Rakkaudenkaipuun ruhtinaan elämä ja teot – Mystinen metsätyömies kertoo muusikko Pekka Myllykoskesta

23.12.2019

Viikon dokumentti: Mikko Mattilan dokumentti nivoo yhteen kuvia muusikko Pekka Myllykosken (1958–2017) ja Freud Marx Engels & Jungin vaiheista eri vuosikymmenillä.

Hanna Telakoski

Mikko Mattilan dokumentti Mystinen metsätyömies nivoo yhteen kuvia niin Pekka Myllykosken (1958–2017) kuin hänen yhtyeensä Freud Marx Engels & Jungin vaiheista eri vuosikymmenillä.

Myllykoski näyttäytyy herkkänä taiteilijana, jolle elämässä olisi kykyjen puolesta ollut mahdollista lähes mikä tahansa.

Hän ei halunnut taistella kohtaloaan vastaan, ollut kunnianhimoinen ihminen tai vastustanut auktoriteetteja. Vaikuttaa siltä, että hän ajelehti ja teki mitä milloinkin pystyi ja mikä tuntui oikealta juuri siinä hetkessä.

Lähtökohdiltaan kiltti perhepoika ehdottomasti tiedosti lahjansa. Musiikki osui hänen polulleen ja siinä hän pystyi toteuttamaan itseään ilman vastuuta kuolevasta potilaasta, toistuvissa juhlissa, hönössä ja hymyssä suin.

Juhlat eivät kuitenkaan koskaan voi jatkua loputtomiin. Pekka oli isoveljensä mukaan loukussa lahjakkuutensa kanssa.

”Voisinko saada ajan sille peikkolääkärille?”

Näin saattoivat mummot tiedustella lääkärikeskuksessa, kun tiesivät Pekka Myllykosken ottavan siellä potilaita vastaan. Ystävien ja sukulaisten kertomasta piirtyy esiin mies, joka ei ylenkatsonut ketään ja osasi kuunnella ihmisiä.

Myllykoski oli melkein valmis lääkäri. Hän oli kiinnostunut teoreettisesta fysiikasta ja filosofiastakin. Palkitun ylioppilasaineen Kurt Vonnegutin tuotannosta kirjoittanut älykkö valitsi lopulta isänsä suosituksesta lääketieteen.

Lääkärintoimeen liittyvät vastuulliset ratkaisut olivat kuitenkin hänelle liikaa ja bändikin vei mennessään.

”Minä etsin vapahtajaa, etsin lisää humalaa”

Suuren yleisön tietoisuuteen Myllykoski nousi Freud Marx Engels & Jung -yhtyeen laulusolistina. Bändin syntyä kuvataan dokumentissa hetkellisenä ideana perustaa bändi, joka esittäisi juomisaiheisia country-kappaleita suomeksi. – ”Duurimusiikkia, joka menee mollissa”, Myllykoski itse kuvaa.

Juomalaulut olivat yhtyeen tavaramerkki ja jokaisella levyllä tuli olla niitä useampi. Bändin alkuvuosia tuodaan esiin keikkakuvilla ja videoilla. Jäsenet kertovat, että kännissä keikalla oleminen oli täysin hyväksyttävää, jopa suositeltavaa.

Päihdehuuruinen meno kuitenkin vaati veronsa ja yhtye vaikutti elävän keikasta toiseen vaa’ankielellä. Toisaalta monet hyvät ideat olisivat ehkä jääneet keksimättä ilman humalaa.

Basisti Jussi Kinnunen kertoo, että biisit oli opeteltava soittamaan kolmessa eri olotilassa: kännissä, krapulassa ja selvin päin. Kun hän itse päätyi ensimmäisen kerran katkolle, nähtiin se Rumba-lehdessä katu-uskottavuutta lisänneenä meriittinä, bändi huomioon ottaen.

”Minut on tuomittu elinkautiseen Freukkareissa”

(Arto Pajukallio siteeraa soveltaen Deke Leonardia.)

Bändissä mokailtiin vuorotellen ja päihteet kuuluivat olennaisena osana toimenkuvaan. Välillä joku ei päässyt edes lavalle saakka.

Arto Pajukalliota eli Pilliä kuvataan bändiä koossapitäneeksi voimaksi. Hän huolehti Pekasta, kun juominen oli pahimmillaan, kun Pekka veti ”torpedokännit” ja mokaili. Tämä aiheutti myös paljon ristiriitoja. Pillin ja Myllykosken välille muodostui riippuvuussuhde.

Humalainen Myllykoski saattoi saada raivarit selvinpäin kiertueella olleelle bändikaverilleen. Dokaamattomuus oli hänen näkökulmastaan tylsää. Känniraivarinsa Myllykoski selitti aina, että ”se oli joku muu, ei hän”.

Arto Pajukallio (vasemmalla) piti Pekka Myllykoskesta huolta ja piti Freud Marx Engels & Jungin kasassa.

