Muumien varjossa – taidemaalari Tove Janssonin jäi osin satuhahmojensa jalkoihin

Kuva: Yle

Hanna Telakoski, teksti

Charlotte Airaksen dokumentti Muumilaakson vanki näyttää Tove Janssonin tien nuoresta kunnianhimoisesta Ateneumin keskeyttäneestä taiteilijasta maineikkaaksi muumien luojaksi.

Maalaustaide on se, jossa Jansson olisi halunnut loistaa. Hänen ansionsa ovatkin kiistattomat, mutta jäävät auttamatta muumimenestyksen varjoon.

Tove Jansson tunnetaan kuitenkin ensisijaisesti muumihahmoista. Monesti hän pelkistyy henkilönä juuri muumien ”äidiksi” ja tarinankertojaksi.

* *

Toven isä taiteilija Victor Jansson, oli päättänyt, että hänen esikoisestaan tulee suuri taiteilija.

Odotukset olivat suuret alusta saakka. Taide oli perheessä pyhä asia.

Tovekin päättä jo varhain, että hänestä tulee ”vain ja ainoastaan” taidemaalari. Suhde isään on kuitenkin vaikea.

Isä oli Toven taiteellinen esikuva erimielisyyksistä huolimatta. Isä, joka ihaili Hitleriä. Tove taas piirsi Hitleristä pilakuvia. Ristiriita heidän välillään kasvoi ajan myötä, mutta Tove ei lakannut arvostamasta isäänsä taiteilijana.

* *

Dokumentti sisältää taidokasta ajankuvaa ja se näyttää tiiviissä paketissa yksityiskohtia niin Janssonin yksityiselämästä kuin taiteellisesta tuotannostakin.

Keskeinen paikka molempien edellä mainittujen kannalta on Janssonin ateljee, ilmava, kahdeksan metriä korkea tila, johon valoa antavat kuusi kaari-ikkunaa.

Elokuva puhuu taiteilijasta osin tämän kirjeiden kautta. Kerrottu herää eloon valokuvissa, ja vanhassa filmimateriaalissa. Siihen yhdistetty moninainen äänimaailma viimeistelee portin menneeseen ja Tove Janssonin elämänvaiheisiin.

Valokuvia ja filmimateriaalia on koottu niin nuoruuden Saksan matkalta, perheen kotoa kuin vanhasta Helsingistäkin.

Äänimaailmassa kuullaan piirtämisen ääntä, lomitettuina valokuviin taideopiskelijoista Ateneumissa. Höyryveturin jyskettä ja raitiovaunun kolinaa. Mukana ovat myös sodan äänet ja kuvat ilmahälytyksineen.

Äänissä käytetään myös jopa tupakkapaperin ritisevää palamisääntä ja tulitikun raapaisua. Tovella onkin kuvissa useimmiten savuke kädessään.

Eteerinen huilumusiikki kautta dokumentin sopii menneen ajan ja taidemaailman kuvaukseen.

Tove Jansson oli monipuolinen ja tuottelias taiteilija, joka maalasi mm. freskoja. Kuvassa Tove tupakoi vuonna 1956. Kuva: Wiki Commons

* *

Elokuva piirtää kuvaa Tove Janssonista monipuolisena ja tuotteliaana taiteilijana. Se kuvaa myös Toven Ateneumin vuosia ja humalaisia taideopiskelijoita. Tove tietää jo tuolloin osaavansa, vaikka osaaminen on hänen mukaansa vielä ”sydämessä ja aivoissa”.

Hän sai hyvät arvostelut ensimmäisestä yksityisnäyttelystään ja taulut myös myivät. Hän myös teki paljon töitä ja maalasi lakkaamatta purkaen siihen tunteitaan sekä alkoi myös kirjoittaa.

Dokumentti on kuvaus aikanaan hyvinkin boheemista elämäntavasta. Eturivin taiteilijat olivat pitkään nimenomaan miehiä, eikä Janssonin sittemmin tiedetty homoseksuaalisuus helpottanut hänen asemaansa ajan taiteilijoiden kentässä, jonne ennakkoluulot ulottuivat.

Esiin nousevat myös Toven vahvat mielipiteet sodan oikeutuksesta. Hänen kerrotaan vastustaneen Suomen virallista sotapropagandaa, jonka mukaan sodan kauhua ja kärsimyksiä ei kotirintamalla saanut tuoda korostetusti esiin.

”Kun miehet lakkaavat tappamasta, voin synnyttää… tuskin lopettavat koskaan”, hän kirjoittaa.

* *

Kerronta polveilee viehättävästi Toven nuoruuden Pariisissa ja Bretagnen maisemissa.

Tove aloitti taideopinnot myös Pariisissa, mutta ne jäivät kesken heti alkuunsa. Académie des Beaux-Arts on Tovelle liian konservatiivinen paikka. Tulokkaita myös kiusattiin ja sitä Tove ei sietänyt.

Vaikutteita ja virikkeitä tuli Pariisissa kuitenkin kaikkialta.

Bretagnessa hän matkustaa yksin vailla päämäärää ja kertoo kirjeessään saaneensa huoneen suuren majakan juurelta. Hotelleita ei ole. – Paikka on fantastinen, unenomainen.

