NÄYTTELY | A Nightwish Story -näyttely on pieni, mutta hyvin toteutettu kuriositeetti Kiteellä. Tuomas Holopaisen status alueellisena suurmiehenä sai pysyvän monumentin.
Pasi Huttunen
Katariina Kärkelän esikoisteos Hiraeth on lohdullinen teos – tällaistakin joku vielä kirjoittaa
ARVOSTELU | Katariina Kärkelän teksti soljuu vanhahtavan, klassisen kauniina ja ilmavana fantasian klassikoista vähän väliä muistutellen. Kirjan tarinasta sen sijaan on hankalampi saada otetta.
Postuumisti julkaistu Aleah kunnioittaa enemmän edesmennyttä kuin palvelee kuulijaa
ARVOSTELU | Juha Raivio lupasi saattaa edesmenneen puolisonsa Aleah Stanbrigden musiikin ihmisten ilmoille. Aleah on surutaipaleen kolmas virstanpylväs.
Parasta juuri nyt (26.7.2020): Brave New World, Maameren tarinat, varjofestarit, räkälät, elokuvateatterit
Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Pasi Huttunen on lukenut le Guinia, katsellut Huxleya ja istunut halvan oluen ja valkokankaan äärellä.
Levykatsaus: Margo Price, The Chicks, The Streets, Pretenders
ARVOSTELU | Pasi Huttusen kokoamassa levykatsauksessa modernia countrya, nimensä lyhentäneitä supertähtiä, työläisaksenttista räppäystä ja tyylilleen uskollisia rock-konkareita.
Levykatsaus: Arca, Khruangbin, Pelle & Romantiks, Vehje
ARVOSTELU | Pasi Huttusen kokoamassa katsauksessa normit hylkäävää konepoppia, huippuunsa hiottua taustamusiikkia, savolaisesti kieroa hardcorea ja runomatka avaruuteen.