KUVATAIDE | Marja Pirilä tunnetaan hyvin upeista camera obscura -teoksistaan, joita hän on tehnyt 1990-luvulta lähtien. Reilu vuosi sitten tamperelainen valokuvataiteilija joutui äkkiarvaamatta paitsi koronakuplaan myös leukemiakuplaan.
Arto Murtovaara
Vuoden nuori taiteilija 2021 Joel Slotte kuvaa itseään nörtiksi, joka ei pysty valitsemaan mielenkiintonsa kohteita
HENKILÖ | Kulttimainetta nauttiva Joel Slotte halusi intensiivisiin maalauksiinsa piirrostensa rapeutta ja terävyyttä. Vuoden nuoren taiteilijan näyttely Tampereen taidemuseossa alkaa 12.6.2021.
Tampere Jazz Happening ponkaisi päätöspäivänään Pohjolan ja Prättälän johdolla uusiin maailmoihin
ARVOSTELU | Pakkahuoneen konserteissa kuultiin kotimaisin voimin järjestetyn festivaalin päätössunnuntaina Verneri Pohjolan ja Tuomo Prättälän duoa, Mortality-yhtyettä sekä Timo Lassy Bandia.
Tranen ja Hadenin ladulla – Laine, Berghäll, Lassy, Mäkynen ja Lötjönen Tampere Jazz Happeningissa
ARVOSTELU | Lauantaina Happeningin lauteilla kunnostautuivat kahden eri sukupolven ja yli sadan levyn veteraanit – suurten idoliensa kunniaksi. Yhteensä kolme tenoria, kolme barskaa, kuusi Yrjöä ja yksi pirun kova duo.
Se pyörii sittenkin – Iro Haarla Quartet ja Jukka Gustavson Prognosis Tampere Jazz Happeningissa
ARVOSTELU | Tampere Jazz Happening soi 39. kerran, riemukkaan uhmakkaasti ja kotimaisin voimin. Perjantain pääkonsertin lavaa hallitsivat Iro Haarla sekä Yrjö-palkinnon pokannut Timo Lassy.
Lauri Porra sävelsi itselleen ”kesämökkipäiväkirjan” – Biennalesta siirtynyt teos kuullaan nyt Telakalla
MUSIIKKI | Lauri Porra tuo teoksensa Cabins & Hideouts Tampereelle, mistä tämä ”konsertin ja äänikylvyn” yhdistelmän kantaesitys siirrettiin keväällä Helsinkiin koronarajoitusten takia.