”On niin hassua mennä ihan tuntemattomaan paikkaan”, Beringinsalmelle lähtenyt tutkimusmatkailija Sakari Pälsi (1882–1965) kirjoitti kirjeessä vaimolleen.

Hanna Telakoski

Pohjankävijäin merkintöjä -dokumentti kuvaa tutkimusmatkailija Sakari Pälsin (1882–1965) matkaa Beringinsalmelle Koillis-Siperiaan sata vuotta sitten sekä kehitystä, jonka tuloksena alueen alkuperäiskansasta tuli lopulta vähemmistö omalla maallaan. Se on tuplatutkimusmatka, Pälsin ja dokumentaristi Kira Jääskeläisen.

* *

Jääskeläisen dokumentissa kadotetaan aikaa jylhänkaruissa merellisissä maisemissa, jotka eivät sadassa vuodessa ole juuri muuttuneet. Moni muu asia on. Silti alkuperäiskansa tsuktsien alueilla painitaan ja potkitaan palloa aivan kuten sata vuotta sittenkin.

Jääskeläinen kulkee Sakari Pälsin jalanjäljissä näyttäen alueen jäljellä olevissa kylissä Pälsin kuvaamaa vanhaa filmimateriaalia. Dokumentti nivoo yhteen historiasta katsovia ihmisiä, upeita luontokuvia, vanhaa mustavalkoista nykivää filmiä ja tämän päivän elämää alueella.

Jääskeläinen tuo paikallisille palan heidän omaa historiaansa. On kiehtovaa nähdä ihmisten reaktiota, kun he katsovat Pälsin kuvaamia tallenteita. Lapset nauravat sadan vuoden takaa pelleilevälle kalastajalle ja painiville miehille.

Vanhukset kommentoivat näkemäänsä. Pälsin aikalaisia ei elossa enää ole, mutta kylien vanhemmat muistavat vielä hyvin Pälsin kuvaaman elämänmenon.

* *

Pälsi saapui kesäkuussa 1917 alkuperäiskansa tsuktsien maille ja eli alueella kahden ja puolen vuoden ajan tutkien ihmisten elämää ja tapoja. Varsinkin pelit ja urheilu sekä niiden dokumentoiminen kiinnosti häntä.

Pälsin kotiväelleen kirjoittaman kirjeet ja tutkimusmatkan muistiinpanot rytmittävät elokuvan kulkua. Dokumentissa katsoja pääsee niin Pälsin kuin Jääskeläisen mukaan. Eri aikakausissa kuljetaan sulavasti ja sopusoinnussa.

Historian tapahtumat vaikuttivat Pälsin matkan kulkuun. Rahat loppuivat ja posti ei kulkenut. Lokakuussa 1917 Venäjän toisella laidalla riehui vallankumous. Vaikeuksia kohdannut Pälsi luuli jo jäävän sille tielleen.

Lopulta hän kuitenkin palasi perheensä luo vuonna 1919 – Suomeen, joka oli matkan aikana itsenäistynyt. Hänen vanavedessään taltioitui ja siirtyi kulttuurihistoriallisesti arvokasta tietoa ja esineistöä.

* *

Dokumentissa tämän päivän iäkkäät tsuktsi-naiset kertovat kulttuurinsa tavoista ja perinteistä sekä neuvostovallan toimeenpanemien pakkosiirtojen aiheuttamasta surusta. Byrokratian nousu ja sen seuraukset. Ihmisiä kuoli koti-ikävään, kun pikkukyliä käskytettiin suuremmiksi kokonaisuuksiksi.

Katsojana alan miettiä, kuinka kauaksi itään tulee mennä, jotta huomaa pääsevänsä länteen. Beringinsalmen toisella puolella kun on Amerikan manner, lyhimmillään vain noin 80 kilometrin päässä. Salmen yli liikuttiin, luotiin suhteita ja rakastuttiin.