Pekka Myllykoski halusi olla juuri niin kuin on. Hänelle ei saanut esittää vaatimuksia ja hänen tuli saada juoda niin paljon kuin hän halusi.

Bändiläisten mukaan ilmapiiri ei lopulta ollut hyvä. Pajukallion toiminta organisaattorina koettiin myös häiritsevänä käskyttämisenä, vaikka ilman häntä olisi bändi varmasti hajonnut jo kauan sitten.

Kiusaamista ja ilkeilyä oli bändissä alkuvuosina vaikuttaneen Mikko Saarelan (1958–2019) mukaan paljon ja varsinkin Pilli sai sitä osakseen. Lopulta Saarelakin sanoo pysähtyneensä miettimään sitä, kuinka juovuksissa olemisesta tulee ammatti.

”Keikka peruttu Freudin sairastumisen vuoksi”

(Ilmoitus Vanhan ylioppilastalon ovessa.)

Myllykoski yritti riistää henkensä lääkkeillä. Kerran hän äkkiarvaamatta löi veitsen vatsaansa, kun hermostui veljelleen humalassa.

Myllykosken hahmo huokuu hiljaista levottomuutta. Hän on teeskentelemätön oma itsensä, mutta samalla pakenee juomisen syliin. Ehkä lapsuutensa rakkaudettomuutta, ehkä elämää itseään.

Myöhemmän vaiheen kuvissa hän vaikuttaa jotenkin hyväksyneen tilanteensa. Tietystä tavasta elää kärsimyksineen kaikkineen on muodostunut osa hänen identiteettiään.

Bändikaverin mukaan Pekka antoi kaikille luvan olla spurguja. Itse hän oli spurguista pahin. Keikoilla muu bändi monesti kannatteli häntä ja tarvittaessa sananmukaisesti kantoikin.

Hän sanoo miettineensä, että peli olisi pitänyt ehkä viheltää poikki ja miettiä Pekan työkykyä. Näin ei kuitenkaan tehty. Ilman Pekkaa ei bändiä ollut.

Myllykoski kärsi rundien jälkeisistä armottomista krapuloista, jolloin luki täristen kirjoja ja sitten jatkoi kaveriensa kanssa rälläämistä. Perhe-elämälle ei aikaa tai energiaa ollut. Lopulta vaimo ei enää moista jaksanut.

* *

Milloin nuoruus muuttuu keski-iäksi, milloin nousu laskuksi? Milloin minun tulisi tehdä jokin ratkaisu – ja entä jos en pysty?

Myllykoskelle herkkyys ja siihen yhdistetty lahjakkuus vaikuttaa esittäytyvän samanaikaisesti voimavarana ja ansana. Se on kaikki kaikessa ja asia, jota ei lopulta voi ehkä kestää.

Pekka luki paljon ja harrasti myös kirjoittamista. Hän kuvaa riman olleen siinä kuitenkin niin korkealla, että ei pystynyt pitämään harrastusta yllä.

Dokumentin kuvissa Myllykosken veljestrio viettää joulua ja kesää. Idylli on käsin kosketeltava. Pekan tunnistaa laseista. Pekka polskimassa lapsena rantavedessä, nuorukaisena heittämässä pellolla keihästä.

Veli kuvaa nuoren Pekan olleen parhaimmillaan iloisessa hönössä. Vuodet kuitenkin muokkasivat hänestä ajoittain rasittavan ja arvaamattomankin alkoholistin, jonka perään toisten piti katsoa.

Dokumentti vilauttaa esiin Pekan rakkaudettomuuden kokemuksen. Rakkaus oli se, jota Pekka etsi. Ystävän mukaan Pekan tuli saada huumata itsensä, jotta hän kestäisi todellisuutta, jotta pääsisi ”pois”.

* *

”En usko, että ihmiskunta pystyy elämää tuhoamaan, mutta itsensä se pystyy”

Repaleisuus kuvaa hyvin Myllykosken elämän kaarta ja henkilöä. Hän on yhtä aikaa luontoa rakastava älykäs kirjatoukka ja alkoholisoitunut ihmisraunio. Jollain tapaa hyvin täysi ja kuitenkin tyhjä.

Dokumentissa juominen elämäntapana heijastuu niin yhtyeen kappaleista, keikkakuvista kuin yksityiselämän käänteistä.

Toinen ex-vaimoista kuvailee, että tietty elämäntyyli jotenkin sopi Pekalle. Vaimo kuvaan Pekan olleen jopa onnellinen saadessaan elää tavallaan.

Myös rumpali Markus Raivio luonnehtii, ettei raittius vaikuttanut olevan Pekan varsinainen tavoite missään vaiheessa. -Hän ei kaivannut normaalia elämää. ”Selvistelyt” olivat ikään kuin eräänlaisia vaiheita, etappeja matkalla päihteiden käytön jatkumiseen.