Tove ei voinut pysyä aloillaan, matkaa oli jatkettava. Hän kuvaa kirjeissään intensiivisesti maisemaa ja värejä siinä.

Tuo jylhä ja mystinenkin tienoo maisemineen on eittämättä tarttunut hänen teoksiinsa, muumiestetiikkaansakin.

Tove ateljeessaan. Kuva: Wiki Commons

* *

Dokumentti nostaa esiin Toven ihmissuhteista nuoruuden suhteet taiteilija Sam Vanniin sekä vasemmistolaiseen intellektuelliin Atos Wirtaseen. Sittemmin Tove rakastuu tulisesti Vivica Bandleriin, mutta suhde on lyhyt.

Tove kuvaa kirjeessään kuinka Sam Vannin tiivis työskentely herättää hänessä ”värien ja suurten kankaiden kaipuun”.

Atos Wirtasen Ny Tid -lehti julkaisi ensimmäiset muumisarjakuvat. Joidenkin lukijoidenmielestä muumiperhe oli kuitenkin liian porvarillinen vasemmistolaiseen lehteen ja muumisarjakuvan julkaiseminen lehdessä lopetetaan.

Tove kirjoittaa tunteikkaita kirjeitä myös ystävälleen Eva Konikoffille.

Vahva yhteys toiseen taiteilijaan syntyi vasta Toven kohdatessa Tuulikki Pietilän. Sitä ennen Tove oli pysynyt suhteellisen erillään muista taiteilijoista.

Pietilästä tulee myös Toven elämänkumppani.

Tove Jansson ja Tuulikki Pietilä vuonna 1960. Kuva: Wiki Commons

* *

Firenzeen Tove matkustaa vuonna 1948. Hän kuvaa kirjeissään Italian värejä ja lämpöä ja sitä, kuinka hän nousee varhain ja menee ulos piirtämään. Firenze herää eloon jopa maagisella tavalla piirrosten, maalausten ja äänimaailman kautta.

1950-luvulla hän työskenteli paljon hyvin erilaisten taidealojen parissa – maalaaminen, muumikirjat, sarjakuvat, näytelmät.

Muumihahmot alkavat kuitenkin ”elää omaa elämäänsä” kirjojen ulkopuolella ja bisnes niiden suhteen käynnistyy. Menestys oli siihen aikaan huikeaa.

Jo alkuun jotkut kollegat saattoivat todeta Tovelle, että hänhän voisi lopettaa maalaamisen, koska hänellähän oli muumit. Tämä oli veljen mukaan kova pala Tovelle, joka identifioitui ensisijaisesti nimenomaan taidemaalariksi.

Kuvittamista ja lastenkirjojen tekemistä ei 1950-luvulla juuri arvostettu, saati sitten pidetty taiteena. Jotkut ajattelivat myös Toven myyneen sielunsa kaupallisuudelle muumikirjoja ja sarjakuvia tehdessään.

* *

Tove halusi kuitenkin maalata. Hän toteaa jossain kirjeessään, että voisi jo oksentaa muumihahmojen päälle. Niin paljon hän oli tehnyt niiden eteen työtä, liikaa.

Hän myös harmistui, jos joku piti muumeista, muttei hänen tauluistaan.

Vuonna 1958 isän kuoleman jälkeen Tove päätti lopettaa muumien tekemisen. Sarjakuvan työstämisen hän jätti veljelleen ja panosti maalaamiseen.

Veljentyttären mukaan Tovesta tuli vähitellen yhä enemmän kirjailija, vaikka hän olisi mielellään ollut myös suuri taidemaalari.

Välillä hän pääsi taas maalaamiseen sisään. Toisiaan se ei onnistunut ja silloin hän teki muuta.

Tove ei saavuttanut asemaa tuottoisana taidemaalarina, vaikka hänen aikaisempia taulujaan arvostettiin omana aikanaan. Muumit hallitsivat voimakkaasti kuvaa hänestä ja Tove kärsi siitä.

Nuori Tove maalaa. Kuva: Yle

* *

Vuonna 1991 kuvatussa katkelmassa hän toteaa maalaamisen olleen hänelle tärkeintä ja pyhintä. Sitä ei ole kuitenkaan suuremmin huomioitu. – Kaikki ovat osoittaneet suosiotaan luomalleni rumalle, suurinenäiselle hahmolle, hän naurahtaa.

Jansson antoi maailmalle rakastetut muumihahmonsa ja tarinansa viisauksineen. Tämä tosiasia todennäköisesti osaltaan vei häneltä tavoittelemansa näkyvyyden nimenomaan taidemaalarina.

Taidemaalariksi hän itse identifioitui ja sellaisena varmasti olisi eniten halunnut tulla muistetuksi. Toisin kuitenkin kävi.

Charlotte Airaksen Muumilaakson vanki (2014) katsottavissa Yle Areenassa 31.7.2020 asti.

* *

Syyskuussa ensi-iltansa saa Tove Janssonin elämää 1940- ja 1950-lukujen taitteessa kuvaava Zaida Bergrothin ohjaama fiktiivinen elokuva Tove. Siinä keskiössä ovat muun muassa käsillä olevan dokumentin esiin nostamat ihmissuhteet ja se kuinka muumit veivät huomion pois taidemaalari Janssonin tauluista.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua