”Kapinoin, olen siis olemassa” – dokumenttielokuva kertoo Albert Camus’n perinnöstä

16.02.2021

Camus kuvasi oppineensa moraalinsa jalkapallokentillä ja teatterilavoilla

VIIKON DOKUMENTTI | Albert Camus, ikuinen kapinoitsija kertoo köyhiin oloihin syntyneestä algerialaispojasta, josta opettajan tarkkanäköisyyden ansiosta tuli koko maailman tuntema intellektuelli ja yksi luetuimpia ranskalaiskirjailijoita. Elokuva puhuu kirjailijan persoonasta ja yksityisemmästä puolesta. Se hahmottelee kuvan Camus’n eri vaiheista, joista esiin nousee hetkessä eläminen, mutta myös ulkopuolisuuden kokemus ja kapinointi.

Hanna Telakoski

Albert Camus (1913–1960) oli kirjailija, mutta myös filosofi ja toimittaja. Hänen tunnetuimpia teoksiaan ovat Sivullinen (1942), Rutto (1947) ja Kapinoiva ihminen (1953). Hänelle myönnettiin Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1957.

Itse Camus ei identifioitunut filosofiksi vaan pikemminkin taiteilijaksi. Hänen tuotantoonsa koostuu niin novelleista, esseistä, näytelmistä kuin lehtiartikkeleista.

Fabrice Gardelin ja Mathieu Weschlerin Yle Areenalla nähtävä dokumenttielokuva Albert Camus, ikuinen kapinoitsija (2020) tekee selkoa tämän yhä ajankohtaisen kapinallisen hahmon ja ajattelijan elämästä ja siihen vaikuttaneista olosuhteista ja tapahtumista.

Kerronnassa kuullaan sopivalla tavalla erilaisia kommentteja: hänen tyttärensä Catherina Camus’n muistoja, räppäri Abd Al Malikin näkemyksiä sekä filosofi Marylin Maeson ja televisiopersoona Raphaël Enthovenin huomioita.

* *

Camus kuvasi oppineensa moraalinsa, sen vähäisen, jalkapallokentillä ja teatterilavoilla. Hän oli urheilullinen, vaikka hänen sairastamansa tuberkuloosi vaikeutti elämää monin tavoin. Tietoisuus omasta kuolevaisuudesta tuli hänelle näin konkretian kautta ja osaltaan varmasti vaikutti hänen ajattelussaan ja teoksissaan.

Albert Camus’n hahmo huokuu ajatonta tyyliä ja trendikkyyttä ja vetoaa monenlaisiin ihmisiin. Intellektuelli kapinallinen vastusti totalitarismia ja oli onnellisimmillaan nimenomaan jalkapallokentällä. Hänen kerrotaan kestäneen hyvin alkoholia ja olleen aktiivinen huumorin ystävä.

* *

Vuonna 1913 syntyneen Camus’n lapsuus oli köyhä, perhe oli luku- ja kirjoitustaidoton. Camus’n kuitenkin sanotaan tienneen jo hyvin nuorena, että hän haluaisi kirjailijaksi, vaikka kotona ei kirjoja ollut. Hänen siivojana työskennellyt äitinsä oli lähes kuuro.

Keskeinen hahmo hänen elämänsä suunnan muotoutumisessa oli filosofian opettaja Louis Germain, joka tunnisti jo hyvin varhain Albertin lahjakkuuden. Germainin tuella ja stipendin turvin Camus pystyi jatkamaan opintojaan lyseossa isoäidin vastustuksesta huolimatta. – Germainia Camus tulisi kiittämään myös Nobelin kirjallisuuspalkinnon kiitospuheessaan.

Camus ei köyhiä juuriaan voivotellut, mutta hänen tyttärensä mukaan isä kuitenkin kantoi itsessään köyhyyden taakkaa.

* *

Sairastumisestaan huolimatta Camus sai suoritettua yliopistotutkinnon filosofiassa.

Hän joutui kuitenkin luopumaan opettajanurasta vuoksi vuonna 1935. Hän oli kiinnostunut poliittisesta osallistumisesta. Hän puhui tasa-arvon puolesta ja halusi tukea sorrettuja algerialaisia maanmiehiään.

Camus liittyi myös kommunistiseen puolueeseen, mutta erosi siitä jo muutaman vuoden kuluttua, koska ei kestänyt sen tukahduttavaa ilmapiiriä. Hän ymmärsi, ettei Moskova välittänyt algerialaisten oloista.

