”Leikit, joita oikeat aikuiset eivät leiki, sallitaan meille näyttelijöille” – Ian McKellen dokumentissa

09.01.2020

Viikon dokumentti: Joe Stephendonin ohjaama elokuva Ian McKellen, näyttelijä hahmottelee kuvan 80-vuotiaasta englantilaistaiteilijasta tämän omalla suulla.

Hanna Telakoski

Joe Stephensonin ohjaama dokumenttielokuva Ian McKellen, näyttelijä hahmottelee kuvan vuonna 1939 syntyneestä brittinäyttelijästä tämän omalla suulla.

Siinä McKellen esittää itseään, kertoen elämästään ja kutsumuksestaan teatterin, näyttelemisen ja elokuvan parissa sekä taistelustaan homoseksuaalien oikeuksien puolesta.

McKellenin vekkulimaisen ilmeikkään ja charmantin itsetietoisen ulosannin takaa nousee esiin terävän pohdiskelevakin henkilökuva.

* *

McKellen sanoo tarinankerronnan olevan ihmisyyden ytimessä. Tarinat tuovat ihmiset yhteen. Silloinkin kun yritämme olla omia itsejämme, esiinnymme.

Ajatus esiintymisestä itsenäni ja siitä, miten sen tällä kertaa tekisin. – Veijarimainen viisaus ja viehkous puskee esiin McKellenin tuikkivista silmistä. Hänen harkitun välitön, jopa keikarimainen ilmeikkyytensä saa katsojan puolelleen.

McKellen kertoo, ettei hänellä ehkä ole imagoa. Hänhän on näyttelijä ja osaa muokata ilmaisunsa tilanteen mukaan. Hänen mukaansa on ylipäätään vaikea olla ”oma itsensä”. Komiikan kautta hän on kuitenkin oppinut tuntemaan itseään.

Pyrkimys omaan itseyteen johtaa helposti nimenomaan liioiteltuihin versioihin itsen eri puolista. Kuhunkin tilanteeseen sopii aina erilainen sävy tai vire. Kyse on siitä, minkä puolen itsestään haluaa tuoda esiin.

Näytteleminen on inhimillistä toimintaa. Toisin kuin eläimet, ihmiset esiintyvät jatkuvasti siten, että kukaan ei varsinaisesti ole koskaan oma itsensä, vain osa sitä.

Ian McKellen nuorena.

Näyttelemisessä näyttelijän energia siirtyy yleisölle virkistäen sielut. Tämä on McKellenin mukaan näyttelijän yhteiskunnallinen panos.

Näyttelemisessä on kyse katsojien elämään pureutumisesta. Näyttelijän ammatissa vaikutetaan ihmisten ajatuksiin ja tunteisiin. Viesti, jonka näyttämöllä haluaa ilmaista, on sisäistettävä ja sen eteen ponnisteltava.

McKellenista piirtyy kuva synnynnäisenä esiintyjänä. Hän pitääkin elämänsä merkittävimpänä ratkaisuna päätöstä ryhtyä näyttelijäksi.

Jo lapsena hän sanoo esiintyneensä ja kirjoittaneensa näytelmiä, jotka määrittivät hänen omia ääriviivojaan. Tietoinen päätös ammattinäyttelijän urasta syntyy kuitenkin vasta ensimmäisen opiskeluvuoden lopulla.

* *

Kun nuorena ikätoverit määrittelivät itseään naissuhteidensa kautta, Iania määritti teatteri. Hän oli hulluna siihen ja se tuotti hänelle suurta tyydytystä.

Hän kuvaa suhdettaan näyttelemiseen jopa seksin kaltaiseksi viehtymykseksi. Ei siis ole ihme, että se on seurannut häntä läpi elämän.

Teatterin ja näyttelemisen kautta hän pystyi käsittelemään ja ilmaisemaan tunteitaan julkisesti. Oikeassa elämässä se ei ollut mahdollista.