Jo Pälsi puhuu alueella vaikuttavasta amerikkalaisuudesta. Kulttuurinen vaikutus näkyi jo silloin. Ihmisiä työskenteli valaanpyyntialuksilla, he osasivat englantia ja amerikkalainen piipputupakka paloi. Elettiin murrosaikaa.

Kylmä sota kuitenkin aiheutti salmen väliin ”jäämuurin” noin 50 vuodeksi. Vasta Neuvostoliiton romahtaminen toi asiaan muutoksen. Yhä edelleen ihmiset etsivät ja löytävät sukulaisiaan tuon eristyneisyyden aikakauden jälkimainingeissa.

* *

Dokumentissa on hienoa kuvaa alkuperäiskansan tavoista ja elämästä. Se kuvaa ajan ja ihmisen toimien aiheuttamia kipeitäkin muutoksia ja kulttuurin katoamista.

Iäkkäät naiset kertovat ikäpolvensa olevan viimeisiä tsuktsien oman kielen taitajia. Heidän mentyään se kuolee. Perinteet kuitenkin elävät ja kieli säilyy osin nimissä sekä lauluissa ja tansseissa, joita siirretään jälkipolville ja joita esitetään juhlissa ja ihmisiä kohdattaessa.

Kokonaisuus huokuu vanhan kulttuurin viisautta. Ihmiset ovat eläneet ja selvinneet raaoissa arktisissa olosuhteissa. Historian voimasuhteet ovat kiskoneet ihmiset juuriltaan, mutta samalla myös parantaneet elintasoa ja elinolosuhteita.

Vanha nainen istuu meren rannalla entisen kotikylänsä paikalla ja katsoo merelle. Tiedän, että siellä hänen olisi tullut elää. Hän uhraa nuotioon mursun ja valaan lihaa kunnioittaen paikalla eläneitä ihmisiä. Aikaa ei ole. Se katoaa myös silloin, kun nuoret pojat seisovat verisessä rantavedessä ja paloittelevat ja maistelevat juuri harppuunalla käsin pyydetyn valaan lihaa.

* *

Dokumenttiin on luotu hieno äänimaailma: höyryveturin ääntä, koirien haukuntaa, hevosia, meren pauhua Pälsin kirjeiden taustalla. Äänet on luotu kerrokselliseksi kudelmaksi, joka herättää tekstit ja kuvat eloon.

Käsikirjoituksessa liikutaan niin henkilöiden kuin paikkojen tasolla siirtyen rytmikkäästi kuvista toiseen. Yksittäiset kuvat ovat kauniita ja asetelmat harkittuja ja selkeässä kauneudessaan rauhoittavia. Musiikki rajaa äänet ja kuvan eheäksi kokonaisuudeksi.

Meri on läsnä voimallisesti. Se on nähnyt ja kuullut kaiken, muuttumattomana. Se on tuonut ihmisille leivän, ollut mahdollistaja ja turva, mutta samalla hiljainen, alati arvaamaton luonnonvoima. Arvaamattomuudessaan mystisen kaunis, äärellinen ääretön.

Teknisbyrokraattisen edistyksen alleviivaus ja poliittiset siirrot rapauttavat kulttuuria meidänkin päivinämme.

Pohjankävijäin merkintöjä

(Suomi, 2019)

Käsikirjoitus ja ohjaus: Kira Jääskeläinen
Lukijan / dokumentaristin ääni: Vilma Melasniemi
Sakari Pälsin ääni: Jaakko Kiljunen
Musiikki: Joaquin Garcia, Uno Helmersson
Tuotanto: Jouko Aaltonen / Illume Oy

Dokumentti sisältää otteita Pälsin matkapäiväkirjasta ja kirjeenvaihdosta perheensä kanssa, sekä hänen teoksistaan Pohjankävijän päiväkirjasta (1919), Arktisia kuvia (1920) sekä Merillä ja erämaissa (1929).

Yle Teema Fem esittää dokumentin torstaina 19.12.2019 kello 12 ja 25.12.2019 kello 23.55. Dokumentti on katsottavissa myös Yle Areenassa.