Camus kirjoitti paljon, mutta elanto oli myös ansaittava. Hän työskenteli toimittajana, paljastaen muun muassa siirtomaaisäntien riistotoimet. Sotaan Camus välttyi joutumasta tuberkuloosinsa vuoksi.

* *

Camus oli luonnostaan hurmaava, tietoinen omasta viehätysvoimastaan. Vuonna 1940 hän avioitui Francine Fauren kanssa. Faure oli pianisti ja matemaatikko, liitto Camus’n toinen.

Viisi vuotta aiemmin Camus oli avioitunut Simone Hién kanssa, mutta liitto päättyi pian eroon molemminpuolisesta uskottomuudesta johtuen. Avioliitto Francinen kanssa kuitenkin kesti aina Camus’n kuolemaan saakka. Liitosta huolimatta Camus’lla oli lukuisia rinnakkaisia suhteita.

Näyttelijätär María Casares oli Camus’n monista rakastajista tyttären mukaan hänen isänsä sielunkumppani. Camus pyrki pitämään vaimonsa tyytyväisenä luopumatta kuitenkaan muista suhteistaan. Ilman kriisejä tämä ei aina kuitenkaan onnistunut.

Juuri ennen kuolemaansa Camus kirjoitti kirjeet kolmelle eri naiselle, joiden kaikkien tapaamista hän kovasti odotti, kunhan palaisi joulunvietosta perheensä kanssa.

* *

1940-luvun alkupuolella Camus oli myös masentunut ja vailla tuloja. Sivullinen muuttaisi kuitenkin kaiken. Ennen romaanin julkaisua Camus oli jokseenkin tuntematon nimi Ranskassa.

Sivullisesta (1942) tuli yksi luetuimpia romaaneja niin Ranskassa kuin ulkomaillakin. Sen perusteella Camus’lle myönnettiin Nobelin kirjallisuuspalkinto vuonna 1957.

Nobelin kirjallisuuspalkinto oli Camus’lle kunnianosoitus, mutta se myös ahdisti kirjailijaa. Palkintorahoilla hän osti talon Provencesta, ystävänsä ja tukijansa runoilija René Charin naapurista.

25954437564 dbc09cc1aa k

Sivullinen Camus’n omistuskirjoituksella.

* *

Sivullista luonnehtii sen päähenkilön Mersaultin tietty hullu rehellisyys ja totuudenpuhuminen. Mersault kieltäytyy valehtelemasta. Hän ei tahdo sanoa enempää kuin mitä tuntee ja se johtaa erikoisiin tilanteisiin. Keskeistä teoksessa on Mersaultin asennoitumisen ja asenteen asema oikeuden edessä ja sen aiheuttama yhteismitattomuus.

Romaanin keskeisiä teemoja ovat ihmiselämän merkityksettömyys sekä sattuman ja totuuden rooli, viime kädessä kuolema. Päähenkilön välipitämättömyys tekojensa äärellä on yhteiskunnan näkökulmasta käsittämätöntä.

Sivullisen kautta 1960-luvun kapinalliset, ajatuksen vapautta kannattavat toimijat samaistuivat Camus’n ajatuksiin. Hän innoitti taiteilijoita ja muusikoita. Hänen hahmostaan tuli ikoninen ja sitä toistettiin niin graffiteissa kuin sarjakuvissakin.

Tätä juttua kirjoittaessani puhuin aiheesta useamman ystäväni kanssa ja toistuva vastaus oli, että Sivullinen teki heihin vaikutuksen teininä. Teos olikin ainakin minun 1970-luvulla syntyneen ikäpolveni lukulistoilla lukion oppimäärässä.

VIDEO: The Cure -yhtyeen kappaleen Killing An Arab lyriikka perustuu Camus’n Sivullinen-teokseen.

* *

Sanomattakin on selvää, että korona-ajalle analogista kosketuspintaa antaa Camus’n teos Rutto (1947), esimerkiksi ruton aiheuttamat eristystoimet sekä solidaarisuuden ja yhteistyön merkitys kriisitilanteessa, mutta myös välinpitämättömyys ruton edetessä.

Camus kuvaa ruton aiheuttamaa kollektiivista kärsimystä osoittaen, mitä yhteinen kärsimys saa aikaan niin yksilöiden kuin yhteisöjen tasolla.

* *

Camus’lle keskeisiä käsitteitä ovat absurdi ja kapinointi, joiden ympärille hänen ajattelunsa rakentuu. Hän pohti elämisen ja kuoleman problematiikkaa ja siitä nousevia ongelmia.

