LEVYT | GGGOLDDDin viides albumi nostaa yhtyeen uudelle tasolle. Hirvittävistä lähtökohdista syntynyt psykologinen kauhutarina on eittämättä vuoden parhaita levyjä.
Aleksi Leskinen
Hebosagil psykoosiherkimmillään – arviossa oululaisyhtyeen viides albumi Yössä
LEVYT | Oululaislähtöinen Hebosagil kurkottelee viidennellä albumillaan äärimetelistä kohti suurempaa jatkumoa – ja onnistuu.
Verneri Pohjola ja Mika Kallio kumauttelivat Perttu Saksan luontodokumentin eloon Tampereen G Livelabissa
KONSERTTI | Verneri Pohjolan trumpetti ja Mika Kallion gongit säestivät G Livelabin lauantai-iltapäivässä Perttu Saksan sykähdyttävän kaunista luontodokumenttia Eläimen kuva.
Porilaisen Circlen ja Richard Dawsonin yhteisalbumi Henki juurtuu kauniisti arkisen ja fantastisen välimaastoon
LEVYT | Circle lyöttäytyi yhteen brittiläisen folkmuusikon kanssa yksittäistä esiintymistä varten kesän 2019 Sideways-festivaalilla. Tuolloin lasketuista siemenistä kasvoi porilaisyhtyeen 33. albumi.
Levykatsaus: The Sultans, Jukka Nissinen, Sami Heikkilä & Kolme Viljaa, Business City
MUSIIKKI | Aleksi Leskisen kokoamassa katsauksessa kuunnellaan tuoreehkoja kotimaisia juurimusiikkijulkaisuja – ja nautitaan happoteknoa.
Hey What piirtää 1990-luvun hiljaisimman rock-yhtyeen kasvoihin uusia uurteita – arviossa Low’n uusi albumi
ARVOSTELU | Duluthin hiljaiset synkistelijät jatkavat kolmannellatoista albumillaan viime vuosien äänekkäällä linjalla, mutta ominaisimman äänensä säilyttäen.