HENKILÖ | Finlandia-palkittu kirjailija Ville-Juhani Sutinen vieraili antikvaarisessa Gezelius-kirjakaupassa Tampereen Tapahtumien yön iltana. Tilaisuudessa keskusteltiin muun muassa Sutisen Paratiisista-teoksesta.
Sari Harsu
”Tällainen elämä sattuu” – Jere Vartiaisen kokoelmassa ovat sosiaalisuuden konseptit sekaisin
KIRJAT | Joillakin Etäisyys, leikki -teoksen sivuilla on vain yksi säe, esimerkiksi se, jonka luin istuessani tamperelaisella terassilla seuranani vain lasi valkoviiniä ja tonnikalaleipä: ”mitä jos ei tarvitsisi aina olla ihan yksin?”
Tiede ja taide kohtaavat Luopioisissa – Muodonmuutoksia ry:n kesänäyttely Uudistuva elämä
KUVATAIDE | Luopioisissa Mikkolan pihapiirissä avattiin juhannuksen jälkeisenä tiistaina Muodonmuutoksia ry:n kesänäyttely Uudistuva elämä.
Tampereen Komediateatterin Dingo-musikaali laulattaa ja hetkittäin myös naurattaa
TEATTERI | Dingo-musikaalin aikana on vaikea pysyä penkissä heilumatta ja lähes mahdoton olla laulamatta mukana. Onneksi ei tarvitsekaan: eläytyminen on sallittua.
Parasta juuri nyt: Nostalgia!
Muisteleminen on ihmiselle ominaista toimintaa. Kun on monen vuosikymmenen ikäinen, muisteltavaa riittää.
Anna Härmälän Sinkkumutsi-sarjakuvaromaani on raadollinen ja riemastuttava kuvaus vauva-arjesta
SARJAKUVA | Sinkkumutsi-kirja on kaunis esine: tyylikkäät kuvat ja vaihtuvat värimaailmat ovat ilo silmälle. Mutta kyseessä ei ole mikään moni kakku päältä kaunis ‑ilmiö – myös tarina toimii.