Aina kulkiessaan näyttelijöiden sisäänkäynnistä hän kertoo kokevansa jännittyneisyyttä ja kihelmöintiä. Se on astuminen omaan salaiseen maailmaansa, jota yleisö ei tunne.

Ian McKellen nauttii pienten teatterilavojen tuomasta klaustrobisesta tunteesta.

McKellen elää nuoruutensa aikana, jolloin homoseksuaalisuudesta vaietaan. Se ei kuitenkaan ole vierasta opiskelijoiden teatteripiireille. Hän kuitenkin elää kaapissa aina 49-vuotiaaksi asti.

Vanhoillinen ja sortava lainsäädäntöhanke saa hänet aktivoitumaan. Aktivismista tuleekin näyttelemisen lisäksi toinen keskeinen juonne hänen elämässään. Hän tulee kaapista televisiossa aikana, jolloin homoudesta ei olisi suotavaa edes puhua.

Aivan kuin hänen harteiltaan olisi poistunut paino, josta hän ei aikaisemmin ollut tietoinen, hän kuvaa. Homouden salaaminen oli tehdyt hänestä jopa ujon, ja nyt hän kulkee pää pystyssä kaltaistensa kanssa.

Hän on mukana perustamassa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asiaa ajavaa Stonewall-järjestöä, jossa toimii aktiivisesti vastustaen syrjivää lainsäädäntöä ja tehden valistustyötä.

Liikkeessä toimimisen kautta hän kertoo löytäneensä paikkansa yhteiskunnassa homomiehenä.

Kouluvierailuista tulee keskeinen vaikuttamisen tapa.

Nämä vierailut ovat sittemmin opettaneet hänelle, että nykypäivän nuoret haluavat olla omia itsejään. Hänen nuoruudessaan itsensä määrittely on tullut ulkopuolelta annettuna. – Hän on ollut homo.

Enää nuoret eivät kuitenkaan määrittele itseään nimenomaan seksuaalisuuden kautta. Ehkä onkin aika lakata ”olemasta homo” ja kaapista tulemisesta puhuminen. Se aika on mennyt jo, hän sanoo.

* *

McKellen kertoo maineikkaista roolitöistään niin teatterin kuin elokuvan saralla. Hänet tunnetaan Shakespearen tulkitsijana ja hän on saanut nimensä myös Broadwayn valokirjaimiin sekä voittanut lukuisia palkintoja.

Hänen teatteriuransa on ollut nousujohdanteinen. Parhaimmillaan hän sanoo olleensa pienissä teattereissa, jossa klaustrofobia vaanii. Shakespeare-tulkinnat sopivat näihin olosuhteisiin, eleet ja ilmeet näkyivät.

Heikkoudekseen näyttelemisessä hän mainitsee tunteikkaiden kohtauksien tulkinnan. Heittäytyminen on ollut hänelle vaikeaa.

Pikkuteattereiden armottomissa olosuhteissa, joissa mikään ei jää piiloon, hän pystyy heittäytymään ja esiintymään vapaammin, juuri siinä hetkessä, juuri näille ihmisille.

Kiertue-elämä on rankkaa työtä, mutta käänteentekevää on ollut se, että hän on saanut työskennellä samanhenkisten ihmisten kanssa.

VIDEO: Dokumentti ei mainitse asiaa, mutta McKellen esiintyi ansiokkaasti Draculana Pet Shop Boysin vuoden 1987 Heart-musiikkivideolla.

Elokuvaa McKellen ei itse myönnä kutsumuksekseen tai ambitiokseen, mutta tietää, että jos hänen ystäviltään kysyttäisiin, nämä sanoisivat toista.

Jos pieni ja armoton teatteritila on näyttelijälle eduksi, sopii hän myös elokuvaan. Oivallukseksi kameran edessä toimimisessa osoittautuu ajatus siitä, että kaikki elokuvaa tekemässä olevat ovat näyttelijän puolella, eivät kritisoimassa tai arvostelemassa.

Elokuvarooleista esiin nousee Richard III:n elokuvaversio, jossa hän pääroolin lisäksi toimi tuottajana. Näytelmänä Richard III:a kuvaa tietty rehentelevyys.

Tätä mahtipontisuutta on myös hänen muissa tunnetuimmiksi nousseissa roolitöissään elokuvan puolella: X-Menin Magnetossa ja Taru Sormusten herrasta -trilogian Gandalfissa, jota McKellen näyttelee myös Hobitti-elokuvissa. – Mainittuja roolitöitä hän pitää ehkä parhainaan.

Elokuvan tekemisessä hienoa on hänen mukaansa realistisuus. Esimerkiksi Sormus-elokuvissa tapahtumapaikat ovat oikeita. Hän kuvaa sitä kuinka näyttelijöitä kuljetettiin koskemattomalle hangelle korkealle vuoristoon. – Ihan toista kuin teatterinäyttämön kankaat ja lastulevyrakennelmat.

Harva näyttelijä pääsee hänen tavallaan mukaan kahteen niin suosittuun elokuvasarjaan. Niiden tuoma suosio ei kuitenkaan rikkonut hänen rauhaansa, koska hän oli jo viisissä-kuusissakymmenissä oleva kokenut näyttelijä.

Hienoa oli hänestä myös se, että roolien kautta hänen aktivisminsa sai näkyvyyttä. Avoimesti homo mies esitti Gandalfia.

VIDEO: Elokuvien aidot tapahtumapaikat saattavat mykistää. Kohtaus ensimmäisestä Taru Sormusten herrasta -elokuvasta.

Perhettä tai pitkäkestoisen ihmissuhteen tuomaa turvaa McKellenilla ei ole. Ystäväpiiri ja ammattiyhteisö toimittavat hänelle perheen virkaa.

Perhe-elämän hän hahmottaa maailman tyydyttävimmäksi asiaksi. Koska hänellä sitä ei ole ollut, on hän satsannut työhönsä.

Näytteleminen on vienyt hänen energiansa täysin ja imenyt hänet kuiviin. Siksi hänen on vaikea käsittää, kuinka näyttelijät edes kykenevät lasten kasvattamiseen.

Näytteleminen on se minkä hän osaa. Hänelle on merkityksellistä, jos hän on voinut teatterin, elokuvien tai aktivisminsa kautta auttaa edes yhtä ihmistä.

McKellenin elämän ydin ei kuitenkaan lopulta liity näyttelemiseen sinänsä. Näyttelijäntyönsä ja aktivisminsa kautta hän on halunnut tehdä maailmasta paremman paikan. Lapsettomana hänen jälkensä maailmaan jää muissa asioissa.

McKellen Gloucesterin herttuana Richard Loncrainen ohjaamassa Richard III -elokuvassa (1985).

McKellen ilahtuu, jos nuori näyttelijä tuntee hänen roolitöitään ja vaikuttuu niistä. Silloin niillä on ollut merkitystä. Itse hän on saanut teatterista kaiken, mitä ihminen voi toivoa.

Kuolemaa hän ajattelee päivittäin ja on suunnitellut itselleen hautajaiset. Ne ovat sellaiset, joihin hän itsekin haluaisi osallistua. – Ehkäpä hänen onkin pidettävä kenraaliharjoitukset niille.

Nuorelle itselleen hän haluaisi kertoa, kuinka viehättävä hän onkaan. Sitä hän ei silloin ymmärtänyt.

80-vuotislahjaksi itselleen hän kaavailee orkesteria kokonaiseksi päiväksi. Orkesteri soittaisi, hän laulaisi. Se olisi hauskaa.

Ian McKellen, näyttelijä

(McKellen, Playing The Part, Iso-Britannia, 2017)

Ohjaus: Joe Stephenson
Kesto: 1 h 27 min

Dokumentti televisioidaan Yle Teema & Fem kanavalla lauantaina 11.1.2020 klo 21.36. Yle Teema & Fem esittää McKellenin tähdittämän ja tuottaman elokuvan Richard III heti dokumentin jälkeen klo 23.03.

Dokumentti on katsottavissa myös Yle Areenassa.

Pin It on Pinterest

Share This