”Tämä ei näytä loppuvan. Mä oon koittanut vähentää, mutta..”

(Myllykoski kantapaikassaan Herkku-Haarukassa.)

Myllykoski ei saanut juomistaan hallintaansa ja oli lääkitsemässä itse itseään kohti tuhoa. Vuonna 2014 hän hakeutui jälleen kerran katkolle bändikaverinsa Jussi Kinnusen avustuksella. Muistan tämän katkon ja Myllykosken sympaattisen hahmon Ylen Korkki kiinni –ohjelmasarjasta.

Katkoja oli ollut ennenkin, mutta yleensä niiden vaikutus oli hyvin hatara ja homma lipsui entiselleen pian. Bändin luotto Myllykosken juomattomuuteen ei siis ollut kummoinen.

Myllykoski istuu yksin penkillä katkon edessä pimeässä illassa pää käsiensä varassa. Mitään ei sanota, mutta tiedän hänen pelkäävän.

Pekka Myllykoski oli lukutoukka, luonnonsuojelija ja melkein valmis lääkäri, joka kirjoitti lauluihin kohtalonsa.

Lapsuuden kesät ovat hautautuneet elämän alle. Mikä lopettaa lapsuuden, mikä vie meidät sinne, minne päädymme? Elämä syö ajan pois ja meidät siinä samalla.

Nyt Myllykoski kuitenkin laittaa korkin kiinni lähes vuodeksi. Bändi saa uutta nostetta, keikoillakin asiat rullaavat ja kaikilla on kivaa.

Katkolle menemisestä Pekka oli ylpeä, hän pohtii, miksei hölmöyksissään ole aikaisemmin saanut mentyä.

Myllykoski vaikuttaa saaneen elämänsä jollain tapaa takaisin. Hän luistelee ja paidan selkämyksessä lukee ”Pekka”. Hän on vapaa, vapaampi kuin muissa kuvissa.

”..ja sehän se sitten olikin, syöpä.”

Suurentuneet imusolmukkeet herättävät Myllykosken huomion ja osoittautuvat pahanlaatuisiksi. Täysraittius ei enää kanna, muttei Pekka enää rällääkään.

Lopulta syöpä vie hänet.

Dokumentin kuvissa ripotellaan hänen tuhkiaan metsään. Lauletaan. Se tuntuu oikealta.

* *

Kissa lohtuna

Mystinen metsätyömies yhdistelee lapsuuden filmikatkelmia ja viinanhuuruisia keikkakuvia. Välillä Myllykoski puhuu elämästään kantakuppilassaan Herkku-Haarukassa. – Silloin elämä on jo jättänyt häneen jälkensä isolla kädellä.

Mitä tapahtui sille pojalle, joka veljineen vietti joulua, ui järvessä, opiskeli lääketiedettä? Vapaus näyttäytyy lopulta taakkana. Kun se on läsnä vapautena johonkin, on valittava.

Valintojen kanssa on pystyttävä elämään ja silloin vapaus jostakin alkaa houkuttaa. Monelle päihteet esittäytyvät välineenä tähän.

Dokumentti ei moralisoi tai melodramatisoi. Se kertoo Pekka Myllykoski -nimisen miehen ja muusikon vaiheista katsoen suoraan kameraan.

Krapulamorkkiksissa lohtua Pekalle tuo rinnan päällä makaava kissa.

Eri aikakausien kuvat lomittuvat tehokkaasti kerrontaan. Katsojalle välittyy kuva herkästä miehestä, joka ei loputa avaa juurikaan sisintään. Tunnot pilkahtelevat biisien sanoituksissa ja sivulauseissa, kuin vahingossa.

Vaikka elämänkohtalossa ei piehtaroida, on dokumentissa annos surumielisyyttä. Lahjakkuuden ansa ja herkkyyden kivikkoinen polku. Ohikiitävässä kuvassa veli tyhjentää Pekan asuntoa ja aurinko valaisee aution asunnon paljasta seinää. Jaffapullo-verhot ovat poissa.

* *

Lyhyessä filminpätkässä Myllykoski kulkee lumisessa maisemassa loitoten pitkään takkiin pukeutuneena ja tupakoi. Kissa seuraa häntä. – Kissa vilkaisee taakseen, Myllykoski ei.

Mystinen metsätyömies

Käsikirjoitus ja ohjaus: Mikko Mattila
Kesto: 56 min
Musiikki: Tenho Mattila
Grafiikka: Juho Juntunen
Tuottaja: Liisa Akimof / Production House, 2019

Dokumentti esitetään Yle Teema Fem -kanavalla 28.12.2019 klo 20.01 sekä Yle TV1 -kanavalla 1.1.2020 klo 21 ja 5.1.2020 klo 14.50. Katsottavissa myös Yle Areenassa.

Pin It on Pinterest

Share This