Hänen mukaansa olemassaololla ei itsessään ole merkitystä ja meidän on opittava kestämään sen aiheuttamaa tyhjyyttä. Tämä itsessään on tilanteena paradoksaalinen, koska ihmisellä on tarve löytää merkityksiä ja kysyä perimmäisiä kysymyksiä. Niihin ei hänen mukaansa kuitenkaan ole mahdollista saada riittävää vastausta.

Absurdin käsitteellä Camus tarkoittaa edellä kuvattua paradoksia. Hänen absurdin filosofiansa pohtii tästä perustavanlaatuisesta paradoksista johtuvia seurauksia.

* *

Vaikka Camus’ta on pidetty eksistentialistina, hän on pikemminkin absurdisti. Eksistentialismissa keskeistä on niin ikään ajatus olemisemme ja olemassaolomme merkityksettömyydestä, mutta sen mukaan meidän on itse luotava oma merkityksemme. Absurdismissa taas keskeistä on jännite olemisemme merkityksettömyyden ja jatkuvan merkityksien etsimisen tarpeen välillä.

Juuri tästä jännitteestä siis syntyy absurdi. Merkityksettömyyden kokemus ja tunne on ristiriitainen ja vaikea. Ajattelussaan Camus kuitenkin hyväksyy tämän elämämme absurdiuden jumalattomassa ja välinpitämättömässä maailmankaikkeudessa. Absurdi itsessään on siis vailla mieltä olevaa tarkoituksen ja merkityksen etsintää tarkoituksettomassa ja merkityksettömässä maailmassa.

Camus’n voidaan nähdä pyrkineen osoittamaan mitä absurdi merkitsee olemassaolollemme. Hän käsittelee absurdin luonnetta teoksissaan, kuten Sisyphuksen myytissä (miksi en tappaisi itseäni) ja Kapinoivassa ihmisessä (miksi en tappaisi muita).

* *

Vuodesta 1943 alkaen Camus työskenteli Galimar-kustantamossa, josta tuli hänen toinen kotinsa. Natsit miehittivät osaa Ranskasta ja osa ranskalaisista toimi yhteistyössä heidän kanssaan.

Kun pieni vähemmistö nousi vastarintaa miehittäjäsaksalaisia vastaan, Camus oli mukana. Hän työskenteli salanimellä maanalaisessa Combat-lehdessä paljasten jutuissaan saksalaisten barbaarisia toimia ja asetti näin itsensä hengenvaaraan.

Vaikka Camus vastusti väkivaltaa, hän ei ollut pasifisti. Väkivalta oli hänen mukaansa joskus väistämätöntä, mutta hän erotti sodan ja vihan toisistaan. Päämäärä ei koskaan voinut pyhittää keinoja. Toimittajana hän antoi äänen niille, joilla sitä ei ollut.

* *

Camus itse tunsi usein olevansa lähempänä anarkistipiirejä ja hänestä tulikin libertaristien innoittaja. Hän pyrki yhdistämään ajatukset yksilöllisyydestä ja solidaarisuudesta.

Sodan jälkeen kommunistipuolueella oli vaikutusvaltaa ja moni intellektuelli tuki kommunistien toimia. Camus kuitenkin käsitteli kirjoituksissaan tarkkanäköisesti epävarmaa ideaalia palvelevan sokean väkivallan vaaroja.

Teoksessaan Kapinoiva ihminen Camus hyökkäsi vallankumousta ihannoivaa marxilaista vasemmistoa vastaan, joka oikeutti pakkotyöleirit juuri jonkinlaisen utopian varjolla. Hän puolusti ei-kommunistista uudistusmielistä vasemmistoa. Toiminnasta ei kuitenkaan tullut luopua, vaikka kumouksellisesta väkivaltaa ei hänen mukaansa voinut hyväksyä.

Camus puhuu metafyysisestä ja historiallisesta kapinoinnista vastavetona vallankumouksellisuudelle. Hän sovelsi absurdin ideaansa politiikkaan. Kapina oli Camus’n mukaan hyväksyttävä silloin, kun se paljasti sorron ja epäoikeudenmukaisuuden, mutta ei pyrkinyt tuhoamaan. Kapinan tuli olla jatkuvaa taistelua oikeudesta ja vapaudesta, ei välienselvittelyä.

Hän tutki kriittisesti vallalla olevia asenteita, joiden tuloksena harkitusta murhaamisesta oli tullut yleistä, ja havaitsi kuinka yhteiskunnassa ilmeisen systemaattisesti ja organisoidusti kieltäydyttiin hyväksymästä ja kohtaamasta elämän absurdista nousevaa luonnetta. – Camus’n mukaan elämä on aina sattumanvaraista, sosiaalisista konventioista huolimatta.

