. Sairaaloiden kapasiteetti ei ollut riittänyt edes ensimmäiseen aaltoon. Jos hengityskoneita vielä jossain oli, niistä maksettiin järjettömiä summia pimeillä markkinoilla.
Virus oli muuntunut ja voimistunut. Turvassa siltä ei ollut kukaan. Vielä puhtaiksi testatuille jaettiin suojavarustus. Saastuneisiin asuntoihin palaaminen oli ankarasti kielletty.
Ihmisiä oli kadoksissa. Osa oli kuollut koteihinsa. Selviytyneet, minä muiden muassa oli majoitettu steriileihin kuplahalleihin. Tilaa oli vähän.
Jokainen oli velvoitettu työskentelemään kykyjensä mukaan. – Minut oli määrätty hyväkuntoisempien partioon. Keräsimme ruumiita meille osoitetulta alueelta ja kuljetimme ne Kalevan kirkon edustalle rakennetulle luettelointiasemalle.
Kesä oli alkanut varhain. Oli poikkeuksellisen lämmin. Se nopeutti ruumiiden hajoamisprosessia. Valtavat kylmäkoneistot hurrasivat Taysin takana. Sinne ruumiit siirrettiin luetteloinnin jälkeen.
Polttohautauksen tuli tapahtua mahdollisimman pian. Tarkemmalle tunnistukselle ei ollut aikaa, liian vaarallista.
Suojavarusteissa oli kuuma. Ne liimautuivat hiessä kylpevää ihoa vasten. Hengitys suodattimen läpi kävi vaivalloisesti. – Ajattelin uimista. Se helpotti vähän.
Raitiotie oli otettu nopeutetusti käyttöön kuljettamaan partioita eri kohteisiin. Parasta oli, jos kuljettaja määräyksistä piittaamatta ajoi ovet auki.
Viimeistä tartuntahuippua seurasi sekasorto. Elettiin kuin viimeistä päivää. Osa ei siinäkään vaiheessa tajunnut tilanteen vakavuutta. – Keskustassa liikkeitä ryösteltiin päivänvalossa.
Ihmiset reagoivat kukin tavallaan. Toiset lukivat Raamattua, toiset hakivat lohtua ja unohdusta illan pimetessä anonyymeistä seksikokoontumisista. Päihteitä käytettiin holtittomasti ja paljon. Nekin, joilla ei ollut mitään kokemusta pään kemialla leikkimisestä. Seuraukset olivat arvaamattomia.
Jotkut päätyivät nopeasti epätoivoisiin ratkaisuihin, vaikka parvekkeelta hyppääminen, absurdia kyllä, oli erikseen kielletty. Keinot olivat monet, sillä mitäpä ihminen ei lopulta tekisi, välttääkseen hitaan ja tuskallisen tukehtumiskuoleman?
Lepovuorossa nukuin ohutta ja levotonta unta. Olin elossa.
Hanna Telakoski
* *
VIDEO: Tampereen Teatterin näyttelijä Ola Tuominen lukee Kulttuuritoimituksen lyhytnovellikilpailussa palkittuja tekstejä.
