LEVYT | Ruotsalaiset maailmanmuusikot tarjoavat erinomaisen kattauksen kulttuuristen vähemmistöjen musiikkia kahden kokoonpanonsa uutuuslevyillä.
Marja Mustakallio
Kalevi Aho, älyllinen leikkijä – arviossa Hannu Lahtosen kirjoittama elämäkerta Maailma on musiikissa
KIRJAT | Säveltäjä Kalevi Ahon nuoruudenystävän kirjoittama elämäkerta kulkee kohteensa lähellä, mutta pysyy havainnoissaan etäällä.
Topi Salmen muistelut isästään Vexistä jäävät vaisuksi – arviossa Isäni Vexi
KIRJAT | Topi Salmi tutustui isäänsä kunnolla vasta alettuaan työskennellä 1990-luvun alussa alle kaksikymppisenä Flamingossa-levy-yhtiössä. Musiikkibisnes yhdisti isää ja poikaa.
Hengästyttävä kuvaus pohjoisilta leveyspiireiltä – arviossa Markku Heikkilän Arktisen maailman jäljillä
KIRJAT | Markku Heikkilälle kuuluisi tästä kirjasta ehdottomasti Valtion tiedonjulkistamispalkinto, mutta hän on sellaisen saanutkin jo vuonna 1997.
Outi Hytönen piirtää Annikki Kariniemestä ehjän kuvan – arviossa Kairojen kosmopoliitti
KIRJAT | Annikki Kariniemeä pidettiin Lapin romantikkona. Hän yhdisti kuulemiaan taruja ja myyttejä pohjoisen kairoihin ja erämaihin ja heitti mukaan rakkaustarinoita.
Pieni helmi Berliiniä – arviossa Heikki Nenosen teos Hetkiä Berliinissä
KIRJAT | Pappi Heikki Nenosen mustavalkoisten valokuvien koristama kirja sijoittuu jonnekin matkaoppaan ja elämäntarkoituspohdintakirjallisuuden välimaastoon.