* *

Camus’n mukaan emme voi koskaan ymmärtää elämää itseään. Emme, vaikka kuinka kamppailisimme. Lopulta kuolemme. Vaihtoehdot Camus’n ajattelun mukaan vaikuttavat olevan joko itsemurha tai toivo.

Sisyphuksen myytti -esseessään Camus’n vastaus ja vaihtoehto itsemurhalle tai toivolle on elää ilman lohtua ja hyväksyä oma tilanne keskellä merkityksettömyyttä. Lohdun hakemisen sijaan tulisi elää selväjärkisesti, kuolevaisuutta ja elämän rajallisuutta vastaan kapinoiden. Elää rehellisesti ilman pakenemista ja kuolemaa uhmaten ja näin säilyttää inhimilliselle elämälle olennainen jännite.

Ilmeisin absurdi on kuolema itse. Camus’n mukaan sekin tulisi kohdata kapinoiden, ei omasta vapaasta tahdosta.

* *

Jännitteen, jolle absurdi pohjaa, perustana on ihmisen sisäsyntyinen pyrkimys löytää mieli ja järjestys maailmassa, jolle mieli ja järjestys eivät ole ominaisia. Tämä heijastuu kokemuksen tasolla yksinäisyyden tunteena ja kommunikoinnin vaikeutena.

Näin ollen absurdistisessa teoksessa kerronta voi olla epärationaalista, henkilöhahmot saattavat puhua toistensa ohi. Tämä kuulostaa sangen tutulta, jos ajattelemme sosiaalisen median alustojen kommunikaation tapojen logiikkaa.

Filosofi Marylin Maeso tekeekin dokumentissa huomion Camus’n ajattelun tuoreudesta siinä, että kirjoittaessaan puhumisen vaikeudesta Camus ikään kuin vaikuttaisi olevan tietoinen sosiaalisen median vaikutuksista. Camus kuvaa loukkaamisen aktia tapahtumana, jossa loukkauksen tekijä ei enää ”tiedä loukkauksensa kohteen silmien väriä”. – Aivan kuin hän puhuisi Twitteristä, Maeso tiivistää.

* *

Camus’n on kerrottu sanoneen, että absurdein tapa kuolla on kuolla auto-onnettomuudessa. Camus kuoli auto-onnettomuudessa 4. tammikuuta 1960 kello 13.55. Teos Ensimmäinen ihminen jäi kesken.

Postuumisti 34 vuotta kirjailijan kuoleman jälkeen julkaistu romaani kertoo Algeriasta ja Camus’n varhaisista vuosista Jacques Cormeryn hahmon kautta.

* *

Camus piti itseään taiteilijana. Hän pohtikin, mikä taiteen ja taiteilijan merkitys mielettömässä maailmassa on. Mikä on sosiaalisen vastuun ja yksilöllisen riippumattomuuden suhde ja onko realismi taiteessa mahdollista?

Nobel-kiitospuheessaan Camus puhuu taiteesta kapinana maailman katovaisuutta ja puolivalmiutta vastaan. Hän näkee taiteen ikuisesti uudistuvana ristiriitana. Taide ei ole olevaisen täydellistä kieltämistä, muttei myöskään täydellistä suostumusta todellisuuteen.

Niin vapaa taiteilija kuin vapaa ihminenkin on viime kädessä se, joka vaivaa nähden luo itse oman järjestyksensä. Jokainen suuri taideteos tekee ihmiskunnan kasvot kauniimmiksi ja rikkaammiksi.

* *

Camus määritti tehtäväkseen kirjailijana sellaisten arvojen palvelemisen, joita ilman maailmassa ei kannata elää ja joita ilman ihminen ei ansaitse kunnioitusta. Näistä arvoista hän myös puhuu teoksissaan. Niitä ovat vapaus, oikeus, yksilöllisyys ja rakkaus, mutta nimenomaan realiteetteina, ei väärinkäytettyinä ja merkityksettöminä ilmaisuina.

Albert Camus, ikuinen kapinoitsija (Albert Camus, l’icône de la révolte, 2020) Yle Teema & Fem -kanavalla 7.3.2021 klo 16.25 ja 10.3.2021 klo 14. Dokumentti katsottavissa Yle Areenalla.

* *

VIDEO: Katkelma Albert Camus’n Nobel-puheesta.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua